Resistance: Retribution

16.04.2009

PlayStation 3:n räiskintäpelien putken avannut Resistance: Fall of Man kuuluu niihin peleihin, joiden jatko-osilta odotetaan paljon. Kun isolle Pleikkarille saatiin Resistance 2, käännettiin pelisarja myös taskuun mahtuvaan muotoon Resistance Retributionin myötä. Itse tunnelma on saatu säilytettyä hienosti, mutta käsikonsolin rajoitteet tuovat mukanaan haasteita, joita Resistance Retributionin kehittäjät eivät ole saaneet ratkaistua.

Ensinäkemältä peli kuitenkin vakuuttaa. Grafiikka on PSP:n standardeilla erinomaista. Harmahtava väripaletti ja raunioituneet kaupungit luovat asianmukaisen ankean ilmapiirin. Kun näihin synkkiin maisemiin pistetään vielä kasa Chimeran raivopäisiä ökkömönkiäisiä kylvämään kuolemaa sankarimme niskaan, on meininki kohdallaan.

Tämän taistelun taustatarina sijoittuu kahden PS3:n Resistancen välimaastoon. Ensimmäisen pelin jälkimainingeissa sankarimme löytää veljensä Chimera-viruksen saastuttamana ja joutuu lopettamaan tämän kärsimykset. Henkilökohtainen kostoretkihän siitä seuraa ja pienten käänteiden jälkeen ollaan pelastamassa koko ihmisrotua. Tarina on kokonaisuudessaan keskitasoa – ei mitenkään erityinen, mutta tarpeeksi kattava antaakseen pelaajalle fiiliksen kunnon seikkailusta pelkkien peräkkäin lätkittyjen kenttien sijaan.

Vaikka taistelu on tiivistä ja intensiivinen tunnelma on omiaan nostamaan suupielet hymyyn, ei pelattavuus ole täysin saumatonta. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että PSP:ssä on vain yksi analogiohjain. Näin ollen liikkuminen ja tähtääminen on jouduttu jakamaan analogitatin ja toiminta-näppäinten välille. Tämä tekee pelattavuudesta lievästi epätarkkaa ja tahmaista. Onneksi mukana on pelaajan elämää helpottava automaattitähtäys, joka tekee pelaamisesta pääosin siedettävää.

Resistance: Retributionin suurin haaste on siis sen alusta, PSP, jonka takia sitä kaikkein viimeistellyimpää pelattavuutta ei saavuteta. Muilta osin käsikonsoli-Resistance on kuumaa kamaa. Se tuo PS3:lta tutun synkän maailmankuvan taskukonsolille juuri sellaisena kuin odottaa sopii. Yksinpelikampanjaa höystetään kahdeksan pelaajan moninpelimahdollisuudella, joka kasvattaa pelin elinikää. Puutteistaan huolimatta Resistance: Retribution ei jätä kylmäksi ja se kuuluu PSP:n räiskintäpelien kärkikastiin.

PÄÄSTÖTODISTUS
PSP:n rajoitteista kärsivä hyvä räiskintä