Vasta ilmestyneen Space Channel 5:n tapaan Segan toinen rytmipeli Rez on äärimmäisen yksinkertainen ja lyhytikäinenkin, mutta salakavalan vangitseva musiikkipohjainen pelikokemus. Kun Space Channelissa tanssahdellaan musiikin tahtiin, kahjousasteikolla sitäkin pidemmälle asettuvassa Rezissä maailma pyörii pelaajan pillin mukaan. Musiikki ja rytmi luodaan itse tuhoamalla vihollisia raiteillaan rullaavan räiskinnän puitteissa.
Pelaajan tehtävä on puhdistaa tulevaisuuden Eden-tietoverkko viruksista ja muista kaistalla roikkuvista kyberkummajaisista. Huomispäivän antivirusohjelma on rytmikäs ampumapeli rautalankamaisemien ja villisti välkkyvien psykedeelisten vektorinäytösten polttopisteessä. Menneiden aikakausien ja historian hämärissä tuhoutuneiden kulttuurien tunnusmerkkejä vilisevät virtuaalimaisemat sykkivät, muuttavat muotoaan ja kehittyvät sähäkän konemusiikin ja pelitapahtumien rytmin tahdissa.
Perusideansa puolesta Rez on paljon velkaa klassisille vieriville ammuskeluille, mutta kaikkea muuta kuin retrotunnelmissa piehtaroiva avaruuspaukuttelu. Virtuaalitodellisuuden rautalankamaailmassa kelluva hakkeri levitoi pitkin suoraviivaisia reittejä tuhoten kaiken ampumaetäisyydelle leijuvan. Toiminta käynnistyy suorastaan pitkästyttävän hitaasti, mutta kiihdyttää vauhtia muutamassa minuutissa niin, että jo parin kentän jäätyä taakse sormet ovat solmussa, tasapainoaisti pahimman kerran häiriintynyt ja silmät ristissä.
Dual Shockin tatilla tai sitä paremmin toimivalla suuntapadilla hakkeri lukitsee tähtäimeensä maksimissaan kahdeksan tuholaista (tai kahdeksan ohjusta paksunahkaiseen virukseen), jotka haihtuvat valoshow�ssa rytmikkääksi musisoinniksi. Jokainen tehtävä avautuu tasoittain vangitsemalla vetosäteellä network opening -kuutioita. Jokaisella uudella alatasolla kentän audiovisuaalinen ilotulitus saa uusia muotoja, kuvioita ja säveliä. Yhdeksännellä alatasolla peli huipentuu kohtaamiseen jättimäisen tasopomon kanssa. Pomohirviöt on ideoitu ja toteutettu ensiluokkaisen kipeästi alkaen ensimmäisen tehtävän mustekalaksi hajoavasta diskopallosta loppupuolen muotoaan muuttavaan kuutioröykkiöön.
Tuhotut virukset jättävät toisinaan jälkeensä lisävoimia. Siniset kiteet muuttavat hakkerin olomuotoa, jonka kehitystä seuraamalla kestävyyttään voi arvioida. Jokainen kerätty taso merkitse ylimääräistä osumapistettä. Hahmon evoluutiossa on kuusi tasoa, alkaen sätkivästä tikku-ukkosta kuulan sisällä meditoivaan Buddha-hahmoon ja lopulta rytmikkäästi sykkivään rautalankakuvajaiseen. Harvalukuisempina tietoverkossa kelluvat punaiset kanisterit puolestaan laukaisevat koko ruudun hetkellisesti virusohjelmista puhdistavan erikoishyökkäyksen. Nämä Overdrive- lisävoimat ovat olennaisia täydellisten peliprosenttien saavuttamiseksi tiheimmistä viruspesäkkeistä ja aina suuri helpotus pirullisissa pomotaisteluissa.
Pelissä on viisi kenttää, joissa sukelletaan kerros kerrokselta syvemmälle palomuurien takamaille vapauttamaan viruksen saastuttamaa keinoälyä. Viimeinen kenttä avautuu vasta tyylipuhtaan pelaamisen kautta. Myöhemmillä alueilla pelimaailman virtuaalivisiot saavat yhä mielettömämpiä sävyjä. Ammuttavien kohteiden lukumäärät, kestävyys, nopeudet ja liikeradat käyvät kasvavissa määrin hankalammiksi. Alkukenttien tusinaviholliset vaihtuvat parvittain pikku tuholaisia pelaajan vitsaukseksi sylkeviin tukialuksiin ja kiemurteleviin (sähköposti-) matoihin, jotka koostuvat kymmenistä ammuttavista nivelistä.
Pääpelin keskittyessä tuholaisten analysointiin, score attackissa kerätään vanhanaikaisempaan tapaan pisteitä. Päämääränä on tuhota mahdollisimman paljon vihollisia mahdollisimman suurissa ryhmissä, jolloin pistekertoimet kasvavat hurjiksi. Travelling- pelimuodossa hakkeri saa tietoturvapäivityksen, jolloin pelaaja voi leijailla vailla huolta tuhoutumisesta. Matkailu soveltuu ihanteellisesti aina samanlaisina toistuvien kenttien harjoitteluun ja vektorimaisemien ihmettelyyn kaikessa rauhassa. Rezin aloituskynnys on käytännössä olematon ja siten rytmikäs räiskintä sopii ikäryhmään tai pelimakuun katsomatta lähes jokaiselle. Vaikka syvyyttä tai laajuutta pinnallisesta ammuskelusta onkin turha etsiä, nopeina pikapeleinä lyömättömän omaperäinen audiovisuaalinen vyörytys on aisteja ja mielikuvitusta ruokkivaa konsoliviihdettä terävimmillään. Jos silmäsärky annetaan anteeksi.
Jos talosta ei löydy pleikkaria, kannattaa peliliikkeistä kalastella alkuperäistä Dreamcast-versiota. Pieniä graafisia eroja lukuun ottamatta pelit ovat identtiset.