Shade: Wrath of Angels

17.09.2004

Shade on hahmon ulkopuolelta kuvattu seikkailu- ja toimintapeli. Tarinan päähenkilö etsii veljeään, kadonnutta arkeologia, joka on löytänyt jotain �tämän maailman ulkopuolelta�. Tuhat kertaa nähtyyn juoneen kuuluu mm. enkeleitä, käveleviä kuolleita ja useita esineitä jotka pitää yhdistää.

Pelaajan eteen heitetään myös ongelmia, joiden ratkomiseen ei kulu minuuttia kauempaa. Heppoisten ongelmien avulla yritetään kai vetää huomio pois siitä, että itse pelaaminen on tehty liian helpoksi. Välitallennuksia voi tehdä lähes jokaisen taistelun jälkeen, ja lisää elinvoimaa tarjoavia ”terveyskaivoja” löytyy välillä niinkin paljon, ettei kaikille ole aina käyttöä.

Pelin helppoutta kuvaa sekin, että huolta eivät aiheuta edes usean vihollisen ryhmät. Kaiken lisäksi päähenkilömme osaa käyttää ”sisäistä demoniaan”, tilaa jossa pelaajan ihmishahmo muuttuu sarvipäiseksi vihollisia tehokkaasti tuhoavaksi monsteriksi. Demonille voi hankkia jatkossa myös lisää taikoja eli aseita.

Aseistukseen kuuluvat pistooli sekä pimeässä hehkuva miekka, jonka kehutaan olevan tehokkain kaikista aseista. Silti pistoolilla voi tiputtaa kävelevän kuolleen yhdellä laukauksella, kun taas miekalla yrityksiä kertyy väkisin useita. Myös maahan pudonneita aseita voi käyttää, mutta käytännössä niistä on vain haittaa.

Graafisesti peli on keskitasoa. Mainoslauseista huolimatta peli ei juuri pimeydellä herkuttele, eikä se herätä karmivia tunteita tai pelkoa missään vaiheessa. Musiikkia ei ole tai se on yhdentekevää taustamattoa eikä ääninäytteleminenkään hurmaa puisevine vitseineen ja ontuvine dialogeineen.

Shade: Wrath of Angels on lähinnä huono kopio hyvistä esikuvistaan.