Vaikka Pokemon-pelikortteja, television piirrossarjaa tai käsikonsolipelejä ei olisi aiemmin kokeillutkaan, lienevät taskuhirviöt useimmille tuttuja. Pokemonin ytimessä on kaikkien lukuisten Pokemon-hahmojen kerääminen ja parhaaksi Pokemon-kouluttajaksi kehittyminen. Se tapahtuu keräilyn ohella muita Pokemon-hahmoja vastaan taistelemalla.
Pokemon Soul Silver on kymmenen vuotta sitten Game Boylle julkaisujen Pokemon Gold ja Pokemon Silver -pelien uudelleenlämmittely. Se on hyvin perinteisiin ratkaisuihin nojaava japanilainen roolipeli, jossa tehtävien lomassa taistellaan villejä Pokemoneja kuhisevassa rouhikkoisessa maastossa. Seikkailun edetessä matkan varrelta tarttuu Pokemon-hahmojen ohella mukaan kaikenlaisia hyödyllisiä apuvälineitä. Joskus työkalua tarvitaan puun kaatamiseen, joskus taistelussa haavoittuneen Pokemonin parantamiseen. Joskus huomaa kaipaavansa kännykkää.
Taistelu tapahtuu vuoropohjaisesti DS:n alemman ruudun valikon avulla. Pelaaja valitsee kynällä haluamansa hyökkäystavan tai käyttää vuoronsa oman Pokemoninsa parantamiseen. Hyökkäyksiä toistetaan niin kauan kunnes vastustaja on isketty tajuttomaksi. Pelaaja voi nujertaa vastustajan tai kerätä sen kokoelmaansa ja yrittää vangita sen Pokepalloon. Täysissä voimissaan olevia villi-Pokemoneja ei Pokepalloon saa, mutta pienen taistelun jälkeen se voi hyvinkin onnistua. Ja kuten Pokemonin iskulause menee ”Gotta catch them all”.
Soul Silver -peliin on perinteisemmän pelaamisen ohella liitetty myös Pokemon-munan näköinen askelmittari. Idea voi kuulostaa vähän hölmöltä, mutta liikunnallinen pelaaminen toimii itse asiassa vallan mainiosti. Pelaaja voi siirtää Pokemoninsa DS:ltä Pokewalker-askelmittariin. Askelmittarin avulla, siis liikkumalla, kerätään kokemuspisteitä eli Watteja, joita voi käyttää villi-Pokemonin vangitsemiseen tai vaihtaa erilaisiin esineisiin pelissä.
Pokemon Soul Silver on suoraviivainen ja helposti omaksuttava roolipeli. Pelaaja seikkailee, vangitsee Pokemoneja kerätäkseen hyvän kokoelman ja tullakseen parhaaksi Pokemon-kouluttajaksi. Erilaisilla Pokemon-hahmoilla on omat vahvuutensa, mikä tuo pelin edetessä myös hieman strategiaa peliin mukaan. Pokemon Soul Silver on hyvin perinteinen Pokemon-peli, mutta askelmittarin ottaminen mukaan on erinomainen oivallus. Askelmittari tuo muiden pienten parannusten ohella monipuolisuutta muuten hieman monotoniseen pelaamiseen. Kysymys kuuluu, olisiko Pokemon Soul Silveristä lastenliikunnan motivoijaksi?
PÄÄSTÖTODISTUS
Askelmittari vahvistaa Pokemon-kokemusta aivan uudella tavalla
– SONJA KANGAS