Electronic Artsin BIG-sarjassa on kaahailtu tänä vuonna kahden moottoriurheilulajin merkeissä. SSX:n temppusysteemin lähes sellaisenaan lainanneiden Sled Stormin ja nietosrallia seuranneen motocross-ilottelu Freakstylen jälkeen kaahailupeli Shox on Big-pelien vakiokaavasta piristävästi poikkeava arkadiralli. Edeltäjiensä tapaan ajopeli kehittää valmiiksi vauhdikkaasta moottoriurheilusta entistä rämäpäisemmän ja uskottavuutta uhmaavan ajopelin.
Ajontuntuma on täysin epärealistinen. Napakasti tottelevasta ohjattavuudesta pääsee jyvälle jo ensimmäisessä kilpailussa. Ykköseksi ei kuitenkaan selviä silkalla kaasujalalla. Mutkista on pyyhällettävä läpi tarkasti ajoitetuilla sivuluisuilla, jotka oikeaoppisesti käytettyinä tekevät jarrupedaalin tarpeettomaksi. Viidakkoratoja, jääratoja ja aavikkorallia on kutakin seitsemän kappaletta ja jokaisella ajettavuus vaihtelee havaittavasti. Pelisysteemin erikoisuus ovat Shox zone -etapit, joilla kuskin ajosuoritus arvioidaan skaalalla pronssi-hopea-kulta. Hankkimalla kolme kultaa yhdeltä kierrokselta pelaaja aktivoi paineaallon, jonka mukana liukumalla voi hankkia lisätienestejä.
Ainoa yksinpelin muoto on perinteinen uramoodi, joka jakautuu neljään kuusi osakilpailua kattavaan sarjaan. Tavoitteena on tienata mahdollisimman runsaasti käteistä, jolla talliin saadaan kalliimpi auto ja siten paikka seuraavasta sarjasta. Jatkoon päästäkseen jokaisessa sarjassa on lisäksi saavutettava tietty sijoituskeskiarvo. Lisensoituja ajokkeja on 24, kuusi jokaista sarjaa kohden. Sled Stormista tuttuun tapaan kotteroista voi pelata uhkapeliä, jos varallisuus ei riitä ajokin hankintaan rehellisin keinoin. Epärehellisen haastavat haastekisat ovat mainio tapa hävitä vaivalla ansaitut voittorahat.
Ajokkeja voi myös voittaa ajamalla kilpailuista platinaa, eli saamalla joka kierrokselta kulta-arvosanat. Lisäksi ajamalla vähintään yhden kullan jokaiselta sektorilta saa palkakseen yöradan. Moninpelimuodoissa tuetaan kahdesta neljään pelaajan yhteenottoja jaetulla ruudulla. Rallin lisäksi kaasujalasta voi ottaa mittaa lipunryöstön merkeissä. Multitapittomille tarjotaan vaihtoehdoksi ohjaimen jakoa kahdelle pelaajalle. Menetelmän käytännöllisyys on asia erikseen.
Grafiikka on poikkeukselliseen terävää ja päivittyy kiitettävän sulavasti. Radat ovat asiaankuuluvan hillittömiä kirkkaina leiskuvine väripaletteineen ja ylilyövine maisemineen. Myös vasta ilmestyneestä Need for Speedistä löytyvät dramaattiset pelinaikaiset hidastukset tuntuvat ensi-ihmetyksen jälkeen turhalta kikkailulta, ja ne voi onneksi säätää pois päältä. Äänimaailma jyrisee mallikkaasti, vaikka fraaseihinsa ihastunut juontaja tekisikin mieli vaientaa jo parin kierroksen jälkeen. Ääniraidalla tuhannesti kuultu teknojumputus jää taka-alalle. Valikkokieleksi voi valita myös suomen, kunhan varautuu kankeanpuoleisiin huumorin kukkasiin.
Shox on tyylipuhdas paketti, mutta jättää toivomaan enemmän. Uramoodi ei ole pitkä, ja vaihtoehtoisten yksinpelimuotojen puuttuessa peli toimii moninpelinsä varassa. Yhdessä Burnout 2:n kanssa se on loppuvuoden kolikkokaahailujen eliittiä, mutta sisällössä ensin mainittu vie pidemmän korren.