Halo: Reach, Call of Duty: Black Ops ja Bad Company 2 ovat räiskintöjä, joissa vauhti ja ryminä ovat kaikki kaikessa. Pelaaja ei ehdi hengähtää, kun ruudulle pamahtaa yhä uusia vihollisia, juonenkäänteitä ja tilanteita.
Tällaisiin peleihin tottuneelle Operation Flashpoint: Red River voi aluksi olla kova pala. Pelaaja kävelee kylään. Vihollista ei näy missään, mutta silti luotia pukkaa niskaan. Kuolema koittaa, ennen kun ehtii hahmottaa, mistä on kyse. Siinä on pakko pelata taktisesti ja käyttää päätään. Tyhmä saa vihollisen tarkka-ampujan luodin päähänsä.
Sarjan edellinen osa, Operation Flashpoint: Dragon Rising, oli vähän liiankin realistinen. Siinä pelaaja joutui koluamaan pimeitä viidakkoja ja taistelemaan sekavien valikoiden kanssa. Samalla vihollisen näkymättömät sotilaat ampuivat erehtymättömän tarkasti pusikoiden läpi. Pelissä oli oma masokistinen viehätyksensä, mutta ei sitä kaverille olisi kehdannut suositella.
Red Riverin kohdalla peliä on tuunattu käyttäjäystävällisempään suuntaan, mutta mielenkiintoiset taktiset kysymykset ovat ennallaan. Käyttöliittymä ei ole enää pelaajan pahin vihollinen, eivätkä vihollisetkaan ole ihan niin armottomia haukansilmiä kuin ennen.
Perusluonteeltaan Red River on ryhmäpohjainen ammuskelu, jossa pyssyn käyttöä tärkeämpää on katsoa, että käskytettävä kolmen hengen tiimi tekee jotain fiksua. Joskus tilanteen saa selvitettyä ilman, että joutuu itse ampumaan yhtäkään laukausta. Yksinpeli ja neljän pelaajan moninpeli ovat sama asia. Niissä kolutaan läpi samoja tarinatehtäviä. Ero on vain siinä, kontrolloiko tiimin jäsentä kone vai ihminen. Ei liene yllätys, että peli on hauskempi, jos puikoissa on neljä kaveria.
Tarinansa puolesta peli sijoittuu Yhdysvaltojen terrorisminvastaisen sodan maisemiin. Taistelukenttänä on Tadjikistan, mutta voisi yhtä hyvin olla Afghanistan, Iran tai joku muu vuoristoinen arabimaa. Tarina ja hahmot ovat tällaisten pelien perushuttua. Visuaalinen tyyli ja toteutus sen sijaan auttavat peliä erottumaan edukseen. Juonta selittävä alkuanimaatio on hieno ja hauskasti toteutettu, ja Tadjikistanin maisemat ovat poikkeuksellisen komeaa katsottavaa.Eniten mieleen tulee syksyn ankea ja väritön Medal of Honor. Siihen verrattuna Red River onkin oikein onnistunut.
Red River on fiksu, hyvin tehty taktinen räiskintä, joka palkitsee kärsivällisen pelaajan. Parhaimmillaan peli on silloin, kun pelaajan vaivalla kehittämä taistelusuunnitelma toimii juuri niin kuin pitääkin. Hämmentävimmillään peli on kun pikkuriikkiset viholliset ampuvat kaukaisuudesta. Pelaaja ei tiedä, mitä tapahtuu, ennen kun joku tietokoneen ohjaama kaveri hoitaa kentän läpi omine nokkineen. Peli ei sovi suurelle yleisölle, mutta niille, jotka tällaisesta pitävät, se on karkkia.
