Sea Dogs

23.02.2002

Merirosvojen elämä ei ole juurikaan kiinnostanut pelien tekijöitä, mutta nyt Ubi Soft yrittää paikata tätä aukkoa julkaisemalla Akellan kehittämän Sea Dogs -pelin. Itse asiassa peli julkaistiin jo yli vuosi sitten, mutta Eurooppaan Sea Dogs on rantautunut vasta nyt.

Sea Dogsin päähahmo on Nicolas, nuori kapteenin alku, joka on päättänyt ansaita elantonsa merillä. Nicolasin työrupeama ei kuitenkaan alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hän menetti laivansa ja joutui espanjalaisten vangiksi. Vankilaelämä ei kuitenkaan kiinnostanut ja yhdessä muutamien vankien kanssa sankarimme onnistui pakenemaan ja varastamaan pienen laivan, jonka avulla hän pääsi lähistöllä sijainneen saaren maaperälle. Tässä vaiheessa pelaaja astuu mukaan kuvioihin tehtävänään luotsata Nicholas kunnioitetuksi ja taitavaksi kapteeniksi tai merten pelätyimmäksi merirosvoksi.

Sea Dogs on melkoinen sekoitus useaa eri peligenreä. Sea Dogsista löytyy roolipeliä, strategiaa sekä toimintaa. Roolipelielementteihin lukeutuvat mm. kokemuspisteet ja niiden avulla paranevat pelaajan taidot, joihin lukeutuvat mm. purjehdus, ampuminen sekä laivankorjaustaito. Kokemuspisteiden karttuessa pelaaja myös nousee uusille ”tasoille”. Mitä korkeammalla tasolla pelaaja on, sitä suurempaa laivaa hän voi komentaa. Lisäksi taitojaan voi kartuttaa hankkimalla alaisuuteensa kovaa palkkaa pyytäviä spesialisteja, jotka nostavat pelaajan taitoja tietyllä osa-alueella.

Pelin aikana pelaaja saa useita tehtäviä, joiden tavoitteet vaihtelevat arvokkaan lastin kuljettamisesta toisen laivan suojeluun ja tärkeän henkilön kuljettamiseen paikasta X paikkaan Y. Tehtävien suorittamisesta saa tietysti rahaa sekä mainetta. Valitettavasti tehtävät ovat täynnä toistoa. Uusia ja ennen kaikkea mielenkiintoisia tavoitteita sisältäviä tehtäviä on nimittäin aivan liian vähän.

Itse peli jakautuu kolmeen osaan. Suurin osa pelistä vietetään karttamoodissa, jossa pelaaja klikkailee hiirellä paikkoja mihin hän haluaa seilata. Aluksi pelaaja näkee vain pienen alueen kartasta, mutta seikkailujen myötä pelaaja tutustuu uusiin alueisiin ja löytää uusia saaria. Suurin osa saarista on joko Espanjan, Englannin tai Ranskan hallinnassa, mutta myös merirosvosaaret tulevat tutuiksi pelin edetessä. Alussa pelaajan päävihollisena toimii Espanja, jota vastaan Englanti ja Ranska sotivat. Englannin ja Ranskan alukset ja saaret suhtautuvat pelaajaan neutraalisti. Myöhemmin tämä tilanne voi toki muuttua.

Karttamoodissa pelaaja saa ilmoituksia lähistöllä seilaavista aluksista ja jos pelaajan lähistöllä seilaa sopiva hyökkäyskohde voi pelaaja siirtyä taistelumoodiin. Sama tapahtuu tietysti jos pelaajan kimppuun hyökätään. Kohtaamisia tulee kyllä vähän liiankin usein, sillä paikoitellen puolen minuutin reissuun menee puolitoista minuuttia täysin turhien laivahavaintojen ilmoitusten takia.

Itse taistelut ovat ihan mielenkiintoisia ja taktikoiminen on todella tärkeää. Paljon omaa alusta suuremman aluksenkin voi voittaa, kun tietää mitä tekee. Pelaajalla on käytössään neljä erilaista ammusvaihtoehtoa (jos kaikkia sattuu olemaan mukana). Eri ammukset tekevät erilaista vahinkoa, kun yhdet tappavat miehistöä, tuhoavat toiset laivan rakenteita ja kolmannet rikkovat purjeita. Tehokkaimmat ammukset eli pommit rikkovat laivan rakenteita ja tappavat vielä miehistöäkin. Oikeiden ammusten käyttö taistelun oikeassa kohdassa voikin tuoda pelaajalle merkittävän edun.

Taisteluja voi komentaa joko vapaasti pyöriteltävästä third-person -kuvakulmasta tai kapteenin silmistä, jolloin pelaaja voi käyskennellä laivansa kannella ja katsella kaukoputkella tilannetta. Kaukoputkella näkee millaisessa kunnossa vastustajan laiva ja joukot ovat. Yleisesti ottaen third-person kuvakulma on kuitenkin huomattavasti käytännöllisempi, sillä sen avulla taistelun kontrollointi ja oman strategian suunnittelu on huomattavasti helpompaa.

Oman lisänsä taisteluihin tuo tuuli ja sen oikeaoppinen hyödyntäminen. Hyvä kapteeni voi löytää hyvän paikan, jossa hän pystyy pysymään vihollislaivan edessä tuhoten vastustajaa takatykeillä ilman pelkoa vihollistulesta. Toinen taistelun muoto on valtaus, jossa pelaaja taistelee viholliskapteenia vastaan. Tällöin omat joukot toimivat energiana ja jokainen onnistunut osuma tappaa tietyn määrän vihollisjoukkoja. Käytännössä homma on helppoa, mutta harjoittelumahdollisuuden puutteen takia ensimmäiset valtausyritykset menevät helposti pilalle.

Pelin kolmannessa osuudessa seuraillaan Nicolasin toilailuja tämän selän takaa. 3rd-personiin siirrytään, kun pelaaja on maissa käymässä kauppaa ja hoitelemassa muita bisneksiään. Miltei jokaiselta asutulta saarelta löytyy kauppa, laivanrakentaja, kilta sekä kuvernööri. Kaupassa voi tietenkin ostaa ja myydä tavaraa, laivanrakentajalla voi ostaa uusia laivoja tai korjata omaansa, killassa voi hankkia uusia miehistön jäseniä ja kuvernööriltä voi anella erilaisia tehtäviä. Tietysti myös muista paikoista voi kysellä tehtäviä, kuten myös kaduilla käveleviltä ihmisiltä. Kaupungit ovat melko tarkkoja kopioita toisistaan, eikä niiden ulkoasu juurikaan vaihtele. Nicolasin animointi on erittäin surkean näköistä ja lisäksi kontrollit ovat pahasti myöhässä. Onneksi näillä kaupunkikävelyillä ei kuitenkaan joudu nopeita refleksejä vaativiin tilanteisiin, joten kyllä tämänkin osa-alueen joten kuten kestää.

Graafisesti peli on ihan kohtuullista tasoa, kun otetaan huomioon, että se on ollut valmiina jo vuoden päivät. Aivan viimeisimpien pelien tasolle se ei kuitenkaan yllä. Musiikki on tyypillistä merirosvo-musiikkia ja muutenkin äänimaailma on kunnossa. Puhetta pelistä ei juurikaan löydy, sillä hahmojen väliset keskustelut hoidellaan painamalla sopivaa vaihtoehtoa ruudulla näkyvästä boksista, jonka jälkeen luetaan teksti-dialogit.

Loppupeleissä Sea Dogs on hyvä paketti, mutta viimeistelyn puute näkyy ja tuntuu. Tällä hetkellä se jättää itsestään hieman tasapaksun kuvan, mutta jos strategian, toiminnan ja pienten roolipelielementtien yhdistelmä kuulostaa hyvältä, voi Sea Dogs olla pitkäaikainen viihdepaketti.