Jalkapallo-aiheisia pelejä on kuluvan syksyn aikana nähty Tiltin peliarvosteluissa melkoisia määriä. Futismanagerointeja on tarjottu niin PC:lle kuin Playstationillekin ja EA:n perinteinen Fifa-sarja on saanut monia varteenotettavia kilpailijoita. Kaikkein eniten toimituksen pelihuoneessa on kuitenkin odotettu Konamin Pro Evolution Socceria, joka teki meihin melkoisen vaikutuksen jo syyskuussa pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Viikko sitten pitkään odotettu arvostelukappale saapui lopultakin toimistolle ja peli joutui välittömästi ankaraan tulikokeeseen. Poikkeuksellisen realistisella otteellaan ja erinomaisella pelattavuudellaan Pro Evolution Soccer teki kuitenkin nopeasti erittäin suuren vaikutuksen hieman kyynisempiinkin peliarvostelijoihin. Niinpä se nousikin hetkessä koko toimituksen uudeksi suosikiksi.
Kauppojen hyllyille saapuvat jalkapallo-pelit voidaan yleensä jakaa karkeasti kahteen eri pelityyppiin. Suurin osa peleistä on suhteellisen kevyitä arcade-tyylisiä viritelmiä. Niissä pelaajan käytössä on kaikkivoipia harhautusnappeja ja lähes varmoja maalinteko-kikkoja eikä ruudulla vilistävien virtuaalimiesten tekoälyssäkään ole yleensä hurraamista. Niinpä otteluiden maalimäärät tapaavat nousta erittäin korkeiksi eikä peleistä tahdo oikein löytyä syvyyttä, jonka ansiosta niitä jaksaisi pelailla pidemmän aikaa. Konamin julkaisema Pro Evolution Soccer puolestaan tarjoaa huomattavasti realistisemman vaihtoehdon futispeleistä kiinnostuneille.
Eniten Pro Evolution Soccer eroaa kilpailijoistaan tekoälynsä ansiosta. Sen kehittämiseen on selvästi käytetty useampiakin miestyötunteja ja lopputuloksena on elävä ja erittäin loogisesti etenevä jalkapallo-ottelu. Pelaajat reagoivat palloon, pelitapahtumiin ja toisiinsa aivan kuten oikeat esikuvansakin ja kaikki kentällä juoksevat 22 miestä ovat jatkuvasti liikkeessä. Niinpä DualShockin kanssa huhkivan pelaajan eteen avautuukin dynaaminen ja jatkuvasti muuttuva pelitilanne, joka muistuttaa hämmästyttävän hyvin oikeaa jalkapallo-ottelua.
Tämä erittäin taidokkaasti luotu tekoäly antaa pelaajalle poikkeuksellisen paljon erilaisia taktisia mahdollisuuksia. Koska tietokoneen ohjaamat virtuaaliurheilijat eivät toimi jatkuvasti saman kaavan mukaisesti, pelaajan täytyy rakennella omia hyökkäyksiään tilanteen vaatimalla tavalla eikä hän voi turvautua tiettyihin, kerta toisensa jälkeen toimiviin ratkaisuihin. Pro Evolution Soccerissa pelaajan tehokkain ase voikin ottelutilanteesta ja vastakkain olevista joukkueista riippuen olla nopeat vastahyökkäykset, pitkät keskitykset, huolellinen lyhytsyöttö-peli tai kärsivällinen jauhaminen, jonka avulla puolustuksesta yritetään löytää pallon mentävä aukko. Peli mahdollistaa myös nopeat puolenvaihdot, lyhyet pystysyötöt, seinäsyötöt ja muut jalkapallon taktisiin hienouksiin kuuluvat kuviot.
Sama oikeasta jalkapallosta lainattu logiikka toimii myös puolustuspelissä. Liukutaklaukset ja pallon vääntäminen pois hyökkääjältä eivät ole puolustajien ainoat aseet, vaan myös syöttömahdollisuuksien peittäminen ja pallollisen pelaajan ahdisteleminen ovat erittäin tärkeitä elementtejä toimivassa puolustustyöskentelyssä. Samoin on osattava arvioida, milloin peliväline on syytä toimittaa yksinkertaisesti mahdollisimman pitkälle vastustajan kenttäpuoliskolle tai kauas katsomoon.
Pro Evolution Soccerin kontrollisysteemi on toteutettu samalla periaatteella kuin sen tekoälykin. Peli antaa pelaajalle kaikki tarvittavat työkalut virtuaaliurheilijoiden ohjailemiseksi, mutta mitään ylimääräistä ei ole tarjolla. Ohjaimesta löytyvät napit laukauksille, liukutaklauksille, vastustajien painostamiselle ja lyhyille spurteille. Lisäksi palloa voi siirtää eteenpäin pelaajalta toiselle korkeilla syötöillä, keskityksillä, nopeilla pystypalloilla ja tavallisilla maata pitkin kulkevilla syötöillä. Kokonaisuudessaan pelin kontrollisysteemi on erittäin selkeä ja sen sisäistää helposti parin harjoitusottelun aikana. Ainoastaan syöttöjen ja laukausten voimakkuuden määrittelemiseen täytyy hieman totutella, sillä peli reagoi analogisiin nappeihin aika herkästi ja ensimmäisten koitosten aikana pallot lähtevät erittäin helposti taivaan tuuliin.
Mukana on myös Konamin futispeleissä aiemminkin nähty analoginen syöttöjärjestelmä. Pelaaja voi nappien sijaan turvautua syöttelypelissään DualShockin oikeanpuoleiseen tattiin, jota vääntämällä voi määrätä täsmällisesti syötön halutun suunnan ja voimakkuuden. Systeemi toimii hieman paremmin ja varmemmin kuin aikaisemmin, mutta sen käyttäminen vaatii edelleen erittäin suurta totuttelua. Toisaalta sen opetteleminen voi olla vaivan arvoista, sillä analoginen syöttelyjärjestelmä mahdollistaa entistä monipuolisempien hyökkäyskuvioiden rakentelemisen.
Erilaisia pelimoodeja Pro Evolution Soccerissa on tarjolla muutama. Yksittäisten otteluiden lisäksi pelistä löytyy kaksi erilaista sarja-moodia, joista merkittävämpi on nimetty Champions Leagueksi. Siinä pelaaja saa jokaisesta ottelusta pisteitä ottelun lopputuloksen mukaan. Näiden pisteiden avulla voi sarjan edetessä esimerkiksi hankkia uusia pelaajia omaan joukkueeseensa ja parantaa näin sen iskukykyä. Kokonaisuutena Pro Evolution Soccer maistuukin pitkään myös yksinpelinä, mutta kuten useimpien urheilupelien kohdalla tapaa olla, tämäkin peli on parhaimmillaan kaveria vastaan pelattuna. Moninpeli toimii erittäin hyvin ja pelin realistisen otteen ansiosta se tarjoaa epätavallisen addiktiivisen pelikokemuksen.
Pro Evolution Soccerin graafinen ulkoasu täydentää pelin tunnelmaa mukavasti. Ensisilmäyksellä pelin grafiikka ei vaikuta yhtä näyttävältä kuin esimerkiksi uusimman Fifan vastaava, mutta pienen pelailun jälkeen mielipide muuttuu nopeasti. Pelaajamallit ovat täysin nykyisten standardien mukaisia, joskaan ne eivät nosta kilpailijoidensa asettamaa rimaa yhtään korkeammalle. Sen sijaan pelaajien animaatio on uskomattoman aidon näköistä. Tämä tulee parhaiten esille virtuaaliurheilijoiden tekemissä pienissä liikkeissä, joilla ne esimerkiksi reagoivat ohi kiitävään palloon, kiroavat epäonnistunutta laukausyritystä tai seuraavat katseellaan muurin yli liitävää pelivälinettä.
Pelaajien animaatiossa ei ole siis tyydytty pelkästään urheilijoiden perusliikkeisiin, vaan mukaan on saatu myös eläville ihmisille ominaiset pienet eleet ja asennot. Muutaman erittäin todellisen näköisen hyökkäystilanteen jälkeen tv-ruudun ääressä istuva pelaaja onkin täysin valmis antamaan anteeksi sen, että ennen ottelua ja puoliaikojen päätyttyä ruudulla näkyvät kerta toisensa jälkeen samat animaatiot. Pro Evolution Soccerin ottelutilanteet näyttävät nimittäin paremmilta kuin yhdessäkään toisessa jalkapallo-pelissä aikaisemmin.
Pelin muuten erittäin korkeatasoisen toteutuksen huomioon ottaen onkin suorastaan hämmentävää, miten huonosti sen selostuspuoli on hoidettu. Kommentaattoreiden puhe pätkii jatkuvasti, he toistavat jokaisessa ottelussa samoja typeriä fraaseja ilman minkäänlaista logiikkaa ja ovat yleisesti ottaen täysin ulkona kentän tapahtumista. Esimerkiksi kun hyökkääjä juoksee pallon kanssa päätyrajan yli rangaistusalueen viivan tuntumassa, kaiuttimista voi hyvinkin kuulua ”Just inches wide”. Parin tiukan maalipaikan jälkeen kommentaattoreiden mielipide saattaa puolestaan olla se, että yleisö on menettämässä mielenkiintonsa otteluun. Onneksi selostajat eivät sentään tyylinsä ja ääniensä vuoksi käy hermoille. Selostustyöskentely tekee kuitenkin pahan särön muuten varsin mainioon äänimaailmaan.
Kokonaisuutena Pro Evolution Soccer on kuitenkin erittäin hyvin toteutettu jalkapallo-peli, joka nousee kilpailijoidensa yläpuolelle etenkin erinomaisen tekoälynsä ansiosta. Dynaamisesti ja älykkäästi liikkuvat pelaajat yhdistettyinä erittäin elävän näköiseen animaa
tioon saavat ottelut muistuttamaan hämmästyttävän paljon aitoja jalkapallo-karkeloita. Näin arcade-futiksen aikakaudella Pro Evolution Soccerin epätavallisen realistinen peliote ei ehkä ole kaikkien mieleen, mutta peli on silti vähintäänkin kokeilemisen arvoinen. Kyseessä on kuitenkin tämän hetken paras jalkapallo-peli.