Pirates of the Burning Sea on tuore tuulahdus massiivisten verkkoroolipelien fantasia- ja scifi-täytteiseen joukkoon. Piraattien merillä vuosi on 1720, ja kolme suurta valtiota kilpailee Karibian hallinnasta niin keskenään kuin merta riivaavien piraattien kanssa. Pelaajat voivat nostaa salkoon Ranskan, Englannin tai Espanjan värit tai maita tunnustamattoman pääkalloviirin ja seilata siniselle ulapalle päämääränään kaupankäynti tai vihulaisten upottaminen.
Kolmen valtion lippujen alla pelaajaa odottavat identtiset ammattivaihtoehdot: ura laivaston upseerina, kaapparikapteenina tai vapaakauppiaana. Piraattien leiriin hyppäävällä on helpompaa: valittavissa on ainoastaan piraatin ura.
Keskeisimmän aihepiirinsä peli hallitsee suvereenisti. Meritaistelut ovat jännittäviä ja upean näköisiä, ja ne sisältävät juuri oikeassa suhteessa toimintaa ja taktikointia: esimerkiksi tuulen huomioimisella ja oikeiden ammusten valinnoilla on suunnaton merkitys taistelun kulkuun. Meret toimivat sekä avoimina että instanssipohjaisina; pelaajat voivat poistua kaupungista joko avovesille muiden pelaajien joukkoon tai suorittaa kaupungeista saamiaan tehtäviä suljetuissa vesissä.
Mainioiden meritaisteluiden vastapainoksi pakollinen miekkailu on sitäkin rumempaa. Hahmot näyttävät pahvisilta, eivätkä näiden eestaas luistelevat animaatiot tunnu liittyvän millään tavoin toimintaan. Paitsi rumia, miekkataistelut ovat myös puuduttavia ja hitaita. Sääli onkin, että miekkailua riittää halki pelin niin tehtäväpohjalta kuin laivoja vallatessa. Ikävä kyllä pahvisuus seuraa mukana myös kaupunkeihin, jotka kärsivät kartonkisesta kaksiulotteisuudesta ja tunnelmaa tappavasta steriiliydestä.
Plussan puolelle vaa’an kallistavat kuitenkin pelin ekonomia ja kaupunkien valtaus. Ekonomia on liki täysin pelaajalähtöistä. Pelaajat voivat perustella kaupunkeihin tuotantolaitoksia, joiden tuotteita voivat jalostaa pidemmälle – aina laivoiksi asti – tai kuljettaa laivoillaan parhaan kauppahinnan toivossa. Luonnollisesti tavaroiden kuljettaminen piraatteja kuhisevilla vesillä on kaikkea muuta kuin turvallista. Lisähelmenä pelaajat voivat luoda pelin ulkopuolella omia lippujaan ja purjeitaan, jotka lähetetään muiden pelaajien äänestettäviksi. Saadessaan peliyhteisön hyväksynnän liput ja purjeet siirtyvät pelaajien käyttöön itse pelissä.
Kaupunkien valtaus tuo peliin tuoreen tuulahduksen. Pelaajat voivat laivoja upottaen tai tehtäviä suorittaen ajaa viholliskaupungin sekasorron valtaan, jolloin piraatit voivat alkaa toimia kaupungin vesillä, ja lopulta alue muuttuu vapaaksi sotakentäksi – kunnes kaupunki päätyy uudelle omistajalle suuren lopputaistelun kautta. Kaupunkien valtaukseen voivat osallistua niin kokeneet kuin uudet hahmot, eikä pelkkä kokemus tuo vanhoille hahmoille musertavaa ylivoimaa tuoreempia hahmoja vastaan.
Vaikkei pelistä saa rankallakaan kiillotuksella säihkyvää timanttia, Pirates of the Burning Sea loistaa viimeaikaisen verkkopelitarjonnan keskeltä kiinnostavan ekonomiansa ja upeiden meritaistelujensa voimalla. Kaikkine vikoineen ja ongelmineenkin peli on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.