PC-roolipelien keskuudessa Richard Garriott eli Lord British on legenda. Ultima-pelien kantaisä on vaihtanut miekan ja magian scifiin ja sädeaseisiin. Uusin tuotos, Tabula Rasa, on kertomus ihmiskunnan epätoivoisesta henkiinjäämiskamppailusta ulkoavaruudesta iskevää uhkaa vastaan.
Tabula Rasa on jatkuvaa toimintaa. Joka paikka on survottu täyteen jos jonkinsorttisia ötököitä, joiden jälleensyntymisaika mitataan kymmenissä sekunneissa. Toisin kuin verkkoroolipeleissä yleensä, taisteluun osallistutaan aktiivisesti. Jatkuvasti liikkeessä pysymällä osumatarkkuus vähenee puolin ja toisin, ja suojassa pysymällä kärsitään pienempää vauriota. Myös jokainen ammuttu laukaus voidaan itse tähdätä, jolloin räiskintäpelien refleksit pääsevät todella oikeuksiinsa. Maaston käyttö on siis poikkeuksellisen merkittävässä osassa.
Kun hahmo nousee kokemustasolla, pisteitä jaetaan kykyihin ja ominaisuuksiin, ja erikoistutaan hiljalleen yhteen kahdeksasta eksperttiammatista. Tavallisten taitojen lisäksi hahmo oppii muinaisen rodun arvoituksia erityisen Logos-kielen kautta. Merkkejä keräämällä hahmo aktivoi taitoja, joiden vaikutuksesta voi kehkeytyä räjähtävä sähköpurkaus, ympäristöä pyyhkivä tainnutusaalto tai vihollisen kehoa syövä rutto.
Yksi pelin nerokkaimmista oivalluksista on hahmon kloonaaminen kriittisessä taitekohdassa. Uusi klooni voi jakaa siihen asti kerätyt kokemuspisteet uudelleen. Näin pelaaja voi kokeilla erilaisia hahmoluokkia tarvitsematta aloittaa hahmonkehitystä täysin alusta.
Vaikka tehtävät onkin kirjoitettu hyvin, ja taustatarina tuntuu paremmin mietityltä kuin suurin osa kilpailijakannasta, pelissä on paljon puutteita. Maisemat ovat tasapaksua puuroa maksimiasetuksillakin, surkeasta näkömatkasta puhumattakaan. Pelissä ei myöskään ole huutokauppaa tai kunnollista esineenluomismekaniikkaa, mikä varmasti korpeaa monia verkkoroolipeliveteraaneja.
Bugeja piisaa vaikka bioaseteollisuuden tarpeisiin. Tekoälyn ohjaamat viholliset jäävät kiviin ja kantoihin kiinni, laukaukset menevät kohteistaan läpi, ja raadot jäävät pönöttämään kunnes verkkoviive saa kalmot kiinni. Päivitykset korjaavat varmasti ison osan ongelmista, mutta toistaiseksi lapsenkengät puristavat pahasti.
Tabula Rasan jatkuva aktiivinen mellastaminen on parhaimmillaan oikein viihdyttävää, pahimmillaan itseään toistavaa tylsyysmaratonia. Mitään muuta pelistä ei oikein löydy – hahmot eivät osaa istua, elehtiä saati muutenkaan ilmaista itseään. He osaavat vain tapella. Suoran ja jatkuvan toiminnan ystäville peli on kelpo valinta.
PÄÄSTÖTODISTUS
Viehättävän erilainen mutta itseään toistava verkkoroolipeli
