Pitkän aikaa konsoliroolipelit olivat yhden pelaajan juttu, mutta Phantasy Star Online päästi myös konsoliroolipelaajat nettiin. Täällä Suomessa peli ei missään vaiheessa noussut suureen suosioon, mutta nyt Segan pojat pääsevät yrittämään uudestaan Suomen valloitusta. Phantasy Star Universe: Amibition of the Illuminus voi olla monelle täysin uusi tuttavuus, mutta todellisuudessa se on lisälevy alkuperäiselle pelille. Alkuperäistä Phantasy Staria ei kuitenkaan tarvita, vaan kyseessä on aivan itsenäinen kokonaisuus.
Ambition of the Illuminus ei ole pelkästään nettiroolipeli, vaan mukana on perinteisempi yksinpelikampanja. Se kuitenkin tuntuu hieman hätäisesti kasatulta paketilta pelikehittäjien päämielenkiinnon oltua selkeästi moninpeliominaisuuksissa. Yksinpelin tarinassa keskitytään Guardianeiksi nimetyiden sankareiden selviytymistaisteluun, jonka lisäksi outo Illuminus-järjestö on aloittanut kampanjan tuhotakseen kaikki ei-ihmisrodut. Tällainen joukkomurha on tietysti estettävä.
Itse pelimekaniikka on pääpiirteissään identtinen sekä verkossa että offline-pelissä. Sankarimme tukikohtana toimii avaruusaluksella sijaitseva kaupunki, josta löytyy kaikki, mitä kunnon Guardian voi tarvita. On siis jos jonkinlaista kauppaa, mahdollisuus hankkia tehtäviä ja vaikkapa koristaa oma kämppä erilaisilla esineillä, joita seikkailun edetessä saa hankittua.
Tehtävät sijoittuvat moniin erilaisiin ympäristöihin ja niiden tavoitteetkin vaihtelevat, mutta jokaisessa tehtävässä on parasta varautua kunnon mättöön. Phantasy Starin taistelujärjestelmä on reaaliaikainen, joten eteen tulevat monsterit voi murjoa palasiksi ilman sen kummempaa kikkailua. Tuhon välikappaleita on tarjolla reilusti ja sankarimme arsenaaliin lukeutuu kiitettävä määrä erilaisia lähi- ja ampuma-aseita. Koska itse taistelujärjestelmä ei ole erityisen monipuolinen, on laaja varustevalikoima pelkkää plussaa.
Kontrolleista voi toki olla montaa mieltä, mutta on turvallista sanoa, että etenkin valikoiden selailua voisi selkeyttää. Lisäksi kuvakulmaa on säädeltävä vähän liian usein.
Phantasy Star Universe: Ambition of the Illuminus on ehkä hienoinen edistysaskel alkuperäiseen peliin verrattuna, mutta roolipelien joukossa se jää kovimpien kilpailijoidensa jalkoihin. Hyvät roolipelit imaisevat pelaajan sielun itseensä, mutta tämä peli ei moiseen suoritukseen pysty. Pelissä ei ole yhtä isoa ongelmaa, se on vain liian tasapaksu ollakseen hyvä.
PÄÄSTÖTODISTUS
Melko hajuton ja mauton nettiroolipeli