Pitääkö sotapelissä olla hauskaa? Perinteisesti vastaus on kyllä, mutta taktisessa räiskinnässä Operation Flashpoint: Dragon Rising lähestymistapa onkin täysin toinen. Tärkeintä on realismi, ja se mikä on realistista ei aina ole hauskaa.
Dragon Rising on nimellisesti jatkoa vuonna 2001 julkaistulle pelille Operation Flashpoint: Cold War Crisis, mutta tekijätiimi on eri eikä tarinakaan liity edelliseen peliin. Uusi Flashpoint sijoittuu vuoteen 2011. Kiinan rannikolla sijaitsevalta Skiran saarelta löytyy öljyä, ja sotahan siitä tietysti tulee. Pelaaja on jenkkien puolella, vihollisina on kiinalaisia.
Skiran saari on mallinnettu kokonaan avoimen maailman pelien tyyliin. Far Cry 2:n mallista vapaata seikkailua peli ei kuitenkaan ole, vaan tehtävät tulevat ennalta määrätyssä järjestyksessä. Tehtävän alkupisteen ja loppupisteen välillä saarella voi hortoilla pyssy kourassa halunsa mukaan, mutta pelaajalla ei ole mitään syytä toimia niin. Skira tuntuu asianmukaisen realistiselta, joskin samalla vähän tylsältä. Se on uskottava kappale metsää ja maaseutua.
Peliä on mainostettu hulppealla 35 kilometrin piirtoetäisyydellä. Kiipeämällä kukkulan laelle voi siis teoriassa nähdä tosi kauas. Tässä piilee kuitenkin yksi pelin pahimmista teknisistä ongelmista, nimittäin näkymättömät viholliset. Maisemaa peli piirtää vielä sitä mukaa, kun pelaaja liikkuu, mutta etäällä liikkuvat viholliset jäävät usein kuvasta pois. Yritä siinä sitten leikkiä tarkka-ampujaa, kun kaukaiset kiinalaiset ilmestyvät näkyviin viiveellä ja yllättäen. Ongelmaa pahentaa se, että viholliset ovat tyypillisesti etäisiä, pieniä hahmoja horisontissa.
Pienryhmätaktikoinnilla on pelissä suuri merkitys. Periaatteessa peliä voi yrittää vetää eteenpäin kavereista välittämättä, mutta käytännössä siinä lähtee henki hyvin nopeasti. Kavereiden käskyttämiseen käytetään yhtä pelin kömpelöistä ja monimutkaisista valikkoviritelmistä. Valikkojen koluaminen on palkitsevaa erityisesti silloin, kun vihollinen rynnäköi niskaan ja pelaaja hätääntyessän unohtaa, mistä toivottu käsky taas löytyikään.
Ehkä sekin on omanlaistaan realismia. Kavereiden tekoäly on myös aika pöljä. Modern Warfare -pelissä pelaajalla on kavereinaan koulutettuja superkommandoja. Tässä pelissä ryhmä koostuu ilmeisesti peruskoulutusjaksosta juuri selvinneistä urpoista, jotka huseeraavat usein aivan mitä sattuu.
Uusi Flashpoint ei ole hauska peli pelata, mutta silti sen päämäärissä on jotain kunnioitettavaa. Useimpien sotapelien opetus on, että sota on jänskää. Tämän pelin sota on hidasta, tappavaa ja epäreilua. Pelattavuus kärsii, mutta realismi voittaa.
PÄÄSTÖTODISTUS
Realistisen ankea sotapeli.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
