Saints Row’s pelaaja ohjaa pohjalta aloittavaa jengiläistä, jonka tehtävänä on vallata kaupungin alamaailma oman jengin haltuun. Pelissä on kokonainen kaupunki, jossa voi liikkua autolla tai jalan, pelaaminen on vapaamuotoista, ja sieltä täältä löytyviä tehtäviä voi suorittaa omalla ajalla kadulla ryntäillessä.
Jos tämä kuulostaa tutulta, se ei ole mikään ihme: pelin tehnyt Volition on ilmeisen häpeilemättä napsinut kaikki pelin oleelliset elementit GTA-pelisarjasta. Saints Row onkin peli, jossa ei ole mitään omaperäistä, ellei sellaiseksi välttämättä halua laskea uuden sukupolven teknologian myötä tulleita perusparannuksia.
Omaperäisyyden täydellinen puute ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Saints Row olisi huono peli. Päin vastoin, pelikaavasta on otettu kaikki irti yllättävän onnistuneesti. Ajaminen ympäri kaupunkia on hauskaa, ammuskelu sujuu luontevasti ja muutenkin yleisote on mukava. Puhtaan pelattavuuden mittarilla Saints Row ottaakin selvän pesäeron esikuviinsa, sillä räiskinnästä puuttuu GTA-peleille valitettavan ominainen sähellys. Etenkin luonteva ja toimiva vapaamuotoinen tähtääminen tekee pelaamisesta hauskaa.
Itse pelin tarina etenee sitä mukaa kun pelaaja suorittaa tehtäviä, mutta näihin pääsee käsiksi vain mikäli antisankarilla on tarpeeksi kunnioitusta. Tätä saa suorittamalla pakollisia aktiviteetteja, kuten kidnappauksia, huumediilejä, paritusta, vakuutuspetoksia ja muita alamaailman toimenkuvaan kuuluvia hommia. Valikoima on kattava.
Alkuodotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta Saints Row on positiivinen yllätys. Paljon olisi toki parantamisen varaa: tarina on epätasainen ja heikohko, pelimaailma tuntuu muoviselta ja usein jopa autiolta, ja välillä ruudulla näkyvät grafiikkabugit ärsyttävät. Etenkin se rassaa, että lähes jokainen pelin idea tuntuu suoralta kopiolta kilpailijan tuotteesta. Viime kädessä tärkeintä on kuitenkin se, että kokonaisuus toimii. Saints Row ei ehkä ole omaperäinen, mutta ainakin se on sujuva.
Tuomio: Sujuva, mutta hengetön hiekkalaatikkopeli