Viime vuosien aikana pelit ovat siirtyneet käyttämään lähes yksinomaan kolmiulotteista grafiikkaa. Vaikka lopputuloksena on usein ollutkin erittäin kaunista jälkeä, sprite-pohjaisen 2d-grafiikan katoaminen uusien konsoleiden myötä on ollut melkoinen menetys. Tietyt pelit ovat nimittäin aina olleet parhaimmillaan kaksiulotteisessa maailmassa. Hyvä esimerkki tästä ovat Segan klassiset Sonic-tasoloikat, joiden kolmiulotteiset Dreamcast-versiot kärsivät etenkin arvaamattomista kamerakulmista.
Game Boy Advancen olemassa olo onkin ollut siunaus pelikulttuurille, sillä se on tarjonnut pelisuunnittelijoille loistavan mahdollisuuden jatkaa 2d-pelien kehittämistä. Tilaisuuteen on tarttunut myös Segan Sonic Teamin väki, jonka uusin peli Sonic Advance on juuri saapunut kauppoihin. Tulokas on vanhojen Sonic-pelien veroinen tasohyppely, joka hyödyntää GBA:n uutta teknologiaa esimerkillisellä tavalla.
Pohjimmiltaan Sonic Advance on siis uusi peli vanhojen Sonic-klassikoiden hengessä. Mukana ovat kaikki tutut elementit vauhdikkaita looppeja, sormusten keräilyä ja erilaisia bonustasoja myöten. Tällä kertaa pelaamaan pääsee Sonicin lisäksi myös Tailsilla, Knucklesilla ja Amylla. Eri kenttien vaikeustaso ja pelikokemus noin muutenkin vaihtelevat siis melkoisesti sen mukaan, minkä hahmon valitsee ohjattavakseen. Lyhyisiin lentoreissuihin kykenevällä Tailsilla peli on helpoimmillaan ja moukarillaan huitova Amy tarjoaa useimmissa kentissä tiukimman haasteen.
Pelattavana on seitsemän kenttää, joista jokainen on jaettu kahteen eri jaksoon. Aina aloittaessaan uuden pelin pelaaja saa vapaasti valita aloituskenttänsä niistä jaksoista, jotka hän on valitsemallaan hahmolla onnistunut aukaisemaan. Puuhaa ei siis tarvitse aloittaa kerta toisensa jälkeen alusta, vaan lisäelämien loputtuakin jatkamaan pääsee suurin piirtein samasta kohdasta. Vanhojen kenttien kertaamisella on myös oma tarkoituksensa, sillä pelin läpäiseminen onnistuu vain keräämällä neljä Chaos Emeraldia erilaisista bonustasoista. Näiden bonuskenttien löytäminen ja kaikkien niissä olevien sormusten kerääminen ei aina ole mikään helppo tehtävä. Niinpä samoja tasoja voikin joutua pelaamaan moneen otteeseen ennen viimeisen loppuvastustajan aukeamista.
Pelin kenttäsuunnittelu on yleisesti ottaen tasokasta, mutta ajoittain siinä on turvauduttu hieman epäreiluihin temppuihin. Silloin tällöin vastaan tulee kohtia, joissa erilaiset trampoliinit ja katapultit sinkauttavat pelaajan suoraan päin teräviä piikkejä tai kuvaruudun ulkopuolella hiiviskeleviä vihollisia. Pahin esimerkki tästä löytyy pelin viidennestä kentästä, jossa hiekkavirran mukana avuttomasti ajelehtiva sankari heitetään ilmojen halki kohden edestakaisin liikkuvaa tasoa. Mikäli kyseinen taso sattuu sillä hetkellä olemaan sellaisessa paikassa, että trampoliinin antama vauhti ei riitä perille saakka, pelaaja putoaa armotta tyhjyyteen. Myöhemmin näihin temppuihin osaa kyllä varautua, mutta ensimmäisellä yrityksellä ne tapaavat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä. Mielipuolista vauhtia kenttien läpi juokseminen ei enää olekaan paras mahdollinen ratkaisu, vaan etenkin vaikeustason noustessa maltillisempi lähestymistapa on paikallaan.
Chaos Emeraldien etsimiseen keskittyneen seikkailun lisäksi Sonic Advancesta löytyy myös paljon muuta pelattavaa. Time Attack �moodissa pelataan samoja kenttiä kuin peruspelissäkin, mutta kaikkien salaisuuksien etsimisen sijaan tarkoituksena on läpäistä kentät mahdollisimman nopeasti. Vaikka kavereita vastaan kilpaileminen onkin ihan viihdyttävää, Time Attack ei kuitenkaan ole kovin pitkäikäistä hupia. Loppupään kentissä nopeimman mahdollisen reitin löytäminen voi kyllä olla melkoisen haastavaa, mutta osa peli-ilosta katoaa väistämättä, kun kentissä ei enää ehdikään etsiä kaikkia bonusesineitä ja muita salaisuuksia.
Lisää yksinpeli-viihdettä tarjoaa myös pienen Chao-otuksen hoivaileminen. Ötökällä on koko joukko ominaisuuksia, joita pelaaja voi kehittää syöttämällä sille erilaisia hedelmiä. Ruokaa ja leluja ostetaan varsinaisen pelin aikana kerätyillä sormuksilla. Valuuttaa voi hankkia myös pelaamalla paria erilaista pikkupeliä, joista toisessa leikitään Chao-ötökän kanssa muistipeliä ja toisessa kivi-paperi-sakset �leikkiä. Toistaiseksi pienen lemmikin kasvattaminen on varsin rajoitettua, mutta Gamecuben Sonic Adventure 2: Battlen rantauduttua Eurooppaan Chaon voi siirtää uuteen ympäristöön, jossa se voi myös kehittyä isommaksi olennoksi.
Eniten ylimääräistä peli-iloa irtoaa kuitenkin mukaan kehitetyistä moninpeli-moodeista. Pelaamaan pääsee yhdellä pelikasetilla, jolloin pelaajat keräilevät kilpaa kentälle ripoteltuja sormuksia. Mikäli jokaiselta osanottajalta löytyy oma kasetti, moninpeli-valikoimaan ilmestyy kaksi ylimääräistä pelityyppiä. Näistä toisessa kilpaillaan nopeudessa eli ensimmäisenä maaliin ennättänyt pelaaja voittaa. Toisessa puolestaan etsitään maastoon piiloutuneita Chao-otuksia. Vaikka kaikki moninpeli-moodit ovatkin suhteellisen yksinkertaisia, neljän hengen rutistuksina ne tarjoavat erittäin hauskaa pelattavaa.
Sonic Advance hyödyntää GBA:n teknologiaa tehokkaasti. Sen grafiikka on yksityiskohtaista ja erittäin taitavasti animoitua. Pelin yksityiskohtaisia ja eloisia spritejä katsellessa onkin helppo huomata perinteisen 2d-grafiikan vahvuudet. Jälki on siistiä ja pieniä graafisia kikkoja voi lisäillä kaikkialle. Äänipuolella kuulokkeet ovat jälleen kerran lähes pakollinen lisävaruste, sillä GBA:n pikkuruinen kaiutin ei yksinkertaisesti pysty toistamaan ääniefektejä ja taustamusiikkeja kunnolla.
Sonic Teamin uusin tuotos kantaa Sonic-pelien lippua korkealla. Vauhdikas tasoloikka on teknisesti esimerkillinen GBA-peli, jossa ovat mukana kaikki tutut Sonic-elementit. Laajat ja paljon erilaisia reitti-vaihtoehtoja sisältävät kentät, neljä pelattavaa hahmoa ja runsaat bonus-pelimoodit pitävät huolta siitä, että pelattava ei lopu heti kesken. Vaikka tasosuunnittelussa onkin muutamaan otteeseen turvauduttu hieman epäreiluihin ratkaisuihin, kokonaisuutena Sonic Advance on hankkimisen arvoinen pakkaus kaikille kunnon tasohyppelyä etsiville.