Sonic the Hedgehog ei ole ollut ihan täydessä vedossa viime vuosien aikana ja Sega tuntuukin suoltavan ulos toinen toistaan onnettomampia Sonic-seikkailuja. Mikä olisikaan luonnollisempi tapa pumpata vauhtisiili uuteen vireeseen kuin iskeä tälle miekka käteen ja siirtää toiminta keskiajalle. Black Knightissa Sonic juoksentelee luolissa ja avoimilla niityillä lätkien pahiksia pataan puhuvalla miekalla.
Kalpaa heilutetaan Wiimotea ravistamalla. Viholliset kaatuvat helpoiten vatkaamalla ohjainta mielivaltaisesti ja juoksemalla kentän läpi välittämättä mistään. Sen kummempia taktiikoita ei yleensä tarvita ja peli palkitsee enemmän ranteen sietokykyä kuin todellista pelitaitoa. Pomotaistelutkaan paria lukuun ottamatta eivät vaadi muuta kuin ankaraa kapulan veivaamista.
Sonicin lisäksi yksinpelissä pääsee riehumaan kolmella muulla hahmolla. Sankarit käyttäytyvät hieman eri tavalla, mutta etenemistyyli on sama: vatkaa, vatkaa ja vatkaa. Peliin on upotettu myös ripaus roolipelielementtejä hahmonkehityksen ja käytettävien esineiden muodossa. Wiimoten heilutus jatkuu turhaakin turhemmissa monipelimittelöissä, joissa pelaajat mätkivät toisiaan tai vihollisia turpaan pienillä areenoilla.
Vauhtia pelissä piisaa jopa niin paljon, että toiminta menee pahimmillaan erittäin sekavaksi. Vihollisia kaatuu kentän mittaan kymmenittäin jopa pelaajan huomaamatta. Kaikessa hässäkässä saattaa usein juosta aarteiden tai muiden salaisuuksien ohi. Asiaa ei auta se, että Sonic on nähtävästi menettänyt kykynsä kääntyä taaksepäin. Jos tahtoo noutaa jotain taakse jäänyttä täytyy pelaajan peruuttaa sokeasti näkemättä mitä perspuolella piilee.
Ympäristöt toistavat itseään jo muutaman tason jälkeen ja lähes identtisiä paikkoja täytyy koluta kentästä toiseen. Pientä lohtua tarjoaa se, että kaikki näyttää ja kuulostaa erittäin hyvältä. Pelin parasta antia onkin erittäin tyylikäs päävalikko. Välinäytökset sarjakuvamaisine efekteineen ovat ilo silmälle, eikä ääninäytteleminenkään ole huonoimmasta päästä.
Mukaan mahtuu muutamia mielenkiintoisia kenttiä, mutta pelattavuus tylsistyttää nopeammin kuin kuivuvan maalin tuijottaminen. Sonicin seikkailut ovat aina olleet parhaimmillaan kaksiuloitteisina. Black Knight ei seikkaa muuta, mutta se ei yllättävää kyllä ole edes huonoin 3D-Sonic.
PÄÄSTÖTODISTUS
Rannetta rasittavaa tasohyppelyä
