Pikmin

Kesälomakauden ensimmäinen pelitapaus on Nintendon Pikmin. Aurinkoisissa tunnelmissa Gamecubella kasvatetaan sipuleista sisukasta pikkukansaa.

Sympaattinen avaruusmies Olimar törmäilee taivaankappaleiden kanssa ja haaksirikkoutuu vieraaseen maailmaan. Kotiplaneetalleen kaipaava avaruus-Crusoe löytää toivonkipinän merkillisestä sipulikansasta, jotka viekas pallonenä valjastaa kunnostamaan maahansyöksyssä levinnyttä alustaan. Pelin varsinaisia sankareita ovat joukkoina toimivat pikminit, jotka rakentavat siltoja, murtavat muureja ja kantavat yhteisvoimin valtavia taakkoja. Rakennus- ja kuljetustehtäviin päästyään Pikminit toimivat täysin omapäisesti, mutta ilman itsesuojeluvaistoa. Pelaajan kontolla on reittien varmistaminen, jotta otukset eivät huku, käristy, päädy hirviöiden kitaan tai menehdy muulla ikävällä tavalla. Vipeltäjien paimentamisessa ja hoivaamisessa piilee suuri osa pelin vetovoimasta.

Ulkoisesti säyseän pikkuväen voimakas taistelutahto on korvaamaton apu planeetan vihamielistä eläimistöä vastaan. Yhteenotot sipuleja ruokavaliossaan suosivan eläimistön hoituvat yksinkertaisesti heittämällä verenhimoinen pikminlauma hirviön kimppuun analogitikkua työntämällä. Perussittäiset ovat otuksille välipaloja, mutta suuremmat pedot vaativat kukistuakseen mittavan armeijan, jopa strategiaa. Esimerkiksi suurisuinen sammakko pistelee oliot poskeensa jos uneliasta kurnuttajaa ei keksi yllättää rynnäköllä selustasta. Otusten ulkonäöstä voi useimmiten veikkailla taktiikoita. Kun ärsytetty kovakuoriainen levittää siipensä, ei vaadita rakettitutkijaa keksimään että on aika vyöryttää pikminit suojaamattoman torson kimppuun. Kiukkuisimpia otuksia voi lisäksi koettaa pehmittää keltahipiäisillä pommittajapikmineillä.

Aikaa ennen tulevaisuutta varjostavaa happimyrkytystä on 30 vuorokautta ja etsittäviä kappaleita sama määrä. Vaikka kotiplaneetalle selvitään vajaallakin aluksella, Hiipuvan elossapitojärjestelmän ohella kiusana on kiivas vuorokausirytmi, joka ei suo armoa tupeksijalle. Illan tullen esiin mönkivät yöeläimet hävittävät taistelukentälle jääneet pikminit. Joukkojen menetys merkitsee takapakkia pelastusponnisteluille, jos emoalukseen ei ole varastoitu tarpeeksi varajoukkoja. Raketin korjaamisen sivussa tehtävänä on kasvattaa rankoissa taisteluissa harventuvaa sipulipopulaatiota kantamalla versoja suoltavaan emoalukseen maastossa lojuvia pillereitä ja nujerrettuja elukoita. Lisäksi otuksia kehitetään joko hörppimällä heinikoihin tiivistyvää nektaria tai antamalla sadon itää riuskoiksi kukkapäiksi.

Osien kertyessä aluksen toimintasäde kasvaa ja avaa tutkittavaksi lopulta kaikkiaan neljä pelikenttää, jokainen edellistä laajempi ja haasteiltaan mutkikkaampi. Palasten tavoittaminen ja niitä vahtivien otusten tuhoaminen muodostavat yksinkertaisia pähkinöitä, joissa pikminjoukkojen koostumuksella on suuri merkitys. Sekä tulenkestävillä, uimataitoisilla että pommeja kantavilla kukkapäillä on näytön paikkansa. Kerrallaan kentällään voi olla enintään sata pikminiä, mikä myös pakottaa osaltaan ennakkovalmisteluun tutkimattomille alueilla lähdettäessä. Etenkin ensipäivinä vieraan ekosysteemin kummastelu on antoisaa puuhaa. Olimar merkitsee uudet havainnot päiväkirjaan, josta on jälkikäteen kätevä verestää muistia. Jahka pikmintyypit on löydetty ja lajikkeista päästy jyvälle, peli kuivuu ideapulaan. Pelin toisella puoliskolla Pikmin kangistuu yksitotiseen palajahtiin.

Käyttöliittymä toimii yllättävän hyvin. Aktiiviset pikminit seuraavat pellonenää ja hajaantuvat halutessa joukoiksi tyypin mukaan. Joukkojen kokoaminen ja hajotttaminen onnistuu parilla napilla. Analogitikusta lauma kaartelee vihollisten kimppuun ja väistelee vaaroja kurinalaisena parvena. Heittämällä otuksia voi singota kömpelön avaruusmiehen ulottumattomissa oleviin paikkoihin. Kameraa voi pyöritellä ja zoomailla avauusmiehen ympärillä. Jumalaperspektiiviin pakittamalla maaston kartoittaminen on huomattavasti kätevämpää. Vakavimpana puutteena muurien pommittaminen tuntuu vaativan millintarkkaa tähtäystä. Kyseessä on tuplakiusa, sillä tutkimista rajoittaviin kiviseiniin purevat nitromurikat ovat aina kortilla.

Tähtisuunnittelija Shigeru Miyamoton luotsaamasta seikkailusta huokuu sitä samaa luovaa hulluutta, josta klassikot syntyvät. Pikminissäkin olisi ainesta ikivihreäksi, jos loppupuolelta löytyisi vaikeampien tehtävien jatkoksi muutakin pelihalua ruokkivaa. Ainoa vaihtoehto pääpelille on vaatimaton challenge-pelimuoto, jossa on vuorokausi aikaa kasvattaa mahdollisimman mittava pikminsato. Varsinaisissa eloonjäämisponnisteluissa vierähtää uusintayrityksineen helposti toistakymmentä tuntia, mutta jälleenpeluuarvoa ratkaisujen auettua ei juurikaan ole. Omin käsin maasta nyhdettyjen sipuliotusten luotsaaminen tehtäviin on merkillisen addiktiivista ja pelaamiseen syntyi jo ensimmäisten pelituntien aikana ”vielä yksi kierros”-asenne. Pikmin on Nintendolta rohkea pelikokeilu, jota on vaikea sovittaa mihinkään tuttuun lokeroon. Omaperäinen konsepti toimii loistavasti, mutta monet ideat tuntuvat jääneen nupulle.

Testipenkkiin ruuvattiin rapakon takana ilmestynyt NTSC-versio. Pikminin ilmoitettu julkaisupäivä Euroopassa on 13. kesäkuuta.