Sega panostaa tällä hetkellä Gamecube-pelien tuotantoon ja se näkyi myös konsolin julkaisun yhteydessä. Ensimmäisenä päivänä kaupoista löytyneiden Crazy Taxin ja Super Monkey Ballin seuraksi ilmestyi nopeasti myös uusi versio Dreamcastille julkaistusta Sonic Adventure 2:sta. Gamecubella pelin nimen perään on lisätty sana Battle merkiksi uudesta kaksinpeli-moodista.
Yksinpeli on suoraa perintöä alkuperäisestä Dreamcast-pelistä. Tapahtumien alkaessa Sonic on vankina armeijan helikopterissa ja häntä ollaan kuljettamassa kohden tuntematonta määränpäätä. Moinen kohtelu ei sankarille kuitenkaan sovi, joten sininen siili loikkaa ulos kopterin ovesta ja lähtee tavalliseen vauhdikkaaseen tapaansa laskettelemaan kohden vapautta. Varsin pian selviää, että Sonicin vangitsemisen takana oli häntä huomattavasti muistuttava Shadow, joka on aiheuttanut armeijalle harmaita hiuksia mm. tuhoamalla näiden tukikohtia. Mitään järkeä pelin tarinassa ei pidemmän päälle tunnu olevan, mutta ainakin se vetää mukaan tapahtumien pyörteeseen kaikki tutut Sonic-elementit Tailsia, Knucklesia, Eggmania ja Chaos Emeraldeja myöten.
Yksinpelin voi kokea niin sankareiden kuin roistojenkin näkökulmasta. Kumpikin kampanja on jaettu noin viiteentoista eri kenttään, joista jokainen on tarkoitettu pelattavaksi tietyllä hahmolla. Ohjailtavan otuksen vaihtuessa kenttien tyylikin muuttuu huomattavasti. Esimerkiksi Sonicin aina yhtä vauhdikkaat tasot ovat hyvin erilaisia kuin robotteihin ja muihin ajoneuvoihin turvautuvan Tailsin tai jalokiviin hullaantuneen Rougen vastaavat. Vaihtelua siis riittää eikä pelin parissa pääse kovin helposti pitkästymään.
Täysin ongelmatonta päähenkilöstä toiseen siirtyminen ei kuitenkaan ole.. Kenttäsuunnittelun taso nimittäin vaihtelee eri hahmoilla ikävän paljon. Parhaimmillaan se tuntuu olevan vauhdikkaiden hahmojen kohdalla eikä Tailsin mech-henkisissä räiskintäkentissäkään ole mitään valittamista. Knucklesilla ja Rougella pelaaminen ei sen sijaan ole yleensä kovin viihdyttävää. Molemmat hahmot ovat keskittyneet Master Emeraldin kappaleiden etsimiseen eli heille tarkoitetut kentät ovat laajoja, vapaasti tutkittavissa olevia alueita, joista pelaajan pitäisi onnistua paikallistamaan kolme jalokiven sirpaletta. Suoraviivaisia kenttiä varten suunniteltu pelimoottori ei kuitenkaan sovi ympäristön jatkuvaa tarkastelua vaativaan tehtävään kovin hyvin, joten jalokivien metsästäminen alkaa pidemmän päälle käydä hermoille. Valtavalla vauhdilla etenevää Sonic-seikkailua odottaneelle useimpien kenttien rauhallinen tempo tuntuu myös jonkinmoiselta pettymykseltä.
Infernaaliset kuvakulmat ovat muutenkin olleet Sonic Adventure -pelien pahin ongelmakohta eikä niistä ole vielä Gamecubellakaan päästy eroon. Kamera pyörähtelee säännöllisin väliajoin sellaisiin paikkoihin, ettei pelaajalla ole minkäänlaista mahdollisuutta nähdä eteenpäin ja pahimmillaan pelihahmokin katoaa näkyvistä eteen tulevien esteiden vuoksi. Tilannetta voi sentään yrittää korjata kuvakulmaa pyörittävien liipaisimien avulla, mutta nekään eivät aina tarjoa ratkaisua ongelmaan. Kamera ei nimittäin suostu pyörimään tasaisesti, vaan loikkii aina esteeseen törmätessään arvaamattomasti paikasta toiseen.
Yksinpelin aikana kiihkeätempoisten kenttien vastapainona toimii pienten herttaisten Chao-otusten kasvatus, jota pelaaja pääsee harrastamaan aina löydettyään siihen oikeuttavan avaimen. Chaot ovat vaikutuksille erittäin alttiita olentoja, joiden kehitys on täysin riippuvainen pelaajan huolenpidosta. Munista kuoriutuvilla ötököillä on viisi ominaisuutta, joita parannetaan kentistä löytyvien Chaos Drivejen ja pikkueläinten avulla. Kasvaessaan Chaot alkavat imeä itseensä eläinten ominaisuuksien lisäksi myös näiden ulkonäön piirteitä. Lopputulos voikin olla melkoisen persoonallisen näköinen, kun ympäriinsä ryömivällä pikkuotuksella on riikinkukon pyrstösulat, pienet sarvet ja gorillan juro-ilmeiset kasvot. Kun chaojen ominaisuudet ovat kehittyneet riittävästi, ne voi laittaa kilpailemaan muita samanlaisia otuksia vastaan.
Ajan myötä vauva-chaoista tulee täysikasvuisia olentoja, joiden ominaisuudet ja luonne ovat määräytyneet pelaajan toimien mukaan. Vaikka otusten kasvattaminen tuntuukin olevan täysin irrallinen osa itse peliä, niiden kehityksen seuraaminen on hämmästyttävän kiehtovaa puuhaa. Vaikka ne ovatkin oikeastaan vain tamagotchien kehittyneempi versio, Chaot alkavat varsin pian tuntua oikeilta lemmikeiltä ja niiden kilpailumenestyksestä tulee pelaajalle kunnia-asia.
Erityisesti Gamecube-peliä varten kehitetty kahden pelaajan Battle-moodi on tervetullut lisä Sonic Adventure 2:n tarjontaan, mutta laadultaan se on kovin keskinkertainen tapaus. Mukana on seitsemän erilaista pikkupeliä, joissa voi ottaa kaveristaan mittaa esimerkiksi aarteiden etsimisen, robotti-räiskinnän ja kart-ajojen saralla. Mitään täysin uutta Battle-moodi ei peliin tuo, vaan se käyttää hyväkseen pääpelin jo Dreamcast-versiossa nähtyjä pelityyppejä.
Graafisesti paketti on tiukkaa tavaraa. Kenttiä on päivitetty Gamecuben tarjoamien extra-tehojen myötä ylimääräisillä yksityiskohdilla ja tekstuurejakin on viilattu selvästi terävämmiksi. Piirtoetäisyyskin on varsin vaikuttava ja Sonicin kenttien valtavasta nopeudesta huolimatta pelimoottori ei takkuile missään vaiheessa. Äänipuolella on sen sijaan pysytty Segan tavaramerkkeihin kuuluvassa kitararokissa ja kankeissa ääninäyttelijöissä.
Sonic Adventure 2 Battle ei missään tapauksessa ole huono peli, mutta pienoinen pettymys se kuitenkin on. Nimestä huolimatta sinistä turbo-siiliä päästään ohjaamaan suhteellisen harvoin eikä muiden hahmojen kenttäsuunnittelu yllä lähellekään Sonicin vauhdikkaita tasoja. Etenkin raivostuttavat kamerakulmat tuntuvat vaivaavan niitä joka käänteessä. Kunnon toimintapeliä etsiville paketti voi olla hankkimisen arvoinen julkaisu. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että Sonicin mukana tulee myös paljon sellaista, jota ei välttämättä olisi halunnut.