Jo ennen julkaisuaan Splinter Cell on nostettu Xboxin parhaaksi peliksi tähän päivään mennessä. Peliä on suitsutettu niin ECTS- kuin E3-messuillakin. Useat Xboxin omistajat ovatkin odottaneet Splinter Celliä kuin joulua, ja nyt odotus on päättynyt. Splinter Cellin tekijät ovat vakuuttuneita siitä, että heidän pelinsä syö Metal Gear Solid 2:n aamupalaksi. Väite on aika kova, kun muistetaan, että MGS2 on yksi PS2:n parhaista peleistä. Nyt on aika katsoa, lunastaako Splinter Cell kehittäjänsä lupaukset vai yrittääkö peli haukata liian suurta palaa.
Splinter Cell on 3rd person -kuvakulmasta seurattava hiiviskelypeli, jossa vähän alle nelikymppinen Sam Fisher esittää pääosaa. Sam on entinen Navy Seal, CIA ja NSA-spesialisti, joka toimii nykyään Third Echelon -nimisessä salaisessa NSA:n alaisessa projektissa. Samin tehtävänä on huolehtia Yhdysvaltojen turvallisuudesta suorittamalla erilaisia tiedustelu-, tuhoamis- ja neutralointitehtäviä.
Pelin tarina pyörittää pelaajaa ympäri maapalloa, aina Venäjältä Yhdysvaltoihin. Tarina on melko köykäinen, mutta se hoitaa tehtävänsä. Tällaiseen peliin olisi toivonut vähän syvällisempää juonta, mutta toisaalta tässä ei sentään käytetä Star Warsin ”I’m Your Father” -teeman sekä Kauniiden ja rohkeiden juonikoukeroiden yhdistelmiä, kuten eräässä Playstation 2:n Stealth Shooterissa. Juonta kuljetetaan pääasiassa tehtävien välillä nähtävien uutislähetysten avulla ja tehtävien aikanakin tulee uutta tietoa siitä mitä missäkin on tekeillä.
Pelin Unreal-pohjaisella grafiikkamoottorilla toteutetut valaistusefektit ovat jotain aivan käsittämättömän upeaa. Jokainen valonlähde käyttäytyy aidosti hahmojen ja erilaisten esineiden pinnalla, ja varjotkin hakevat vertaistaan pelimaailmassa. Sanoilla on vaikea tehdä kylliksi oikeutta Splinter Cellin valaistusefekteille, ne pitää nähdä itse.
Valot ja varjot eivät toimi vain graafisena erikoiskikkailuna, vaan pelaaja voi hakea suojaa varjoista. Pelin pahikset eivät nimittäin välttämättä huomaa pimeydessä kyykkivää sankaria, ja näin säästyy kallisarvoisten ammusten lisäksi myös energiaa, jota ei ole koskaan liikaa. Valtaosan keinotekoisista valonlähteistä voi myös sammuttaa tai ampua hajalle, jolloin pelaaja saa merkittävän etulyöntiaseman vihollisiin nähden. Myöskään kamerat eivät näe varjoissa liikkuvaa sankariamme, joten jos edessä on lamppu ja suojassa oleva kamera, voi lampun ampua hajalle ja kävellä rauhassa kameran ohi.
Valolla leikittelyyn liittyvät myös Samin hämärä- ja lämpönäkölasit. Kun hämäränäkö heittää valaistuksen päälaelleen, lämpönäkölasit näyttävät kuvaa ympäristössä olevista lämmönlähteistä. Näiden lasien lisäksi pelissä on myös laaja valikoima muita erikoisvarusteita, joista voisi mainita kuituoptiikkakameran, laser-mikrofonin sekä perinteisen tiirikan. Näiden varusteiden pääasiallinen tarkoitus on auttaa pelaajaa pysymään vihamielisten katseiden ulottumattomissa.
Vaikka kyseessä on hiiviskelypeli, eteen tulee väkisinkin tilanteita, joissa on tartuttava aseeseen. Sam Fisherin asearsenaali ei ole kovin mittava. Yleensä saa pärjätä pelkällä pistoolilla, mutta toisinaan Sam saa aseekseen myös kranaatteja, miinoja sekä F2000 M.A.W.S -rynnäkkökiväärin. Eräänlaiseksi aseeksi voitaneen laskea myös multi-purpose launcher, jolla voi ampua mm. kaasukranaatteja, hämäyslaitteita sekä vastustajan lamaannuttavia R.A.P-ammuksia. Yksi pelin innovaatioista on ihmiskilpien käyttö. Kaikki viholliset eivät nimittäin edes yritä ampua pelaajaa, joka on saanut napattua toisen vihollisen suojakseen. Tämä ominaisuus on ehkä moraalisesti epäilyttävä, mutta hyvin käytännöllinen kuitenkin.
Sam ei ole Solid Snaken kaltainen rautakanki, vaan aikamoinen akrobaatti. Hänen vaikuttavimpiin liikkeisiinsä kuuluu tuplahyppy, jossa hypätään ensin kohti seinää ja ilmalennon aikana hypätään uudestaan seinää hyväksi käyttäen. Tuplahypyn avulla pääsee hyppäämään korkealle ja halutessaan pelaaja voi käskyttää Samia tekemään spagaatin, jolloin tämä voi jäädä kahden seinän väliin seisomaan ja katsella rauhassa, kun vihulaiset kävelevät alapuolelta ohi. Tämän lisäksi liikevalikoimasta löytyvät ne perinteiset kiipeily-, ryömimis- sekä hiiviskelytaidot.
Kontrollit toimivat hyvin ja Sam tottelee nappien painalluksia mukavan pienellä reaktioajalla. Useita 3rd-personista kuvattuja pelejä vaivaavat kameraongelmat esiintyvät myös Splinter Cellissä. Tällä kertaa ongelmat ovat kuitenkin vähäisiä, sillä kameran liikuttelu on jätetty pelaajan harteille. Koska peli ei ole kovin nopeatempoinen, pystyy kameraa pyörittelemään helposti juoksentelun ohessa.
Vihollisten tekoäly on kohtalaista. Ne huomaavat varomattoman pelaajan nopeasti, mutta pimeyden kätköissä olevaa sankariamme ne eivät tunnu näkevän, ellei tämä seiso aivan pahiksen nenän edessä. Tulitaisteluja kannattaa välttää viimeiseen asti, sillä tekoäly on erittäin tarkka ja Sam kestää vain muutamia osumia.
Vihollissotilaat aiheuttavat kuitenkin harvoin sellaista päänvaivaa, jota muutamat etenemiseen liittyvät ongelmat tuottavat. Muutamissa paikoissa joutuu ihan tosissaan miettimään etenemiseen tarvittavia keinoja. Pahimmillaan tällaiset tilanteet syövät hermoja kuin termiitti, ja välillä tekikin mieli jättää pelin pelaaminen kesken. Kovalla yrittämisellä ongelmat kuitenkin ratkeavat ja sen jälkeen peli näyttää jälleen valoisamman puolensa. Tallennusjärjestelmästä on pakko antaa miinus, sillä pelin voi tallentaa vain ennalta määrätyissä tallennuspisteissä. Näiden pisteiden välit vastaavat yleensä noin 10 minuutin pelisessiota, joten useat epäonnistumiset samassa paikassa syövät miestä.
Splinter Cellin audiovisuaalinen anti on toteutettu tasaisen laadukkaasti. Valaistusta sekä yö- ja lämpönäköä onkin tullut jo kehuttua, mutta ne eivät suinkaan ole pelin grafiikan ainoat mainitsemisen arvoiset asiat. Erityistä huomiota on kiinnitetty myös hahmojen ja ympäristöjen yksityiskohtaisuuteen sekä hahmojen animointiin. Mikäli kotoa löytyy 5.1-kaiutinjärjestelmä, sitä kannattaa käyttää hyväksi. Sen avulla pelielämys saa vielä hieman lisää todentuntua, kun äänet kaikuvat juuri sieltä mistä pitääkin. Esimerkiksi vihollisten sijainnit voi päätellä pelkästään heidän askeleitaan kuuntelemalla.
Splinter Cell on erinomainen peli. Pelin tunnelmaa voi leikata veitsellä ja pelattavuus hipoo täydellisyyttä. Splinter Cell ei ehkä ole maailman pisin peli, mutta kampanja pitää pelaajan otteessaan erittäin hyvin. Kyseessä ei ole täydellinen peli, eikä mielestäni edes Xboxin paras peli, mutta jokaisen itseään kunnioittavan Xboxin omistajan pelihyllyyn tämä kyllä kuuluu. Splinter Cell ilmestyy ensi vuoden alussa myös PC:lle. Muiden konsolipainosten julkaisustakin liikkuu huhuja, mutta näitä huhuja Ubi Soft ei ole vahvistanut.