Jango Fett on ollut yksi harvoista mielenkiintoisista hahmoista uusissa Star Wars �elokuvissa. Niinpä Lucasarts saikin faninsa jälleen innostumaan kerrottuaan työstävänsä Gamecube-peliä, jonka päähenkilönä haarniskoitu palkkionmetsästäjä seikkailee. Odotuksia nostattivat myös ennakkoon julkaistut näyttävät kuvat ja taannoin ilmestynyt Rogue Squadron 2, joka loi uutta uskoa tasoltaan ailahtelevaisten Star Wars �pelien tulevaisuuteen. Valmis paketti ei kuitenkaan pysty vastaamaan sille asetettuihin ennakko-odotuksiin.
Peli lähtee liikkeelle varsin mielenkiintoisesta tilanteesta, kun Darth Sidious ja kreivi Dooku keskustelevat klooniarmeijan luomisesta. Sen kantaisäksi päätetään etsiä galaksin tehokkain ja häikäilemättömin palkkasoturi, jonka fyysiset ja henkiset ominaisuudet sopisivat sotilaille täydellisesti. Ei liene vaikeaa arvata, kenen puoleen kaksikko on kääntymässä. Tarinan alkaessa Jango Fett on kuitenkin autuaan tietämätön tästä kaikesta. Maailmanvalloituksen sijaan klooniarmeijan tuleva isä ansaitsee leipäänsä metsästämällä lainsuojattomia, joiden päästä on luvattu palkkio.
Tapahtumat lähtevät liikkeelle monivaiheisesta rikollisjahdista. Sen jälkeen ne etenevät suoraviivaisesti tilanteesta toiseen välivideoiden ja toiminnantäyteisten kenttien määräämässä tahdissa. Juoni on yksitotinen, lineaarinen ja ennalta-arvattava, mutta se on kerrottu erittäin taitavasti. Niinpä elokuvamaisten välivideoiden seuraaminen onkin pelin viihdyttävintä antia.
Muuten paketti tarjoaa vain kuivakkaa perustoimintaa. Pääsyyllinen tähän on tympeä tasosuunnittelu, jossa on kautta linjan turvauduttu helppoihin ja mielikuvituksettomiin ratkaisuihin. Kentät ovat alusta loppuun saakka täysin lineaarisia eli pelaaja on jatkuvasti pelisuunnittelijoiden talutusnuorassa. Useimmiten etenemiselle ei ole tarjolla mitään selkeää syytä, vaan palkkionmetsästäjä esimerkiksi ryömii pitkin viemäreitä pelkästään siksi, että se sattuu olemaan ainoa tarjolla oleva suunta. Rakenteeltaan tasot koostuvat käytävien yhdistämistä huoneista, joista jokainen on syystä tai toisesta täynnä aseita heiluttelevia vihollisia. Huomattava osa peliajasta kuluu siis mutkattoman pahisten ammuskelun parissa.
Runsas räiskintä ei yleensä toimintapeleissä ole mikään negatiivinen piirre. Bounty Hunterin riesana on kuitenkin automaattitähtäys, joka tekee suurienkin vihollislaumojen eliminoimisesta äärimmäisen helppoa. Useimmissa tilanteissa pelaajan ei tarvitse vaivata itseään lainkaan, sillä suoraviivainen eteneminen ja ampumisnapin hakkaaminen toimivat yleispätevänä ratkaisuna kaikkeen.
Onneksi pelin sankarilta löytyy myös muita varusteita, jotka tuovat seikkailuun hetkittäin hieman enemmän järkeä. Niistä idealtaan mielenkiintoisin on henkilöllisyysskanneri, jonka avulla pelaaja voi etsiä väkijoukosta etsintäkuulutettuja rikollisia. Sopivan kohteen löydyttyä tämä on joko ammuttava tai vangittava pidätysköyden avulla, maksettavan palkkion luonteesta riippuen. Systeemistä on valitettavasti tehty turhan monimutkainen, sillä sekä skannerin käyttäminen että tavaroiden vaihtaminen on suhteellisen hidasta hommaa. Kun palkkion arvoisia ohikulkijoita vielä joutuu yleensä etsimään keskellä vihollisten tulitusta, koko puuha jää helposti vaille huomiota.
Muista päähenkilön erikoisvarusteista mainitsemisen arvoisia ovat rakettireppu ja erilaisten ristikoiden avaamisen mahdollistava laserleikkuri. Suoraviivainen kenttäsuunnittelu vie kuitenkin molemmista parhaan terän, sillä niitä hyödyntävät kohdat tuntuvat pääsääntöisesti melko teennäisiltä ja pelaajaa turhan selvästi ohjailevilta. On tosin myönnettävä, että rakettirepusta jää loppujen lopuksi varsin mukava jälkimaku ennen kaikkea sen ketteryyden ja helppokäyttöisyyden ansiosta.
Lopullisen niitin peli-ilolle antaa useista erilaisista ongelmista kärsivä pelattavuus. Peruskontrollit ovat kunnossa, mutta useimpien palkkionmetsästäjän kantamien laitteiden käyttäminen on varsin kömpelöä. Niiden etsiminen inventaariosta pakottaa päähenkilön pysähtymään eikä useimpien hyödyntäminenkään onnistu liikkeestä. Paketin pahin kompastuskivi on kuitenkin liukkaasti liikkuva kamera, joka pyörähtelee erittäin herkästi pelihahmon liikkeiden mukana. Se pysyy toiminnassa mukana suhteellisen hyvin, mutta tekee levottomilla liikkeillään koko pelikokemuksesta jotenkin rauhattoman oloisen. Herkimmille nykiminen saattaa jopa aiheuttaa matkapahoinvointia.
Graafisesti peli näyttää ensi silmäyksellä varsin hyvältä. Päähenkilö on mallinnettu ja animoitu hienosti eikä laadukkaissa välivideoissa ole mitään valittamista. Kenttien ja tekstuurien kohdalla taso putoaa hieman, mutta täyttää kuitenkin mainiosti nykypeleille asetettavat standardit. Kokonaisuuden ainoa ongelma on lievä mielikuvituksettomuus, joka saa liian monet paikat näyttämään keskenään samanlaisilta. Lucasartsin valttikortteihin kuuluva äänityöskentely on sen sijaan jälleen korkeatasoista alusta loppuun saakka.
Muutamat valopilkut eivät kuitenkaan riitä pelastamaan Bounty Hunteria. Kiintoisan tarinan ja muutamien kekseliäiden erikoisvarusteiden alla piileskelee tylsä ja ideaton toimintapeli, joka tiivistyy ympäriinsä juoksentelemiseen ja kaiken vastaantulevan ampumiseen. Hieman sujuvammin toteutettu palkkioiden keräily olisi voinut auttaa huomattavasti, mutta nyt peli tuskin pystyy tyydyttämään edes kaikkein innokkaimpia Jango Fett -faneja.
