Ready 2 Rumblen takakansi lupailee hauskaa ja helppoa nyrkkeilyviihdettä koko perheelle. Mikä voisi mennä pieleen, kun sarjakuvamaiset julkkishahmot mätkivät toisiaan vauhdikkaassa pelissä. Nähtävästi paljonkin. Julkimoparodiat saattavat aiheuttaa pientä kikattelua, mutta pelin kontrollit hyydyttävät hymyn jo ensimmäisessä erässä.
Ready 2 Rumble kehottaa käymään läpi lyhyen opetuserän, joka tutustuttaa pelaajan nyrkkeilyn saloihin oikeasta suorasta erikoisliikkeisiin. Paikallaan seisovaan vastustajaan hieman hankalampi koukkukin uppoaa, mutta tositilanteessa tutoriaalin opeista ei ole mitään hyötyä. Iskut vaativat aivan liian tarkkaa liikerataa ja ajoitusta. Tietokonevastustajat sen sijaan napsuttelevat koukkuja ja suoria pelaajan leukaan erittäin vaivattomasti.
Arcade- tai uramoodissa selvitään tuurilla, eikä taidoilla. Esimerkiksi yritetty suora isku muuttuu yhtäkkiä koukuksi, joka ei välimatkan takia osukaan vastustajaan. Tekoäly rankaisee virheistä ja pommittaa iskusarjalla pelaajan säälittä lattiaan. Iskuja voi toki yrittää torjua tai väistää, mutta ohjainten heilautus harvemmin tuottaa haluttua tulosta. Moninpeli lohduttaa sen verran, että molemmat pelaajat ovat samalla tasolla onnettomien kontrollien kanssa.
Hahmokatraasta löytyvät niin Brad Pittin, David Hasselhoffin kuin Jack Blackinkin näköishahmot. Julkimohahmot kamppailevat pelaajaa vastaan uramoodissa, ja pelissä etenemällä uusia nyrkkeilijöitä avautuu useita. Uramoodissa luodaan hassun hauska nyrkkeilijä heppoisella hahmogeneraattorilla. Omaa nyrkkeilijää kehitetään minipeleissä, joilla voi parantaa esimerkiksi iskuvoimaa ja nopeutta.
Grafiikka alittaa reippaasti keskitason, ja yksityiskohtia kaivattaisiin sekä hahmoihin että taustoihin. Varsinkin yleisö, joka koostuu kaksiulotteisista epäselvistä ihmishahmoista ei miellytä silmää lainkaan. Äänimaailmastakaan ei löydy matalaäänisen ottelukuuluttajan lisäksi mitään mainitsemisen arvoista.
Julkkisten turpakeikka kannattaa ehdottomasti jättää väliin, vaikka Simon Cowellin näköisukkelin turpaan paukauttaminen innostaisikin. Pelattavaa riittäisi vaikka kuinka moneksi illaksi, mutta vaikea kuvitella että kukaan jaksaisi tahkota näin epäonnistunutta peliä. Nyrkkeilyn ystävien kannattaa palata suosiolla Wii Sportsin nyrkkeilyminipelin pariin.
PÄÄSTÖTODISTUS
Täysin mönkään mennyt nyrkkeilypeli