Seikkailupelit ovat pelibisneksen ylikaupallistumisen myötä kadonneet lähes kokonaan. Suuren kamppailun jälkeen Adventure Soft on kuitenkin saanut julkaistua jatko-osan legendaariselle Simon the sorcerer sarjalle. Edellinen osa julkaistiin jo vuonna 1995, joten aikaa on kulunut huomattavan pitkään. Tässä välissä peli on vaihtunut 2D-grafiikasta 3D:ksi ja odottanut julkaisijaa yli vuoden, sekavien yrityssotkujen jälkeen tekijät julkaisivat pelinsä itse. Vaivaa on nähty paljon, mutta onko se ollut sen arvoista?
Peli jatkuu siitä mihin edellinen osa jäi. Simon menetti edellisessä osassa ruumiinsa ilkeälle Sordid velholle, ja saa sen takaisin pelin alussa. Tavoitteena on jälleen kerran päästä takaisin kotiin, mutta kuten arvata saattaa se ei ole niin yksinkertaista.
Peli tuotti aluksi todella karvaan pettymyksen. Grafiikka on kaikkea muuta kuin tästä päivästä. Vastaavia laatikkopäitä ei ole peleissä näkynyt pitkään aikaan ja tekstuurit ovat kuin legoista kasattuja. Tälläisen grafiikan luulisi pyörivän sulavasti millä tahansa koneella, mutta peli onnistui jopa nykimään testikoneella.
Kontrollit ovat kankeat, mutta eniten huolta aiheuttavat ikävät kuvakulmat. Simon juuttuu kulmien taakse ja juokseminen on pahimmillaan pelkkää seiniin törmäilyä. Onneksi ulkotiloissa kamera seuraa Simonia, jolloin kuvakulmat eivät onnistu jatkuvasti häiritsemään pelaamista.
Peliä vaivaavat kaiken lisäksi inhottavat bugit. Välillä hahmon saa läpi sellaisista seinistä, mistä ei ole tarkoitus mennä läpi ja jumissa ollaan. Joissain kohdissa peli vain kaatuu ja lisäksi maailmalla on valiteltu katoavista tallennuksista. Päivitys on kuitenkin luvatttu, jonka pitäisi poistaa ainakin osa ongelmista.
Kun pahimmasta järkytyksestä on toipunut voidaan keskittyä itse peliin. Vastoin skeptisten fanien epäilyjä pelaaminen ei ole muuttunut tasohyppelyksi tai arcade mätöksi. Kyse on yhä puhdasverisestä seikkailupelistä jossa tutkitaan ympäristöä, keskustellaan vastaantulevien hahmojen kanssa, keräillään tavaroita ja ratkaistaan ongelmia. Pulmat ovat loogisia, yleensä oikean ratkaisun löytää pienen pohdinnan jälkeen. Hieman enemmän harmia tuottavat pikselin tarkat jojottelut tai liikkumiset, mutta niistäkin selviää ahkeralla yrittämisellä. Aivan puhtaana peli ei ole säilynyt, sillä se sisältää muutaman ”minipelin”. Niitä ei onneksi ole paljon, mutta itse keskityn mieleemmin siihen ongelmanratkaisuun, kuin karkkien keräämisen aikarajan sisällä.
Vaikka peli on muuttunut paljon siirtyessään 3D-ympäristöön, on sen kiehtovin osa yhä tallella. Sarkastinen brittihuumori ja mielipuolinen juoni imevät tehokkaasti mukaansa, eivätkä jätä taatusti ketään kylmäksi. Teini-ikäinen Simon ei ole koskaan kuullutkaan sanaa hienotunteisuus ja pilkkaa vastaan tulevia hahmoja antaumuksella. Vitsiä väännetään aina sukulaisiinsa sekaantuvista maalaisista hölmöihin perhostenkeräilijöihin. Hämmästyttävästi Simon ei jätä edes omaa peliään pilkkaamatta. Itseironiaa harvemmin peleissä näkee joten on mukava kerrankin nähdä pelitalo joka ei ota itseään liian vakavasti. Valitettavasti kirosanoja on edellisistä osista vähennetty, mutta silti parhaimmat vitsit menevät perheen nuorimmilta täysin ohi.
Pelin tekemiseen käytetty aika näkyy pelin pituutena. Pelattavaa riittää todella paljon, vaikka turhat harhailut ja millin tarkkaa liikkumista vaativat kohdat jätettäisiinkin pois. Juoni hyppii todella kummallisia polkuja, mutta kestää hyvin koko pelin ajan ja jättää jopa tilaa jatko-osalle.
Pelin loistavia puolia on myös äänimaailma. Ääninäyttely on kauttalinjan laadukasta, ja äänet sopivat hahmoille täydellisesti. Musiikki on tunnelmallista ja sopii pelin fantasia maailmaan. Simon 3D on yksi harvoista peleistä, jonka musiikkia kuuntelisi myös ilman peliä.
Simon the sorcererin pelaamiseen vaaditaan todella vahvaa ennakkoluulottomuutta. Peli vaikuttaa aluksi todella kököltä, mutta hetken pelaamisen jälkeen peli tempaisee mukaansa. Yhtä hauskaa ja yhtä mielenkiintoisella tarinalla varustettua peliä ei ole pitkään aikaan tullut vastaan. Simon 3D:n surkean pelimoottorin latistaessa tunnelmaa herää kuitenkin kysymys oliko lisäulottuvuuden saaminen todella tarpeellista. Pelin 2D-versio oli jo pitkälle kehitetty kun tekijät päättivät laittaa koko pelin uusiksi markkinointi syistä. Aikana jollain hammasharjojakin myydään 3D-merkinnällä 2D-pelin myynti on todella hankalaa. Silti olisi ollut mukava nähdä minkälainen mestariteos pelin 2D-versio olisi voinut olla. Toisaalta hyvä näinkin. Simon the sorcerer 3D ei pelasta seikkailupelien unohdettua genreä, mutta tarjoaa tuoreen vaihtoehdon päättömälle tappamiselle.