Aina välillä julkaistaan pelejä, jotka ovat täysin omaperäisiä. Pelejä, jotka luovat uusia lajityyppejä tai täysin uusia tapoja suhtautua pelaamiseen. Valitettavasti omaperäinenkin peli voi olla huono.
Ja huono Odama on. Sen äänimaailma on loistava ja japaninkielinen ääninäyttely on herkullista, mutta siinäpä se sitten olikin. Jo idea kuulostaa arveluttavalta; sekoitetaan flipperi ja reaaliaikastrategia ja kuorrutetaan leivos äänikomennoilla. Lisätään ajastaan jälkeen jäänyt graafinen toteutus sekä pelattavuus, joka nojaa enemmän tuurin kuin taitoon ja pannukakku on valmis.
Ideana on siis ohjata massiivista rautakuulaa, Odamaa jättimäisellä flipperipöydällä, joka on sijoitettu keski-aikaiseen Japaniin. Samalla tulisi ohjata äänikomennoin kasaa sotilaita, joiden tehtävänä on suojella pelikentällä kuskattavaa kelloa. Välillä pallo muuttaa väriää ja kaappaa vihollissotilaita pelaajan puolelle, välillä päinvastoin. Eri kentissä on lisäksi erilaisia minitavoitteita, jotka pitää täyttää kenttien läpäisemiseksi. Lopputulos on juuri niin monimutkainen, miltä se kuulostaa.
Odaman omaperäisyys kantaa parin kentän verran, mutta peli vaikeutuu todella nopeasti. Seinä nousee pystyyn jo muutaman koitoksen jälkeen. Mukaan on ängetty aivan liian monta tapaa hävitä peli, ja vain yksi tapa voittaa. On hyvin todennäköistä, että kun yksi osa-alue onnistuu, joku toinen pilaa pelin.
Odamasta jää vähän puolivillainen jälkimaku. Mikrofonin käyttäminen on hauska idea ja toteutus ohjaimeen kiinnitettävine telineineen on hyvä, mutta muuten tuntuu siltä, että Odamassa on sekoitettu liian monta ainesosaa. Karsimalla ominaisuuksia Odamasta olisi saanut hauskan pelin, mutta ylivaikeana sekametelisoppana se tuskin miellyttää ketään. Harmi, sillä uusille ideoille olisi kyllä tilaa.
Päästötodistus: Pallo karkasi
