Vielä muutamia vuosia sitten Lucasarts kuului kaikkein mielenkiintoisimpien pelijulkaisijoiden harvalukuiseen joukkoon. Yhtiön seikkailu- ja avaruustaistelupelit edustivat alansa parhaimmistoa ja onnistuivat kerta toisensa jälkeen yllättämään omaperäisyydellään ja viihdyttävyydellään. 2000-luvulle siirryttäessä pelitalo keskittyi tukemaan uusia Star Wars �elokuvia ja unohti siinä sivussa vanhat laatuvaatimuksensa. Uusien mestariteosten sijaan markkinoille on ilmestynyt kasa keskinkertaisia lisenssipelejä, joista on luovuus ollut kaukana. Sama pätee myös tuoreimman elokuvan jalanjäljillä liikkuvaan Clone Warsiin, joka julkaistaan nyt Playstation 2:lle. Tulokas kärsii samoista ongelmista kuin joulun alla ilmestynyt Gamecube-versiokin.
Kyseessä on Episode II:n lopussa alkaviin kloonisotiin sijoittuva toimintapeli, jossa pelaaja kahlaa vihollislaumojen lävitse erilaisten ajoneuvojen ja jedien ohjaimissa. Paketin ensimmäiset tehtävät seuraavat elokuvassakin nähtävää hyökkäystä Geonosis-planeetalle. Leffakytköksen ansiosta niiden pelaaminen on melko palkitsevaa, vaikka yhteydet jäävätkin välivideoissa nähtävien kohtausten asteelle. Myöhemmin juoni lähtee kulkemaan omia polkujaan ja pelin tapahtumat kietoutuvat separatistiliikkeen uuden salaisen aseen ympärille. Kömpelösti kirjoitettu ja kerrottu tarina ei jaksa kiinnostaa alkuhetkiä pidempään, joten suurin osa paketin tehtävistä tuntuu melko yhdentekeviltä.
Juoni ei tosin ole ainoa syypää pelin puisevuuteen. Kenttäsuunnittelu on hoidettu mahdollisimman vaivattomasti eli tarjolla on vain toinen toistaan seuraavia vihollislaumoja, jotka pelaajan on toimitettava ajasta ikuisuuteen. Komeiden räjähdysten ja tyylikkäiden Star Wars �droidien ansiosta taistelut ovat hetkittäin varsin kiihkeätempoisia ja tunnelmallisia. Pelisysteemi on kuitenkin sen verran yksipuolinen, että ajan myötä palavan metallin viehätys haihtuu ja loputon räiskintä alkaa tuntua lähinnä tympeältä.
Jossain määrin paketin kiinnostavuutta lisää sen monipuolinen ajoneuvovalikoima. Mukaan on mahtunut yhdeksän erilaista vaihtoehtoa jalan liikkuvista jedeistä kävelijöihin, ilmatyynytankkeihin ja näyttäviin Hailfire-droideihin saakka. Kullakin ajoneuvolla on selkeästi omat erikoispiirteensä, jotka tuovat tehtäviin pienen annoksen tervetullutta vaihtelua. Lennokkaampi toteutus olisi tosin tehnyt lähes kaikista vaihtoehdoista huomattavasti mielenkiintoisempia ja lisännyt samalla huomattavasti kenttien viihdyttävyyttä.
Pelattavuuden suhteen paketti on saatu kasaan suhteellisen hyvin. Ajoneuvot tottelevat pelaajan komentoja luontevasti ja ohjaustuntuma on pääsääntöisesti kohdallaan. Erityisesti tykkitorniaan kääntelevillä kävelijöillä pelaamisessa on mukavasti tunnelmaa. Joukkoon on kuitenkin eksynyt yksi poikkeus, sillä jalkaisin liikkuvien jedien ohjaaminen on lähinnä tuskallinen kokemus. Universumin suurimmat sankarit etenevät kömpelösti, kääntyvät kuin seipään nielleet ja taistelevat toivottoman kankeasti. Jostain syystä myös ohjaustuntuma katoaa heti apostolin kyytiin siirryttäessä ja jedit jättävät säännöllisin väliajoin pelaajan komennot huomiotta. Jalkapatikassa pelattavia osuuksia ei onneksi ole mukana kovin paljon, mutta satunnaisina episodeinakin ne onnistuvat tuhoamaan peli-ilon tehokkaasti.
Kuudentoista tehtävän mittaisen yksinpelin lisäksi pakettiin on tungettu joukko pelaamalla avattavia bonuksia ja neljä erilaista moninpeli-moodia. Tarjolla on kaksintaisteluja, alueiden hallintaa, tiimipohjaista linnoitusten valtaamista ja yhteistyötä vaativa kestävyyskoitos. Kahden pelaajan väliset koitokset eivät ole yhtä viihdyttäviä kuin Gamecube-version neljän hengen mittelöt, mutta moninpeli on joka tapauksessa onnistunut kokonaisuus. Tarjolla olevat pelityypit ovat kekseliäitä eivätkä tasapaksu kenttäsuunnittelu ja ajoittain yskähtelevä ruudunpäivityskään pysty pilaamaan leppoisaa tunnelmaa.
Visuaalisesti peli kuuluu Playstation 2:n parempaan keskikastiin. Kankeasti liikkuvia jedejä lukuun ottamatta yksiköt on mallinnettu ja animoitu ammattitaidolla eikä komeissa räjähdyksissäkään ole mitään huomauttamista. Kentät ovat kiitettävän laajoja ja pelimoottorin piirtoetäisyys riittävä, mutta muuten ympäristöt ovat melko tylsän näköisiä. Kaikkia pintoja peittävät samankaltaiset tekstuurit, ja arkkitehtuuri edustaa yksinkertaista, laatikkomaista tyyliä. Paketin kiusallisin yksityiskohta on kuitenkin välivideoiden ala-arvoinen laatu. Videot nykivät ajoittain todella pahasti eikä animaatiotyöskentelyssäkään ole kehumista. Audiopuolella elokuvista poimitut musiikit ovat yhtä mahtipontisia kuin aina ennenkin, mutta osa ääninäyttelijöistä olisi kannattanut korvata taitavammilla.
Suoraviivaisena ja yksinkertaisena räiskintäpelinä Clone Wars on kohtuullisen onnistunut paketti. Sopivan pieninä annoksina nautittuna se tarjoaa sekä hilpeää moninpeliviihdettä että satunnaisesti mukaansa tempaavan yksinpeli-kampanjan. Ideaton kenttäsuunnittelu ja hengetön pelimekaniikka johtavat kuitenkin siihen, ettei yksitotinen räiskintä jaksa pitää otteessaan kovin pitkään. Kovimmille Star Wars -faneille pakettia voinee suositella, mutta muita varten markkinoilta löytyy paljon varteenotettavampia julkaisuja.
