Omaperäisyys on asia, jota pelien tekijät tuntuvat kaihtavan. Tietysti jokainen peli pyrkii eroamaan kilpailijoistaan jollain asialla, mutta täysin uusia ja omaperäisiä maailmoja nähdään todella harvoin. Oddworld-pelisarja on kuitenkin luonut ympärilleen mielenkiintoisen maailman ja Oddworld: Munch’s Oddyseen myötä tämä maailma siirtyy Xboxin sisuksiin.
Alunperin peli suunniteltiin julkaistavaksi Playstation 2:lle, mutta PS2:n arkkitehtuuri ei miellyttänyt pelin kehittänyttä Oddworld Inhabitants pelistudiota ja siksi peli päätettiin julkaista Xboxille.
Oddworld: Munch’s Oddyseen sankari on aiemmistakin osista tuttu Abe, joka ei välttämättä ole aivan tyypillisin sankari. Abe on vihreä ja körmyniskainen Mudokoni, joka ei ole aivan sieltä välkyimmästä päästä. Tällä kertaa hänen seuraansa liittyy pelin nimikkohahmo eli Munch. Munchkaan ei vastaa sankarin prototyyppiä, sillä ulkomuodoltaan hän on aika rääpälemäinen ja mitätön tapaus.
Munch on vedessä asuva Gabbit-otus, joka maalla ollessaan on hyvin hidas ja avuton. Vastaavasti vedessä Munch paahtaa melkoista vauhtia. Aiemmin vedet vilisivät Gabbittejä, mutta pelin pahisten mieltymys Gabbit-kaviaariin on suistanut koko rodun sukupuuton partaalle. Munchin ja Aben tehtävänä on etsiä viimeinen kaviaaripurkki, jonka avulla Gabbitien sukupuutto voitaisiin estää.
Kummallakin hahmolla on omat erikoiskyvyt. Aben parhaat ominaisuudet ovat nopeus, hyppääminen, kiipeäminen ja esineiden kantaminen. Munch puolestaan osaa uida, joka onkin tuiki tärkeä taito pelin tiimellyksessä. Lisäksi ilkeät Gluggonit asensivat Munchin päähän laitteen, jolla vihollisille voi antaa sähköiskuja, kunhan vain ensin hakee lähimmästä Zap-automaatista hieman poweria. Pelihahmot siis tukevat toisiaan ja pelin läpäiseminen vain yhtä hahmoa ohjaamalla on mahdotonta. Paikoin päähahmojen seuraan lyöttäytyy laumoittain muita Mudokoneja sekä söpöjä karvapalloja muistuttavia Fuzzleja, joilla kuitenkin on isot hampaat ja ilkeä asenne. Molempien rotujen edustajat voi usuttaa eteen tulevien vihollisten kimppuun ja lisäksi Mudokonit voivat auttaa Abea ovien avaamisessa ja monimutkaisten laitteiden käytössä.
Peli on suurimmaksi osaksi ongelmanratkontaa, mutta myös jonkin verran toimintaa on ahdettu mukaan. Toiminta rajoittuu lähinnä vastaan tulevien vihollisten niittaamiseen ja siinäkin pelin päähenkilöt ovat usein sivuosassa Mudokonien sekä Fuzzlejen hoitaessa vihollisten kurmottamisen.
Ongelmat omaavat suhteellisen paljon vaihtelua, mutta pitkässä juoksussa ongelmien ratkaisumallit alkavat toistamaan itseään. Useimmiten ongelmat liittyvät jonkin oven avaamiseen tai esteen ylittämiseen. Ratkaisut hoituvat yleensä lähettämällä Abe paikkaan A, jonka seurauksena Munch pääsee vääntämään vipua X, jonka jälkeen Abe pääsee paikkaan Y ja niin edelleen. Usein ratkaisut ilmestyvät eteen erilaisissa ”ulkoasuissa”, joten silloin tällöin saattaa kulua hieman aikaa, ennen kuin kädessä olevalla avaimella osaa avata nenän edessä olevan lukon.
Oddworld-pelisarjan kantavana voimana on ollut kieroutunut ja joissain määrin myös sairas huumori. Samanlaista huumoria viljellään myös pelisarjan uusimmassa painoksessa. Pieruhuumorilla on osansa ja myös ihmisten vammoilla vitsaillaan surutta. Esimerkkinä tästä rullatuolit, jotka vauhdittavat yksijalkaisen Munchin menoa maankamaralla. Kuten edeltä tuli selväksi, ei juoni, eivätkä myöskään pelihahmot ole niitä kaikkein tosikkomaisimpia. Lisähupia löytyy pelin aikana esitettävistä videopätkistä, joista irtoaa selkeitä vitsejä sekä rutkasti piilohuumoria. Videopätkistä pitää mainita vielä se, että ne ovat aivan uskomattoman upean näköisiä eikä ääninäyttelystäkään voi valittaa. Kyseessä saattavatkin olla pelihistorian parhaiten tehdyt animaatiopätkät.
Vaikka huumoria kylvetäänkin jatkuvalla syötöllä, on pelissä vakavaa asiaakin. Oddworld Inhabitantsin CEO Lorne Lanning kertoo haluavansa saada ihmiset ajattelemaan, kyseenalaistamaan auktoriteetit ja miettimään mitä asioita he tukevat ostopäätöksillään. Kantaa otetaankin mm. suuryhtiöiden asemaan nykypäivän yhteiskunnassa ja pelin aikana suuryhtiöiden suuntaan lähetetäänkin useampia ”terveisiä”. Tämä on melko hassua, kun otetaan huomioon, että Oddworld Inhabitants on nykyään Microsoftin siipien suojissa.
Pelihahmojen kontrolloinnissa olisi toivomisen varaa. Munch sekä Abe liikkuvat vähän turhankin vikkelästi ja tarkkuutta vaativat hypyt ja kuolemanloukkujen ohittaminen tuottaa usein vähän turhankin paljon tuskaa. Toinen ongelma on siinä, että pelistä löytyy vain yksi toimintanappi, jota painamalla tehdään käytännöllisesti katsoen kaikki. Kun lähistöllä on useita toimintanapin käyttöön reagoivia esineitä tai olioita, alkaa sähläys, kun pelihahmo menee aina sinne minne sen ei pitäisi mennä. Kun samasta napista vielä hypätään niin soppa on enemmän kuin valmis.
Mudokonien käskyttäminen hoidetaan pelin Gamespeak-järjestelmän avulla. Gamespeak kuulostaa hienolta, mutta käytännössä Mudokoneja käsketään joko seisomaan paikallaan, työskentelemään tai seuraamaan Abea painamalla jokaiselle komennolle varattua näppäintä.
Oddworld: Munch’s Oddyseen näkyvin muutos sarjan aiempiin peleihin on siirtyminen 3D-maailmaan. Oddworldin maailma toimii hyvin 3D:näkin, mutta graafisesti peli ei lunasta kaikkia niitä odotuksia, joita pelille on ennakkoon asetettu. Yksityiskohtia ja tyylikkäitä valaistus-efektejä kyllä löytyy, mutta kokonaisuutena grafiikka ei ole aivan niin hyvää kuin olisi toivonut. Kenttien ulkoasut ovat mielenkiintoisia ja pelimaailmaan sopivia. Pelin aikana seikkaillaan niin metsissä kuin erinäisissä sisätiloissakin. Eikä ruudunpäivitysnopeuden laskusta ole tietoa missään vaiheessa.
Pelin äänimaailma on tuttua ja turvallista Oddworld-laatua. Hyvää tavaraa siis kaikin puolin. Erityisplussan ansaitsee ääninäyttely, mutta vastaavasti pientä miinusta tulee pelin musiikeista, jotka eivät oikein iske ja varsinkin pidemmän pelisession aikana musiikki alkaa olemaan aika ärsyttävää.
Mitä pelistä sitten jäi käteen? Hauskalla huumorilla, tyylikkäillä videopätkillä sekä mielenkiintoisilla ideoilla varustettu ongelmanratkonta. Valitettavasti pelin terä tylsyy mitä pidemmälle peli etenee. Pelin edetessä myös eteen tulevat ongelmat on mitä todennäköisimmin ratkottu jo aiemmin pelin aikana. Pelisarjan ystäville Munch’s Oddysee tarjoaa varmasti rattoisia pelihetkiä ja muidenkin ongelmanratkonnan ystävien kannattaa kokeilla miltä peli maistuu. Kokemuksena Munch Oddysee on kovaa tavaraa eikä se pelinäkään mikään huono ole. Tietyt ongelmat vain verottavat pisteitä sen verran, että puzzle-pelien aateliin Oddworld: Munch Oddysee ei yllä.