Paperinohuen Marion paluu – Arvostelussa Paper Mario: Color Splash

22.10.2016

Kaikkien tunteman putkimiehen paperista kyhätty versio nähtiin ensimmäistä kertaa Nintendo 64 -konsolilla vuosituhannen vaihteessa. Kepeisiin roolipelielementteihin nojaava Mario teki ensiesiintymisensä kuitenkin jo Super Mario RPG -seikkailussa muutamaa vuotta aiemmin. Kuinka vastikään Wii U:lle julkaistu Paper Mario: Color Splash onnistuu voittamaan pelaajien sydämet puolelleen?

Paper Mario: Color Splashin tarina lienee kynäilty Nintendon käsikirjoittajien toimesta yhdessä illassa. Seikkailu käynnistyy Marion, prinsessa Peachin ja Toadin reissatessa aiemmin niin värikkäälle Prism Island -saarelle. Järkytys on melkoinen, kun kolmikko huomaa kaupungin keskellä nököttävän värisuihkulähteen menettäneen tyystin voimansa. Ovatpa kepeän ja iloisen rantakaupungin asukitkin kadottaneet kaikessa tohinassa värinsä. Ei liene kenellekään yllätys, että katalana värivarkaana toimii Marion arkkivihollinen Bowser, joka ehtii tapahtumien tuoksinassa myös kidnapata alituisessa vaarassa olevan prinsessan. Marion avuksi rientää kaikeksi onneksi näsäviisaasti jutusteleva Huey-maalitynnyri sekä värejä roiskiva vasara. Varsin köykäinen tarinakyhäelmä ei pääse juhlimaan putkimiespeleille ominaiseen tyyliin syvyydellään, vaan juoni on kasattu täysin parin uudenkarhean pelimekaanisen kikan ympärille. Ei siis mitään järin uutta auringon alla.

papermariocolorsplash-rev1

Myös pelimekaniikka nojaa hyvin pitkälti värivasaran ja paperisen maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin. Mario kerää nuijaansa lisää maalia hutkimalla käytännössä kaikkia ympäristöön ripoteltuja asioita ja esineitä. Pelaajan kontolle jää bongailla sinne tänne ripoteltuja värittömiä alueita, jotka täytyy saada takaisin omalle tolalleen – jälleen värinuijaa apuna käyttäen. Wii U:n GamePadkosketusnäyttöohjaimen mahdollisuuksia hyödynnetään leikkaamalla paperisista taustoista palasia pois. Sinällään hauskaa ominaisuutta käytetään turhan harvakseltaan ja ainoastaan muutamissa ennalta määrätyissä tilanteissa. Kyseistä kikkaa olisi mielellään suotu viljeltävän nykyistä tiuhempaan tahtiin.

Tarina etenee Marion juoksennellessa yksinkertaista maailmankarttaa muistuttavalla pelikentällä ja matkan varrelle asettuvia kinkkisiä arvoituksia selvitellessä. Ajoittain pulmien ratkaisut on kuitenkin haettu turhan kaukaa, eikä kitsaasti neuvojaan viljelevä Huey tunnu liioin auttavan oikeaan suuntaan etenemisessä. Useamman kymmenen tunnin mittainen seikkailu kannustaa pelaajaa palaamaan kertaalleen koluttuihin kenttiin salaisuuksien ja entistä paremmin piilotettujen palkintojen toivossa. Myös pelastustehtäviin erikoistuneet Toad-hahmot tuntuvat hommaamaan itsensä jatkuvasti ainoastaan pulaan – vieläpä mitä kinkkisimpiin paikkoihin.

papermariocolorsplash-rev2

Jotta homma ei olisi läpihuutojuttu, heittelevät tutut vihulaiset jatkuvalla syötöllä kapuloita Marion rattaisiin. Erilaisiin kykykortteihin luottava vuoropohjainen taistelumekaniikka on loppupeleissä Color Splashin suurin ongelma. Kenttiin ripoteltujen korttien valikoima kasvaa tasaiseen tahtiin seikkailun edetessä, ja Mario voi heitellä taisteluissa hyökkäyksiä ainoastaan haalittujen korttien puitteissa. Mukana on vasaralla ja vihollisen päälle hyppäämällä tehtävien perushyökkäysten lisäksi astetta psykedeelisempiä erikoiskortteja. Hulvattomat superliikkeet hyödyntävät paperimaailmassa omituiselta näyttäviä realistisia esineitä aina possupankeista japanilaisiin kissapatsaisiin asti. Korttimekaniikkaan nojaavat kahinat ovat erikoishyökkäyksiä lukuun ottamatta puuduttavan tylsiä, eivätkä tarjoa loppupeleissä kylliksi taktikointimahdollisuuksia. Haastetta tuovat ainoastaan muutamat pääpomot, jotka eivät suostukaan pelaajan yllätykseksi kaatumaan pelkillä satunnaishyökkäyksillä. Pomotaistelut toimivatkin suuresti kaivattuina piristyksinä muutoin ankeiden rivivihollisten joukossa.

Ohuenohuisiin maisemiin loikannut Mario viehättää alusta saakka hurjan kekseliäällä ulkoasullaan; onhan koko suuri maailma kyhätty erilaisista papereista ja pahvimateriaaleista. Kriittisinkään pelaaja ei voi kiistää suunnittelijoiden mielikuvituksen määrää toinen toistaan hulvattomampien ympäristöjen luomisessa. Myös vastaan tulevat hahmot heittävät aiheen tiimoilta ajoittain jopa ratkiriemukkaaksi muodostuvaa dialogia. Neljättä seinää rikotaan ajoittain nokkelalla tavalla kaverusten ymmärtäessä olevansa loppupeleissä Mario-seikkailun tuoksinaan heitettyjä litteitä paperiukkoja. Käsikirjoittajat voivatkin paukutella huoletta henkseleitään Color Splashin toimivan huumorin ansiosta. Musiikkipuolella ei onnistuta yhtä hyvin, sillä taustalla kuultavat sävelmät eivät vedä lainkaan vertoja niille klassisimmille Mario-veisuille.

papermariocolorsplash-rev3

Paper Mario: Color Splash on harmittavan ristiriitainen tapaus. Parhaimmillaan peruspelaaminen on hurjan hauskaa ja nautinnollista, ajoittain taas jatkuvalla syötöllä vastaan tulevat taistelut saavat aikaiseksi ainoastaan haukottelua. Turhan simppelit ja hidastempoiset, mutta silti ison siivun pelaamisesta lohkaisevat taistelut ontuvat valitettavalla tavalla, mikä jättää sinällään kekseliäästä kokonaisuudesta hieman karvaan maun suuhun.

Wii U:n elinkaari on saapunut kiistatta ehtoopuolelleen uuden Nintendo-konsolin julkaisun häämöttäessä jo muutaman vaivaisen kuukauden päässä. Vaikka Paper Mario: Color Splashilla on omat selkeät ongelmansa, ansaitsee se paikkansa Wii U -omistajien kokoelmissa. Color Splashin eväät eivät aivan riitä Mario-klassikoiden joukkoon, mutta kyseessä on tästä huolimatta mukava välipala putkimiehen uuden konsolisukupolven kommelluksia odotellessa.

Saatavilla: Wii U
Ikäraja: 3

Lisää luettavaa