SimAnimals

21.02.2009

SimAnimals muistuttaa hieman tavallisia Sims-pelejä, mutta ihmisten virkaa toimittavat metsän eläimet ja kasvit. Pelaaja ohjaa Wiimotella pientä kättä, joka pystyy liikuttamaan lähes kaikkea ruudulla. Aluksi pelaaja opastetaan miellyttämään oravaa, joka muuttaa pienelle maaläntille. Tämän jälkeen peli lähtee kunnolla käyntiin ja uusia eläimiä ja alueita avautuu mukavalla tahdilla.

Eläimet syövät paitsi kasveja, myös toisiaan. Elämän kiertokulun kamaluuksia pääsee todistamaan kun alueelle tulee vierailemaan esimerkiksi näätä, joka pistää poskeensa juuri tutuksi tulleen hiiren. Eläinten hallitseminen muuttuu yhä mielenkiintoisemmaksi, kun otuksia tallustelee alueilla useita eri lajeja. Samalla myös pelin hiekkalaatikko-ominaisuudet tulevat paremmin esiin. Puita ja kasveja voi kasvattaa ja liikutella vapaasti ympäri metsää.

Pelin ohjaaminen suoritetaan kokonaan Wiimotella, eikä Nunchuck-lisäohjain ole välttämätön. Nunchuck tarjoaa kuitenkin lisänäppäimet kartan hallintaan ja liikkumiseen. Pelkällä motella pelaaminen on hieman kömpelöä, sillä esimerkiksi tavaroiden kantaminen kartalla on hankalaa ilman tattiohjausta. Myös moninpeli onnistuu, mutta neljän pelaajan häärätessä ruudulla voi peli muuttua hieman sekavaksi. Kaverin kanssa tehtävien suorittaminen onnistuu jossain määrin jopa helpommin kuin yksin.

Pelaaminen on kevyttä, eikä vaadi samanlaista vatvomista kuin The Simsit. Eläimiä ei tarvitse hoivata taukoamatta, ja menestys riippuu enemmän siitä, onko alueella oikeanlaisia eläimiä ja kasveja. Alhainen vaikeustaso ei häiritse, sillä tarkoitus on pitää hauskaa ja muokata ympäristöä mieleisekseen. Eläinten kummallisista puuhista saa naurut jos toisetkin, ei vain aina ihan tarkoitetulla tavalla.

Ulkoasu on pelin onnettomin puoli. Vaikka eläimet näyttävät mukavan sarjakuvamaisilta, ne liikkuvat erittäin kömpelösti. Parhaimmillaan otukset jopa juoksevat alueiden näkymättömiä seiniä pitkin ja viilettävät ilman halki ryteikön toiselle puolelle. Taustamusiikki on olematonta älämölöä, eivätkä eläinten äännähtelytkään oikein vakuuta.

Tekemistä SimAnimalsissa ei riitä loputtomiin, mutta varmasti ainakin perheen pienimmät nauttivat eläinten auttamisesta ja kurittamisesta. Käyttöliittymä tulee nopeasti tutuksi, mutta pienet bugit häiritsevät jatkuvasti. Alhainen vaikeustaso on näkökulmasta riippuen hyvä tai huono asia: Sim City pelien ystävät tuskin innostuvat näin kevyestä pelistä, mutta rentoa naputtelua kaipaavat viihtyvät loistavasti Sims-elukoiden parissa.

PÄÄSTÖTODISTUS
Leppoisa eläinsimulaatio