Erilaiset rytmi- ja tanssipelit alkavat nykyään olla arkipäivää myös eurooppalaisilla pelimarkkinoilla. Etenkin Playstation 2:n omistajia on viimeisen vuoden aikana kosiskeltu useilla pelityypin edustajilla ja tasainen julkaisutahti näyttää vain jatkuvan. Uusin pelikauppojen hyllyille saapunut yrittäjä on PaRappa the Rapper 2. Sen edeltäjä onnistui ilmestyessään yllättämään varsin positiivisesti, mutta jatko-osa ei valitettavasti pysty samanlaiseen urotekoon.
Pelin taustatarina on ilmeisesti räätälöity japanilaisen huumorintajun mukaiseksi, sillä suomalaisesta näkökulmasta katsottuna se tuntuu lähinnä järjettömältä. Pelin alkaessa PaRappa huomaa kauhukseen kaiken paikallisen ruuan muuttuvan nuudeleiksi, joihin hän on erään arpajaisvoiton myötä kyllästynyt täysin. Tilanne on sietämätön, joten kaksiulotteisen koiran on ryhdyttävä tutkimaan asiaa omalla ainutlaatuisella tyylillään. Muutaman räp-henkisen kohtauksen jälkeen selviää, että juonen takana on paha nuudeli-syndikaatti.
Pelillisesti paketista ei löydy oikein mitään uutta. Pelaajan tehtäväksi on uskottu PaRappan ohjaaminen vastaan tulevien räp-esitysten lävitse. Tämä hoidetaan yksinkertaisesti painelemalla tiettyjä ohjaimen nappeja musiikista kuuluvan ja ruudulla näkyvän rytmin mukaisesti. Mikäli DualShockin nappien asettelu on hallussa ja pääkopasta löytyy hieman rytmitajua, tehtävän ei pitäisi olla erityisen haastava. Peli on nimittäin ajoituksen suhteen varsin armelias ja rankaisee kunnolla oikeastaan vain väärien symbolien painelemisesta. Kuten arvata saattaa, tästä on seurauksena varsin helppo pelikokemus, joka kenttien vähäiseen määrään yhdistettynä johtaa siihen, että peli on täysin mahdollista pelata lävitse noin tunnissa.
Hieman uusia tuulia on yritetty hakea lisäämällä mukaan yksinkertainen minipeli ja mahdollisuus käydä kaikki kentät lävitse myös taistelu-moodissa joko kaveria tai tietokonetta vastaan. Tämä lisää pelin elinikää jonkin verran ja tekee sen pariin palaamisen helpommaksi.
Ensimmäisessä pelissä olleet kappaleet olivat varsin tasokkaita ja osa niistä jäi jopa soimaan päähän parin päivän ajaksi. Jatko-osassa laatu on kuitenkin pudonnut kuin lehmän häntä. Hyväntuulinen tunnelma tuntuu tällä kerralla kovin väkinäiseltä eikä taustoja voi parhaalla tahdollakaan kutsua tarttuviksi. Musiikin kadotettua potkunsa myös päähenkilön honottava ääni alkaa käydä entistä pahemmin hermoille. Peli onnistuukin tekemään varsin nolon mahalaskun juuri sillä osa-alueella, jolla sen pitäisi olla parhaimmillaan. Kappaleiden muuttuminen pelaajan suorituksen mukaan toimii sentään edelleen hyvin.
Yksinkertaisten ja helposti opittavien kontrollien suhteen on vaikea löytää mitään valittamista. Graafisesti peli on sen sijaan varsin kummallinen pakkaus. Jo ensimmäisessä osassa tutuksi tullut kaksiulotteinen tyyli on edelleen erittäin persoonallinen ja efektinä yllättävänkin toimiva. Pelintekijät ovat kuitenkin tuntuneet luottavan ideaansa hieman liikaakin, sillä grafiikka on kaukana PS2:n komeimpien tuotosten laadusta. Uuden alustan tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntämällä pelistä olisi voinut tehdä erittäin tyylikkään paketin, mutta tässäkin kohdassa jatko-osan suunnittelijat ovat menneet yli siitä, mistä aita on matalin.
Laiskuus leimaa PaRappa the Rapper 2:sta yleisemminkin. Niinpä se jääkin pahasti alakynteen ennen kaikkea tyylillään kilpailevien rytmipelien joukossa. Etenkin tasapaksu musiikki syö jatko-osasta kaiken peli-ilon eikä sitä voi oikein suositella edes rennon räpin ystäville.