Gamecuben klassikkopeli Pikmin on herätelty uudelleen henkiin Wiillä. Kyseessä on tismalleen sama peli kuin aiemmin, mutta päälle on läiskäisty uudet Wii-kontrollit. Pelin päähenkilö kapteeni Olimar haaksirikkoutuu oudolle planeetalle ja pyrkii etsimään avaruusaluksensa kadonneet osat. Tämä tehdään Pikminien, pienten kasviotusten avulla, jotka muodostavat maksimissaan sadan yksikön joukon tekemään erilaisia askareita Olimarin puolesta.
Pelaajalla on kolmekymmentä päivää aikaa kerätä kaikki aluksen osat, sillä tätä kauempaa avaruuskapteeni ei pysy elossa. Yksi pelin päivä kestää noin viisitoista minuuttia ja iltaisin tulee hoppu kerätä kaikki Pikminit takaisin turvaan, koska yöksi ulos jääneet kasvioliot kuolevat ennen aamunkoittoa. Aikarajan puitteissa ei ole mahdoton elää, mutta on ärsyttävää pelata kiireessä, varsinkaan kun ei aivan tiedä kuinka kauan kuhunkin tehtävään sopisi käyttää aikaa.
Pikminejä komennetaan Wii-ohjaimella osoittamalla ja muutamia nappeja painamalla. Käytännössä Wiin osoitteluominaisuudet korvaavat Gamecube-ohjaimen toisen tatin. Ohjauksessa ei ole mitään vikaa, mutta ei se järin innovatiivinenkaan ole. Kameran kanssa pelleily ärsyttää välillä ruhtinaallisesti ja kuvakulmaa täytyy säätää manuaalisesti usein, eritoten ahtaissa paikoissa.
Läpipelaamiseen ei montaa iltaa hurahda ja tämän jälkeen jäljelle jää vain huippupisteiden päihittäminen. Kolme erilaista loppuvaihtoehtoa saattavat houkutella uudelle kierrokselle, mutta parhaimman lopun jälkeen ei pelistä enää sisältöä löydy. Jotain uutta Pikminin pitäisi tarjota, jotta alkuperäisen pelin ystävät kiinnostuisivat uudestaan.
Grafiikka on Nintendolle ominaista pastellinväristä karkkigrafiikkaa, mutta se näyttää jo vanhuutensa ja kunnon ulkoasupäivitys tekisikin pelille hyvää. Grafiikkaa on tyydytty vain siistimään hieman sieltä täältä. Äänimaailma toisaalta sopii pelin seikkailutunnelmaan kuin nokka naamaan ja jopa Pikminien vikinä on hauskaa kuunneltavaa.
Pikmin ei suinkaan ole huono peli, mutta hieman turha uudelleenherättely kuitenkin. Onneksi Pikmin 2 on myös matkalla Wiille. Jatko-osasta on poistettu aikaraja ja se tarjoaa jopa moninpelin. Jos kasviotusten kaitseminen Wiillä innostaa eikä kakkososaa jaksa odottaa, on myös Pikmin ykkönen tutustumisen arvoinen tuotos.
PÄÄSTÖTODISTUS
Käytännössä sama vanha peli hyvässä ja pahassa