Vahvasti kauhuelokuvien perinteistä ammentava Obscure on mallikelpoinen esimerkki siitä, kuinka hyvä tarina nivotaan yhteen näyttävän pelimoottorin kanssa. Tuloksena pitäisi olla jännittävä seikkailu, joka liimaa pelaajan takamuksen penkkiin paremmin kuin kuuden tuuman rautanaula.
Aivan tähän Obscure ei kuitenkaan yllä. Tarina alkaa, kun neljä opiskelijaa jää ihmettelemään koulukaverinsa katoamista. Varsin nopeasti ryhmä huomaa olevansa jumissa pimeässä koulussa, jonka autioilla käytävillä kaikuvat tuskaiset huudot. Pikkuhiljaa käy selväksi, että koulun opettajien saavutukset luonnontieteiden osastolla ovat kasvaneet niin suuriksi, että niitä ruokitaan jo ihmisillä.
Hahmon ulkopuolelta kuvattua toimintaa sävyttää kamerakulma ja sen vaihtelu. Kameraan ei voi vaikuttaa millään tavalla, ja tämä aiheuttaa välillä lievää hämmennystä. Lajityypin perinteet ovat muutenkin kunniassa, tosin pienin poikkeuksin. Hyvä ominaisuus on mm. taskulamppu, jossa on jonkinlainen turbonappula ? valoa saa rutkasti lisää lyhyeksi aikaa. Valolla voi näkemisen lisäksi myös tuhota vihollisia.
Ryhmän jäsenillä on kaikilla vahvuutensa: yksi tiirikoi lukkoja nopeasti, toinen on kirjaviisas idealinko, kolmas itsepuolustusguru ja neljäs, tarinan päähenkilö, Josh, utelias etsijä. Matkan varrella riittää helpohkoja arvoituksia ja pulmia, sekä tietysti paljon pimeitä huoneita ja epämääräisiä mutantteja.
Obscuren suurin ongelma on, että se ei onnistu olemaan pelottava millään tasolla. Toki mutantit ovat matoisia ja veri lentää komeasti, mutta ei tämä painajaisia aiheuta. Musiikki, kauhuelokuvien yksi tukijalka, on sekin onnettoman tasapaksua enkelikuoroa läpi pelin. Loppujen lopuksi jatkuva pimeys lähinnä ärsyttää.
Obscure näyttää hyvältä, mutta tuntuu huonolta. Tyylikkyydestä peli saa kympin, tunnelmasta seiskan.
