Resident Evil: The Umbrella Chronicles

23.01.2008

Resident Evilin zombiet ja muut öttiäiset ovat mitä mainiointa riistaa virtuaaliampumaradalla räiskittäväksi. Pelihalleista tuttujen valopyssyjen puutteessa Wii kaukosäädinohjaimineen on mitä mainioin keino tuoda pyssytaistelun tunnelmaa omaan olohuoneeseen. Resident Evil: The Umbrella Chroniclesin lähtökohdat ovat siis ainakin kohdallaan.

The Umbrella Chronicles tuo kiskoilla etenevän räiskinnän aiemmista Resident Evileistä tuttuihin maisemiin. Pelaajan tehtäväksi jää ampua kaikkea kohti tulevaa pelin soljuessa episodimaisesti halki Umbrella-yhtiön kauheuksien katalogin. Pelisarjan ystävät pääsevät näkemään tuttuja tapahtumia hieman eri vinkkelistä ja syventämään edellisten osien sankarihahmojen tarinoita. Formaatti on varsin toimiva ja luo yhdessä zombie-vihollisten visvaisen ulkoasun ja tempoilevan liikehdinnän kanssa mainiosti tunnelmaa. Tarinaa on juuri tarpeeksi, jotta pelissä eteneminen tuntuu muultakin kuin vaunuajelulta pitkin ampumarataa.

Jokaisen tason voi pelata läpi yhdellä kahdesta hahmosta. Hahmovalikoima vaihtelee tarinan edetessä läpi aiempien pelien historian, ja aseita on tarjolla se tavallinen valikoima pistooleista ja haulikoista kranaatteihin. Pyssyjä voi hieman kehitelläkin pelin edetessä. Pyytämällä kaverin kyytiin tasot voi läpäistä myös kahden hahmon parityönä.

Itse pelaaminen on suoraviivaista lyijynroiskintaa. Ammuksia on käytettävissä vain rajattu määrä, ja jokaisella vihollisella on omat heikkoutensa, joten ihan päättömästi ei aseitaan kannata laulattaa. Wiin ohjain tekee ammuskelusta varsin intuitiivista, ja peliä voi pelata myös Wiille erikseen hankittavan Zapper-ohjaimen kanssa. Ampumisen lisäksi toiminta rajoittuu satunnaiseen ohjaimen heilutteluun – yleensä tilanteessa, jossa hahmon pitää väistää kerrasta poikki -henkinen äkkikuolema. Välillä vastaan astelee kovempi vastustaja, joka vaatii talttuakseen poikkeuksellisen paljon lyijyä ja enemmän ohjaimen heilutusta. Mitenkään syvälliseksi pelikokemukseksi ei The Umbrella Chroniclesia siis voi kutsua.

The Umbrella Chronicles on lajityyppinsä leimallinen edustaja. Jos ratakiskoilla etenevä räiskintä riittää viihdyttämään, peli on hankkimisen arvoinen, mutta enemmän syvyyttä vaativien ei kannata vaivautua. Resident Evil -maailma tuo toki myös oman lisänsä, ja pelisarjan vannoutuneiden fanien hyllyyn tämäkin osa tarinaa sopii mainiosti.

PÄÄSTÖTODISTUS
Suoraviivainen räiskintä Resident Evilien ystäville