Patapon 3:a voisi kuvailla yhdistelmäksi rytmipeliä, jumalapeliä ja roolipeliä. Sekoitus voi tuntua oudolta, ainakin jos ei ole tutustunut pelisarjan aikaisempiin osiin. Se on kuitenkin osoittautunut hämmentävän toimivaksi. Pelisarja on pitkään ollut PSP:n ykkösvetonauloja.
Pelin perusajatus on yksinkertainen ja omaperäinen. Ruudulla juoksee pieni joukko pataponeja, joille pelaaja antaa käskyjä rummuttamalla yksinkertaisia 4 iskun tahteja PSP:n napeilla. Tietyt rumpukuviot saavat pikkutaapertajat tekemään erilaisia asioita samalla, kun ne laulavat vastauksia pelaajan rytmillisiin avauksiin. Mitä paremmin ja pitempään pelaaja pysyy rytmissä, sitä tehokkaammin pikkumiehet suorittavat.
Pataponeja johdatetaan tällä menetelmällä erilaisten tehtävien läpi. Heimo palkitaan onnistuneista suorituksista sekä kokemuksella että krääsällä, kuten uusilla astaloilla ja
asusteilla. Tehtävien välissä odottaa japanilaistyylisten taktisten roolipelaajien ystäville tuttu harjoitus. Sinä kehitetään heimolaisia kovemmille tasoille ja yritetään vaatettaa ja aseistaa joukkion jäsenet mahdollisimman tehokkaasti.
Erotuksena sarjan aiempiin osiin pelaaja ei enää ole aineeton jumalhahmo. Joukkiota johtaa nyt jumalan valittu sankari, joka hakkaa rumpuaan osana porukkaa ja osallistuu taisteluihin. Tämä korostaa pelin roolipelihenkisiä elementtejä ja pataponien kehittämisen tärkeyttä.
On varmaan makuasia, onko tasojen nosto ja uusien hahmoluokkien avaaminen letkeää rummuttelua katkova välttämätön paha, vai onko se paras asia koko pelissä. Varmaa kuitenkin
on, että hahmoluokkien kehittely ja virittely vaatii vanhojen kenttien läpipeluuta uudelleen ennen kuin kovemmat pomot kaatuvat vaivatta. Onneksi kokemusta ja parempia aseita voi kerätä myös verkkomoninpelissä – ainakin silloin, kun Sonyn verkkopalvelut toimivat normaaliin tapaan.
Vaikka perin perusajatus on pientä virittelyä lukuun ottamatta entisellään, on edellisten
pelien upeasta tunnelmasta kadonnut jotain. Jostain syystä peli tuntuu vähemmän taianomaiselta kokemukselta ja enemmän sarjalta irrallisia tehtäviä. Onneksi peli on kuitenkin edelleen kaunista katsottavaa ja yksisilmäiset pataponit yhä veikeitä vesseleitä.
Tehtävien ollessa vauhdissa on Patapon 3 mahtava peli. Pikkumiesten laulut jäävät soimaan päähän. On hankalaa olla taputtamatta jalalla tahtia pelin biitin mukana samalla kun käskyttää heimolaisiaan uusiin koitoksiin. Pata-pata-pata-pon, niin
kuin meillä päin sanotaan.
PÄÄSTÖTODISTUS
Hyvä jatko-osa ei aivan tavoita edeltäjiensä taikuutta.
ARVOSTELIJA
HENRI HAKKARAINEN
