Pilotwings Resort

05.04.2011

Pilotwings Resort on omiaan, jos haluaa kokeilla minkälaisen kolmiuloitteisuuden ja tilan tunteen Nintendo 3DS -käsikonsolilla saa aikaiseksi. Vehreän kasvuston peittämän saaren yllä tapahtuva, lintuperspektiivistä kuvattu lentopeli tuo 3DS:n visuaalisen hienouden erittäin hyvin esille.

Nimensä mukaisesti peli tarjoaa lentelyä erilaisilla välineillä perinteisemmästä lentokoneesta rakettireppuun ja liituriin. Jokaisella lentolaitteella on omanlaisensa kontrollit. Silti yksikään kapine ei ole ylivoimaisesti parempi tai muita kiinnostavampi. Pelaaja voi lentää valitsemallaan välineellä joko vapaasti tai suorittaa monen kymmenen tehtävän sarjaa. Tehtäviä on runsaasti, joskin iso osa niistä on ennalta-arvattavia ja itseääntoistavia. Tarjolla on tekemistä tarkkuuslentämisestä taitolentotehtäviin, tarkkuusammuntaan ja jopa kummalliseen ufo-tehtävään asti.

Tehtäviä voi suorittaa yksi kerrallaan ja saman tehtävän voi suorittaa myös useampaan kertaan paremman pistetuloksen saavuttamiseksi. Tehtävien ulkopuolella voi lennellä vapaasti. Silloin pelaaja voi kerätä tehtävissä ansaittua tavaraa. Pelissä voi ottaa kolmiulotteisia valokuvia saaren maisemista tai vain lennellä ympäriinsä ja nauttia kolmiulotteisuuden kokemuksesta.

Vaikka maisemat näyttävät 3D:n myötä komeilta, pelin tarjoama katsontakulma on lopulta varsin rajallinen. Nopeutta vaativissa tehtävissä tämä johtaa helposti kolmiulotteisuuden harhan katoamiseen. Ilman kolmiulotteisuuden kokemustakin peli on onneksi toimiva kokonaisuus.

Pilotwings Resort on mielekästä pelaamista etenkin satunnaispelaajille tai lentopeleistä kiinnostuneille. Se on sujuva ajanvietepeli tehtävien suorittamiseen orientoituneille pelaajille ja niille fiilistelijöille, jotka nauttivat visuaalisesti tyylikkäiden maisemien katselusta korkealta yläilmoista. Toimintoja pelissä on kuitenkin rajallisesti, eikä se siksi jaksa pitää pelaajaa kovin kauaa otteessaan. Pelistä ei löydy taikavoimaa, joka saisi pelaajan palaamaan uudestaan ja uudestaan pelin ääreen, mutta se on silti laadukas ja harkittu kokonaisuus.

PÄÄSTÖTODISTUS
Kelpo lentopeli ilman wow-efektiä

ARVOSTELIJA
SONJA KANGAS