Ensimmäisen ja toisen Patapon -pelin perusidea on yksinkertainen. Kaksiulotteisessa maastossa seikkailee joukko Pon-hahmoja, joita pelaaja komentaa neljän iskun rumpurytmeillä. Risti-, ympyrä, kolmio- ja laatikkonapit päästävät jokainen oman äänensä, jos pelaaja on löytänyt kaikki rummut. Takomalla esim. pata-pata-pata-pon heimo liikkuu eteenpäin, pon-pon-pata-ponilla taas hyökätään, ja niin edelleen. Pataponit laulavat rytmin takaisin pelaajalle ja kun tarpeeksi moni rummutus menee kohdalleen, heimo villiintyy kuumeiseen toimintaan, jolloin sekä vaurio että puolustus paranevat.
Ensimmäinen pelin uudistuksista on mahdollisuus kehittää ja varustaa hahmoja aiempaa monipuolisemmin. Pon-hahmoja voi kehittää voimakkaammiksi haarautuvan kehityspuun avulla. Tähän tarvitaan resursseja, joita löytää läpäisemällä kenttiä ja tekemällä metsästysretkiä. Heimon jäseniä voi ja pitää myös varustaa mm. uusin asein ja kilvin. Valitettavasti peli ei juuri auta kummassakaan näistä uudistuksista, jotka vaativat runsaasti mikromanagerointia. Varusteita ja ominaisuuksia on julmetusti, ja pelaaja onkin aluksi kahvilla kuin Paulig-tyttö kaikkien vaihtoehtojen kanssa. Vaikka aseiden jakamisen voi optimoida automaattisesti, lähestymistavalla ei pääse pitkälle. Myöhemmin tarjolle tulee myös kolme uutta Pon-luokkaa, joista yksi lentää, toinen on lähitaistelija ja kolmas käyttää taikuutta.
Toinen uudistus ovat Heroponit, eli sankarihahmot. Pelaaja voi valita, onko sankari puolustava, vai käyttääkö se kauko- tai lähitaisteluhyökkäyksiä. Kun pelaaja onnistuu tekemään rumpurytmit täsmälleen oikein, sankarin erikoisvoima aktivoituu – tällöin se esimerkiksi parantaa koko sotajoukon puolustusta tai tekee tuimempia hyökkäyksiä. Heroponeihin liittyy myös kolmas kiintoisa uudistus. Tarjolla on moninpeli, jossa neljä pelaajaa voi yhteistyössä kepittää sankarihahmoillaan vihollisia ja kerätä samalla resursseja.
Patapon 2 on parhaimmillaan julmetun hauska peli, mutta se kärsii parista ikävästä ongelmasta. Ensinnäkin pelin taustamusiikki ei välttämättä seuraa rytmiä, jota pelaajan pitäisi rummuttaa. Oikeassa tahdissa vilkkuva ruudun kehys auttaa tähän, mutta sen tuijottaminen pelitilanteen sijaan tuntuu hölmöltä. Suurempi ongelma on se, ettei peli millään tavoin selitä monimutkaisia ominaisuuksiaan. Pon-hahmojen kehittäminen ja parantaminen menee alussa aivan arvailupohjalta. Pelaaja joutuu myös nyhjäämään aivan liikaa varusteiden, aseiden ja resurssien kanssa halutessaan vain rummuttaa heimonsa voittoon.
Mikäli pitää rytmipeleistä sekä nauttii hahmojen ominaisuuksien optimoinnista, Patapon 2 on pakkohankinta. Jos kumpi tahansa näistä lajityypeistä ei nappaa, peliä voi suositella vain varauksella.
PÄÄSTÖTODISTUS
Mainio rytmipeli, jota haittaa turha yksityiskohtien nyhväys
