Yliluonnollisilla juonenkäänteillä ladattu samuraieepos Onimusha oli Playstation 2:n ensimmäisiä merkkitapauksia ja avasi Capcomille uuden hittisarjan Resident Evilin rinnalle. Seitsennumeroisen määrän myyneen esikoisen peruskaavaa ei jatko-osassa ole tohdittu uudistaa liian radikaalisti. Onimusha 2 tyytyy hienosäätämään pelisysteemiä ja laajentamaan juonen mittakaavaa. Ja mikäpä siinä, sellaisenaan jatko-osa tarjoaa loistavasti rytmitetyn ja uskomattoman komeissa puitteissa etenevän samuraiseikkailun 1500-luvun Japanissa.
Kolmetoista vuotta on kulunut siitä kun vaeltava samurai Samanosuke Akechi kukisti demonikuningas Fortinbrasin. Pakoon luikkinut sotaherra Nobunaga Oda on tällä välin koonnut kukistetut demonijoukot alaisuuteensa, eikä kunnianhimoiselle sotapäällikölle ei kelpaa sen vähempi kuin koko Japanin herruus. Pimeyden voimia vastaan asettuu kostonhimoinen samurai Yubei Yagyu, jonka kotikylän demoniryövärit säälimättä hävittävät alkunäytöksessä. Seikkaperäisesti ruudulla nähtävä verilöyly lietsoo tappomielialaa ohjaimen toisessakin päässä. Kostajan matka suuntautuu kultaryntäyksen jäljiltä kukoistavaan kaupunkiin, jossa ahneiden kaivosmiesten kertomukset mainarien elinkeinoa terrorisoivista olioista saavat sankarin höristämään korviaan.
Pelattavuudeltaan Onimusha on kuin Resident Evil ilman liikuntarajoitteista sankaria. Edelleen pelataan ristiohjaimella, mutta sellaisenaan ykkösosasta periytynyt taistelusysteemi hyvittää kaikki puutteet. Toimintapainiketta naputtamalla samurai tanssahtelee hirviölaumat kappaleiksi sulavin sivalluksin. Uutuuksina liikearsenaaliin kuuluvat asekohtaiset erikoisliikkeet ja harvinaiset yhden osuman mestaukset ja mikäli tilanne sallii, iskuihin voi ladata tavallista enemmän voimaa.
Surmattujen olioiden vangitut sielut toimivat roolipelityyliin kokemuspisteinä. Tallennuspisteissä varusteita ladataan tehokkaammaksi, jolloin miekkamiehen taikavoimat ja tehokkuus kasvavat. Demonimaailman epäsikiöiden hävittämisen lisäksi aikaa pitää löytää myös karkuteille leijailevien henkien imurointiin, joten miekkamiehelle ei tylsää hetkeä suoda. Siniset ja keltaiset henget toimivat välittömästi palauttaen taikavoimaa ja pitäen samurain työkykyisenä. Viisi harvinaista purppurasielua nielaisemalla samurai voi Xboxin Genma Onimushan tapaan (sieluista ei joudu enää tappelemaan hiviöiden kanssa) omaksua raivokkaan demonihahmon. Käyttöesineiden jalostaminen on tiessään, mutta tilalla on lukuisia täydentäviä ominaisuuksia. Rannepanssarien kehittäminen tuntuu napakampina iskuina, jalkapanssarien vahvistaminen puolestaan voimistaa potkuja.
Demoniaseita on vanhan kolmen lisäksi neljäs, hidas mutta tappava maaelementin mörssäri. Taikavoimilla ladatut aseet edustavat edellä mainitun lisäksi tuulen, jään ja ukkosen voimaa. Aseiden tuhovoimaiset loitsuhyökkäykset ovat olennaisia sinnikkäiden pomohirviöiden pehmittämisessä. Demoniarmeijan sotakarhut voi esimerkiksi riepotella kappaleiksi pienoishurrikaanilla tai jähmettää mureneviksi jääpatsaiksi. Maallisempia työkaluja demonijahdissa ovat tuli- ja tavallisia nuolia suihkiva jousi ja kivääri, joilla pudotetaan katoilla vaanivat oliot.
Demonisaalistuksen suvantohetket kuluvat valmiiksi peruskeltujen avainpähkinöiden ja palapelikirstujen merkeissä. Seikkailun varrelle mahtuu pari aidosti kekseliästä pulmaa mukaan lukien fyysisesti rasittava tatinkieputusharjoitus, mutta enimmäkseen peli hopealusikoi kevyitä täytepähkinöitä, joissa jäljitetään reitin tukkivan esteen lukkoon sopivaa avainta. Ympäristöjen tutkiminen ei ole välttämätöntä, mutta palkitsevaa. Löytää voi hirviömytologiaa ja juonen taustoja syventäviä asiakirjoja, uusia taitoja opettavia vinkkejä ja kasapäin pikkumukavaa roinaa.
Kun Onimushan tapahtumat kietoutuivat yhden linnan lähimaastoon, jatko-osassa laukataan ristiin rastiin Japania. Ensimmäisen tunnin ajan Onimusha 2 tuntuu suorastaan hidastempoiselta, kun alun kaupunkiosuudessa pysähdytään jututtamaan kyläläisiä kaivospassin toivossa. Toiminnan alettua ei enää jarrutella, kun yliluonnolliset juonenkäänteet riepottavat samuraita eksoottisesta maisemasta toiseen. Myöhemmin tutuksi tulevat sekä maalaukselliset bambumetsät että irvokas demonimaailma. Vierailu Onimushan linnassa on mukava nostalgiahetki, mutta aivan liian pitkäksi venytetty. Juonen pyörteissä kohdataan myös liittolaisia, joiden kanssa vaihdetaan löytötavaroita tarvikkeita vastaan. Osalla apureista pääsee jopa pelaamaan ja jokaiselle on omat vapaavalintaiset sivujuonensa.
Onimusha 2 on toteutettu samalla huolellisuudella jota Capcomin kauhupeleiltä on totuttu näkemään. Resident Evilin valon ja varjon leikin jäljiltä poimitaan vieläkin leukaluita, eikä Onimusha 2 kalpene sen rinnalla paljon, joskaan sankarit eivät istu taustoihin yhtä kitkatta kuin pelitalon kruununjalokivessä. Kiinteille taustakuville tyypilliset ongelmat hyvittää sulava taistelusysteemi. Samurai löytää ruudun laidalla kyttäävät oliot vaikkei pelaaja niitä huomaisikaan. Taistelijoiden sulavat animaatiot, sankarien uskottavat eleet sekä Final Fantasyn varjoonsa jättävät välianimaatiot on selvästi toteutettu kuluista tinkimättä. Ainoa nolompi tyylivirhe on alkuperäisen japanilaisen ääniraidan korvaaminen karkealla jenkkipaatoksella. Autenttisen ääninäyttelyn jättämän tyhjiön paikkaa lähes yksinään sinfoniaorkesterin voimin jylisevä musiikki. Sankarilliset sävelmät sopivat ajankuvaan kuin katanateräs demonin hipiään.
Jatko-osan esikoisesta erottavat muutokset ovat siis pieniä mutta kriittisiä. Pelikokemus on Onimushaa monipuolisempi ja rönsyilevämpi. Ensimmäisellä pelikerralla on tilaisuus nähdä arviolta puolet mahdollista juonenkäänteistä ja bonussisältöä avautui pelkällä C-arvosanalla enemmän kuin Onimushasta saattoi ikinä löytää. Yleensä omaan osioonsa dumpatut DVD-lisät on punottu osaksi pelikokemusta; taidegallerian kymmenet luonnokset voi avata vain etsimällä ne pelistä.
Kevyestä vaikeustasosta löytyy kritisoitavaa, mutta yliluonnollinen katanan kalistelu historiallisessa Japanissa on kieltämättä tavattoman viehättävää ajantappoa. Puistatuksia viipaloidessa ei harmita yhtään vaikka paketissa on toiston ja tyhmistämisen makua. Mikäli historian, kauhun ja steampunkin logiikkaa ja luonnonlakeja uhmaava yhdistely ei innosta, maanläheisempää miekkamittelöä kaipaavalle mainion vaihtoehdon antaa aavistuksen karkeampi Way of the Samurai Tenchun tekijöiltä. Jos taas samuraieepos jättää janoamaan lisää, jatkoa ei joudu vartomaan pitkään. Muinaisen Japanin demonisoturien tarun päättävä kolmososa on onneksi jo tekeillä pitäkää silmät auki lopputekstien jälkeen.
