Tähän asti enimmäkseen välttävillä Command & Conquer- käännöksillä konsolirintamalla kunnostautuneen Westwoodin merirosvoseikkailu Legend of Black Kat ilmestyi kuin varkain. Paketista paljastuu pikkumukava piraattiseikkailu, jolle näkyvämpikään huomio ei olisi ollut pahasta.
Pelimaailmasta löytyy viisi teemoiltaan eriävää saarirykelmää. Alun trooppisen saariston jälkeen seikkaillaan kliseisillä kummitussaarilla, sitten pohjolan paukkupakkasissa ja tuliperäisissä maisemissa. Matkaoppaana Viiden Meren eksoottisilla vesillä toimii Lara Croftin Karibian-serkku Katarina deLeon. Äitivainaan mystistä menneisyyttä tutkiskellessa ja kuvernööri- isän murhaajalle kostoa hautoessa ei pelaajallakaan käy aika pitkäksi.
Kostoreissu jakautuu kahteen erilliseen osuuteen: meri- ja maaseikkailuun. Maakrapuna kuljeskellaan toimintapelityyliin tyhjentämässä aarresaaria ylimääräisistä arvoesineistä ja monipuolisista lisävoimista. Kirstuista voi bongata myös heittoveitsien ja räjähteiden kaltaisia erikoisaseita, joita myös trokarit ja linnakkeiden kauppiaat kaupustelevat. Havainnollinen karttaruutu osoittaa avaamattomat kirstut, rantautumispaikat ja merirosvon kaipaamat palvelut. Pattitilanteessa tavoitteet listaavasta lokikirjasta voi terästää muistiaan ja etsiskellä vinkkejä.
Pitkiä patikkareissuja oikovat mystiset teleporttikehät, jotka oikaisevat muutoin pitkästyttäviksi venyviä aarteenetsintäreissuja. Niistä huolimatta pelin valtavilla saarilla on helppo sivuuttaa tärkeitäkin paikkoja. Syytä löytyy myös yhteistyöhaluttomasta kameramiehestä.
Sankarittaren taistelutaidot rajoittuvat yksipuoliseen miekkailuun ja tarpeeksi kovalla pieksemisellä aktivoituviin erikoisiskuihin. Hyppyjen ja torjunnan lisäksi muita liikkeitä ei juuri ole. Hyökkäysnapin loputon naputus alkaa jo parin tappelun jälkeen tuottaa haukotuksia. Verenpaineessa tuntuvat vain tuittupäiset pomohirviöt. Enimmäkseen inhottavat hyppelypulmat saavat otsasuonen pullistelemaan, samoin kaikki tarkkoja liikkeitä vaativat osuudet ja vaivalloinen käyttöliittymä.
Satunnaisesti matkan varrelle sattuu myös apua kaipaavia kulkijoita, joiden antamat tehtävät vaativat pitkäjänteisiä etsintää pitkin poikin saaristoa. Seikkailun suurimpia vahvuuksia on valitsemisen vapaus. Tehtäviä on paljon ja aarteita valtava määrä löydettävänä, mutta joka ikistä kirstua ei ole pakko tyhjentää, eikä joka ainutta tehtävää suorittaa. Nopea eteneminen ja tutkiskelevampi pelaaminen ovat molemmat täysin varteenotettavia pelitapoja.
Ilman karttaa avomeren vaaroihin ei ole seilaamista, joten ensin kaarrellaan rantaviivoja maihinnousupaikkoja etsien. Niistä käsin rantaudutaan etsimään aarteita ja uusia merireittejä avaavia karttoja. Lopulta jostakin paljastuu arvokas karttakivi, joka avaa uuden saariryhmän tutkittavaksi. Kullakin saarella on kauppapaikkana toimiva linnakke, joka ensin pitää vapauttaa vihamielisen Purppuravartion valtaajista.
Merkillisenä seikkana Viiden Meren alueelta ei löydy lainkaan rosvottavia kauppalaivoja tai muita rauhallisin aikein liikkuvia merenkulkijoita. Vastaantulijat lähestyvät poikkeuksetta tykkiluukut auki ja vihollisaluksilla on kiusallinen tapa uusiutua kuin tyhjästä parissa minuutissa. Oman kiusansa lisäävät rannikkojen mörssäritornit. Taistelu silloin tällöin pitäisi merirosvon pirteänä, mutta liika on liikaa, etenkin kun yhteenotoista ei kostu muuta kuin hylystä pinnalle pulpahtavan roinan.
Meritaistelukaan ei pääse yllättämään monipuolisuudella. Kaartelu tykkirivistöt paukkuen tai pienemmän paatin kylkeen purjehtiminen ovat ainoat vaihtoehdot, eikä esimerkiksi laivan valtauksista tai tuulen tuomista taktiikkamahdollisuuksista ole tietoakaan. Purjehdustehokkuuteen vaikuttavat vauriot korjataan välittömästi puutavaralla ja purjekankaalla tai seilaamalla lähimmälle telakalle.
Kertakäyttöisistä erikoisaseista löytyy kaikkea purjeita repivistä ketjukuulista miehistön lamaannuttaviin savupommeihin ja laivan tuleen tuikkaaviin pommeihin. Kapteeninsa tapaan myös laiva kykenee murskaaviin erikoishyökkäyksiin maagisia keulakuvia varustamalla, jolloin täyslaidallinen vaihtuu esimerkiksi vihamieliset alukset rantakallioihin murskaavaan tuulenpuuskaan.
Loppupeleissä käteen jää aihevalinnaltaan raikas piraattipeli, jossa kaksi yksinään heikkoa pelityyliä täydentävät toisiaan. Teknisesti vaatimattomassa, mutta toimivassa toteutuksessa mieleen painuivat vain vesielementin kaunis toteutus, merellistä seikkailuhenkeä maakrapuun puhaltavia merirosvomusisointeja unohtamatta. Omassa yksinkertaisuudessaan merirosvoilu mittavassa saaristossa on perustoimivaa hupia. Pirates edustaa kaikilla tasoillaan pikkumukavaa keskivertopeliä, alalaarin aarretta.
