Aikoinaan Game Boy Colorille ilmestynyt Pokémon Yellow on monelle pelaajalle muistojen kultaama erityisaarre. Sen jälkeen Pokémon-pelejä on ilmestynyt useita generaatiota, joiden aikana napattavien örkkien määrä on samalla moninkertaistunut. Pokémonien maailma on animen ja elokuvien lisäksi myös poikinut monia spinoffeja niin seikkailu- kuin taistelupeleihinkin – oheiskrääsästä puhumattakaan. Jokaiselle sukupolvelle on ollut ominaista niin uusien lajien paljastaminen kuin uudet maisematkin. Pokémon: Let’s Go, Pikachu! (sekä rinnakkaispeli Pokémon: Let’s Go, Eevee!) palauttaa seikkailun kuitenkin takaisin 1990-luvulta tutun alkuperäisen tarinan pariin.
Juoni on Pokémon-maailman teoksissa aina jollain tavalla edellisen toistoa, mutta Let’s Go, Pikachu! on kirjaimellisesti Pokémon Yellow päivitetyllä tekniikalla. Maailma sekä tarina ovat samat kuin alkuperäisessä animeen perustuvassa tuotoksessakin vain hienovaraisilla yksityiskohta- ja mekaniikkamuutoksilla. Pikkukylän karismaattinen Pokémon-tutkija varustaa nuoren sankarin omalla taskuhirviöllä, joka on versiosta riippuen Pikachu tai Eevee. Tämän lisäksi mukaan annetaan Pokedex-laite pitämään kirjaa niin napattujen kuin nähtyjenkin taskuhirviöiden ominaisuuksista. Varustautumisen jälkeen seikkailu voi alkaa. Tavoitteena on kehittää maksimissaan kuuden Pokémonin tiimiä, päihittää kaikkien kaupunkien salimestarit kaksintaisteluissa sekä lopulta peitota huippukouluttajien Pokémon-liiga. Matkaa monimutkaistaa luonnollisestikin Rakettiryhmän hämärätoiminta sekä tietysti tahto napata kaikki mahdolliset erilaiset Pokémonit.
Alkuperäisen pelin tapaan myös uusissa versioissa pelaajan ensimmäinen Pokémon ei suostu pysymään pallossa, joten matkakuoma seuraa omistajaansa käppäillen sankarin perässä. Päivityksenä aiempaan on lisäksi mahdollista vapauttaa joku muu oman tiimin kuudesta Pokémonista kävelylenkille, jolloin sankarin takana voi laahustaa jatkuvasti kaksi kaikenkarvaista ystävää. Jaloittelemassa olevat monsterit reagoivat ympäristöön sekä sen tapahtumiin, mikä luo lisäarvoa nurkkien nuuskimiselle ja tutkimusmatkailulle.
Kahdenkymmenen vuoden aikana on tehty huimia edistysaskeleita teknologian suhteen, joten luonnollisesti myös tässä tapauksessa lopputulos on visuaalisesti hyvin kaukana 90-luvun pikseligrafiikasta. Vaikka kyseessä on edelleen yläviistosta kuvattu seikkailu, päivitys kolmiulotteiseen maailmaan täysillä väreillä on ehdottomasti eduksi. Erilaiset ympäristöt ja otukset pääsevätkin paremmin oikeuksiinsa, joskin varaa olisi ollut tehdä vielä hieman paremminkin. Erityisesti tekstuurien yksityiskohtaisuuden suhteen olisi ollut mahdollista antaa vielä tehokkaampi ilmeenkohotus ympäristölle. Äänimaailman sekä erityisesti musiikin suhteen taustaraita on samaa pirteää pimputusta kuin mihin on aiemminkin totuttu – vaikka toki äänenlaatu on huomattavasti edistynyt historiaan verrattuna.
Varsinaisesti huomattavat erot Pokémon Yellow:iin verrattuna tulevatkin vastaan pelimekaniikoissa. Selkeästi suurin muutos on villien hirviöiden nappaamisessa: aiemmin luontokappaleita vastaan on pitänyt taistella omalla tiimillä ennen kuin niitä heittelee Poké-palloilla, minkä jälkeen nappaamisen onnistuminen on ollut tuurista kiinni. Nyt taistelu on poistettu nappaamisesta kokonaan, ja tilalle on laitettu Pokémon Go:sta tuttu pallonheittominipeli, jossa palloja viskotaan suoraan Pokémonia päin. Todennäköisyys kiinnijäämiseen on kiinni pallon tasosta ja osumatarkkuudesta. Vaikka sinänsä pallojen viskely on mukavaa – erityisesti Nintendon Poké-pallon muotoisella ohjaimella – niin väkisinkin tuntuu, että iso osa alkuperäisen pelin ideasta on kokonaan poistettu tämän päivityksen myötä. Heittelypeli tuntuu liian helpolta aiempaan mekaniikkaan verrattuna, minkä lisäksi Pokémoneja tuntuukin kertyvän enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä juuri tätä silmällä pitäen myös toinen Pokémon Go -mekaniikka on tuotu käytettäväksi: otusten lähettäminen ”tutkimustyötä varten” takaisin professorille. Opintoretken vastalahjaksi saa makeisia, joilla oman valikoidun tiimin taitoja voi parantaa.
Toinen iso ero liittyen villeihin Pokémoneihin on se, että ne eivät enää hyppää näkymättömistä pelaajan kimppuun korkeassa ruohikossa. Sen sijaan ne kävelevät näkyvästi ympäriinsä maailmassa, eivätkä välttämättä edes pysy korkean ruohikon joukossa. Tämä antaa sankarille uudenlaisen mahdollisuuden taktikoida ja vältellä villejä Pokémoneja ainakin silloin, kun toivottua lajiketta ei ole näkyvissä. Se tuo myös paljon kaivattua elävyyttä ympäristöön, sillä eläimistön läsnäolo välittyy uudella tavalla seikkailun ohessa.
Muutenkin ominaisuuksia on päivitetty siten, että pelaaminen on suoraviivaisempaa ja helpompaa. Ympäristöön vaikuttavat erityisliikkeet, kuten puiden silpominen, eivät enää vie yhtä slottia Pokémonin neljästä taitopaikasta, vaan ne ovat omina erityisliikkeinään sankarin ensikumppanilla. Kokemuspisteitä jakautuu tasaisesti koko tiimille, eikä vain niille Pokémoneille, jotka varsinaisesti osallistuivat koetukseen. Kaiken kaikkiaan nämä sekä muut yksinkertaistavat muutokset tekevät pelistä loppujen lopuksi vähän liiankin helpon. Toki haastavan ja turhauttavan rajapinta on joskus vaikea toteuttaa siten, että se palvelee mahdollisimman laajaa pelaajaskaalaa, mutta tässä tapauksessa kehittäjät eivät ole tainneet edes yrittää.
Loppujen lopuksi Pokémon: Let’s Go, Pikachu! on erittäin toimiva viihdepaketti. Moneen kertaan hyväksi todettu asetelma toimii edelleen: Pokémonien metsästys ja niiden kanssa otteleminen on juuri sopivan yksinkertaista viihdettä pimeneviin iltoihin. Osa päivityksistä menee asteen verran liian paljon yksinkertaistavaan suuntaan, mutta toisaalta jos haastetta haluaa, Pokémon ei varsinaisesti ole oikea paikka sen etsimiseen. Lisäksi paluu ensimmäiseen generaatioon tarjoaa nostalgiaryöpyn sekä paluun tuttuun ja turvalliseen – etenkin niille, jotka ovat jo pudonneet kärryiltä joidenkin uudempien sukupolvien Pokémonien suhteen.
Saatavilla: Switch
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)