Kotimainen Housemarque on säilyttänyt tyylinsä koko studion yli 25-vuotisen taipaleen ajan kunnioitettavalla tavalla. Suutari on pysynyt tukevasti lestissään, sillä sinivalkoinen studio tunnetaan hyvin pientä yleisöä kosiskelevista luotihelveteistään. Resogun, Super Stardust, Nex Machina sekä muut julkaisut ovatkin loistaneet arvosteluissa. Valitettavasti ylisanat eivät ole näkyneet myyntilistoilla, minkä seurauksena Housemarque ilmoitti suureleisesti arcade-genren kuolemasta.
Ajatus uudenlaista lähestymistä etsivästä Housemarquesta oli samanaikaisesti innostava että huolestuttava. Vaikka vuosien saatossa on oppinut arvostamaan tekijöiden osaamista, Returnal vaikutti ensitietojen valossa erikoiselta. Eikä ensikosketus vala uskoa uuteen suuntaan. Onneksi kauniin pinnan alta paljastuu paljon erinomaisia sekä tuttuja juttuja.
Returnal vie pelaajan avaruuden syövereihin, jossa onnettomuus sekä vihamielinen planeetta päättävät Selene-sankarittaren taipaleen. Jostain syystä kuolema ei kuitenkaan tarkoita lopullista tyhjyyttä, sillä Selene herää samaan lähtöpisteeseen uudelleen kerta toisensa jälkeen. Teos ammentaa isolla kädellä roguelike-peleistä, joissa terveyspisteiden päätös pakottaa aloittamaan uudelleen. Kerätyt aseet, taidot ja kyvyt katoavat sen sileän tien tehden alkuun palaamisesta karun kohtalon.
Teoksen maailma on värikäs, upea ja salaperäinen. Ensihetket vehreässä ja korruptoituneessa metsämiljöössä tekevät vaikutuksen. Nurkissa lojuvia ääninauhoja sekä muita taustoja avaavia tietohippuja ahmii innolla. Kolmiulotteiset kentät tarjoavat erikorkuisia pintoja, hetkellistä turvaa tarjoavia esteitä sekä runsaasti salaisuuksia. Jo ensihetkistä lähtien on selvää, että salaisuuksia on enemmän kuin reittejä. Pelimaailma muuttuukin tarinan edetessä. Alkuun saavuttamattomat alueet avautuvat käyttöön uusia esineitä poimimalla, jotka siirtyvät myös seuraaville pelikerroille. Kun ensimmäinen ja toinen pomotaisto laantuu pelaajan voittoon, aiemmin ylitsepääsemättömiltä tuntuneet alueet osoittautuvat huomattavasti avarammiksi.
Housemarquen ilmoitus arcade-genrestä poistumisesta tuntuu Returnalia pelatessa melkoisen vahvalta liioittelulta. Kaiken keskiössä on nimittäin kolmiulotteista luotihelvettiä, joka tuo väkevästi mieleen Resogunin sekä muut studion teokset. Ampuminen, luotien läpi singahtava syöksy sekä erikoisammukset ovat kaikki mukana. Vihamielistä kutia paukkuu Seleneä kohti jokaisesta ilmansuunnasta samalla kun sankaritar mätkii ja räiskii vihollisia hengiltä. Taistelun tiimellyksessä ei ole sijaa hengittämisen ja silmien räpsimisen kaltaisille turhuuksille. Varomaton pelaaja on kuollut pelaaja.
Roguelike-elementit sekä korkea aloituskynnys tekevät Returnalin ensihetkistä haastavia. Teos ei pitele kädestä, vaan laittaa pelaajan tulituksen keskelle toivottaen onnea ja muistuttaen edessä odottavasta kuolemasta. Kun roiman viiden pelitunnin jälkeen en ollut päässyt mihinkään ja grindasin edelleen samoja tuttuja nurkkia ilman etenemistä, olin valmis viskomaan DualSense-ohjaimen seinään. Kun peliin vinkattiin suhtautumaan kuin muihinkin Housemarquen peleihin, palaset alkoivat loksahtaa kohdilleen. Näinpä säntäsin keskelle toimintaa huomaten pärjääväni kumman hyvin.
Hoksaus tuntuu jälkeenpäin jopa typerältä. Siinä missä alkuun säästeli aivan suotta erikoisammuksia eikä käyttöesineetkään tuntuneet tarpeellisilta, edetessä jokainen esine ja parannus tuntuu elämää suuremmalta. Toisaalta roguelike-elementti tuo tilanteisiin vastapainoa. Välitallennuksia ei ole, joten erityisen vaikealle aarrealueelle meneminen tarkoittaa samalla hengen vaarantamista. Vähänpä se paria pistettä parempi tykki auttaa kuollutta Seleneä. Ei sillä, yleensä järki jää uhkarohkeuden vierellä kakkoseksi.
Vaikka maisemat ja taistelualueet pysyvät ennallaan järjestyksen sattumanvaraisesta vaihtelusta huolimatta, erilaiset varusteet ja aseet tekevät pelisessioista mukavan vaihtelevia. Alkuun rajallinen pyssyvalikoima kasvaa pelin edetessä ja onpa tarjolla runsaasti erilaisia vahvistavia sekä heikentäviä parasiitteja. Yleensä plussat ja miinukset tulevat samalla ovenavauksella, joten poimimisen kannattavuutta kannattaa miettiä tarkkaan.
Returnalin isoin ongelma on sen alussa, joka tekee pelistä monille todella vaikeasti lähestyttävän. Kunnes ensimmäinen pomo kaatuu, teos ja pelikerrat tuntuvat toistavan itseään todella pahasti. Kun tuntien tahkoaminen ei vie eteenpäin tai anna oikeastaan mitään muutakaan, salaperäisen mystiseen maailmaan tutustumisen riemu lannistuu ja räiskintä turhauttaa. Tämän ohi kannattaa kuitenkin katsoa. Kun pomo toisensa jälkeen kaatuu, Returnal paljastaa kauneutensa.
Pelin ja tarinan edetessä teosta oppii arvostamaan. Sen graafinen kauneus, ympäristöjen maagisuus sekä räiskinnän toimivuus tekevät vaikutuksen. Pelisessiot venyvät, sillä eihän kesken olevaa matkaa voi lopettaa vaikka PlayStation 5 säilyttääkin edistymisen konsolin sammuessa. Ja kun kuolo viimein korjaa, täytyy omasta munauksesta johtunut kömmähdys korjata uudella yrityksellä. Returnal on yksiselitteisesti taitopeli, joka ei anna mitään ilmaiseksi. Siitä on parempi tykätä, sillä muuten rahat lentävät kankkulankaivoon.
Audiovisuaalinen puoli ansaitsee ylisanoja. Etenkin äänimaisema huokuu eeppisyyttä. Painostava musiikki tekee selväksi, että nurkan takana odottaa jälleen vaaran paikat. Samat kehut koskevat DualSense-ohjaimen tärinää. Haptiset värähtelyt ovat todella monipuolisia ja varastavat alkuvideon yhteydessä huomion jopa turhankin tehokkaasti. Tällä saralla Returnal on teknologiademoksi kelpaava mainio pelikokemus. Niin ikään graafinen silmäkarkki ja toiminnan sulavuus ansaitsee alleviivauksia.
Returnal on tekijöidensä historian näköinen luomus, joka tarjoaa Housemarquen aiemmista teoksista innostuneille upean paketin. Myös kiivastempoisista luotihelveteistä yleensä vähät välittävät saavat rahalleen erinomaisen vastineen – kunhan pääsevät siis ensin vauhtiin. Aloituskynnystä olisi kuitenkin suonut hitusen madallettavan. Kylmä suihku ei ole pahasta, mutta useamman tunnin paikallaan jumittaminen latistaa tunnelmaa. Tämän jälkeen Returnal onneksi paljastaa todelliset karvansa tarjoten PS5:n alkutaipaleen kiehtovimman ja intensiivisimmän pelikokemuksen.
Saatavilla: PlayStation 5
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)
Noin montaa kutia ei yhteen lippaaseen mahdu. Fake!