NBA Live 2002

08.02.2002

EA:n joka vuotisten urheilupelien joukkoon on jo pidempään kuulunut myös NBA-sarja, joka ei jää päivittymästä tänäkään vuonna. Viime vuosina NBA:t ovat jääneet pyörimään Fifa- sekä NHL-pelien jalkoihin, mutta viime vuonna NBA:ssa tapahtui niin paljon mielenkiintoisia asioita, että tänä vuonna peli saattaa upota myös suomalaisiin pelaajiin. Tekihän Hanno Möttölä historiaa olemalla ensimmäinen suomalainen, joka pääsi pelaamaan arvostettuun NBA-liigaan.

Tämän kauden kuumin koripallouutinen oli Michael Jordanin paluu rahaparketeille ja vanhan herran taidotkin näyttävät olevan tallella. Michael Jordaniin paluu on heijastunut myös EA:n uusimpaan NBA-painokseen, sillä kyseessä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun pelistä löytyy Jordanin nimi ihan oikeassa muodossaan. EA:n tapojen mukaisesti lisenssiasiat ovat muutenkin kunnossa. Pelistä löytyy kaikki tutut ja tuntemattomat NBA-tähdet aina Hanno Möttölästä lähtien. Pelaajien väliset erot eivät ole pelkästään kosmeettisia, vaan todellisen huippupelaajan ja ”tusinapelaajan” väliset erot ovat todella merkittäviä. Shaquille O’Nealin kaltaiset tähtipelaajat upottavat pallot koriin todella kovalla prosentilla ja nopeita pelaajia vastaan puolustaminen on todellinen taitolaji. Hanno Möttölän tasoinen pelaaja on puolestaan hidas ja heitotkin menevät sisään aika harvoin. Paikoin tuleekin tunne, että hyvän- ja keskitason pelaajan väliset erot ovat ehkä liiankin suuria, NBA:han kun tuskin päästetään ihan sekundapelaajia ollenkaan.

Pelimoodeja NBA Live 2002:sta löytyy viisi erilaista. Pelimoodien osalta EA nojaa perinteisiin, mukana on yksittäinen peli, yksittäinen kausi, harjoittelu sekä astetta harvinaisempi one-on-one -moodi, jossa kaksi koripallotaituria taistelee toisiaan vastaan yrittäen saada kasaan tarpeeksi pisteitä ennen vastustajaansa. Tosin one-on-one -moodi on löytynyt NBA-peleistä jo parin vuoden ajan, joten mitään uutta ja mullistavaa tämä ei ole.

Täysin uusi pelimoodikin NBA:n uusimmasta painoksesta kuitenkin löytyy. Kyseessä on uramoodi, jossa pelaaja voi pelata monta kautta peräkkäin. Uramoodin avulla pelaaja pääsee tunkeutumaan entistä syvemmälle NBA-maailmaan hoitamalla kausien välillä pidettävät draft-tilaisuudet, joissa nuoria kykyjä hankitaan omaan joukkueeseen kehittymään. Lisäksi pelaajan kontolla on joukkueen pitkäaikaisemman menestyksen suunnittelu, jota voi avittaa pelaajakauppojen merkeissä. Pelattava ei siis lopu kesken, mutta onkin sitten eri asia jaksaako peli kiinnostaa tarpeeksi pitkään.

Ei liene mikään suuri yllätys, että myös kontrollit ovat kunnossa. Kaikki liikkeet onnistuvat yhdellä napilla tai parin napin yhdistelmällä ja pelaajat tottelevat kontrolleja sopivan sutjakasti. Kamerakulmat eivät kuitenkaan ole parhaita mahdollisia ja niiden takia pelattavuus kärsii jonkin verran. Vastustajan tekoäly vastaa melko pitkälle aiempien NBA-sarjan pelien vastaavaa. Vaikeustaso on pakko valita pelin neljästä valmiista vaikeustasosta, jotka kyllä eroavat toisistaan jonkin verran, mutta vaikeustason säätömahdollisuudetkaan eivät olisi olleet pahitteeksi. Helpoimmalla vaikeustasolla voitot tulevat kuin itsestään, mutta vaikeimmilla tasoilla on taitoakin oltava todella paljon. Paikoin tietokoneen ohjastamat pelaajat alkavat kuitenkin tuntumaan yli-inhimillisiltä, kun pallot lentävät koriin sadan prosentin tarkkuudella ja omat heitot kolisevat korirautoihin ja vastustajien torjuntoihin. Lisäksi hommaa mutkistaa omien pelaajien surkea pelaaminen levypallotilanteissa. Mikäli pelaaja itse ei ole ottamassa levyriä, päätyy se turhankin usein vastustajan hyppysiin. Toinen ongelma on donkkien liiallinen painottaminen. Onhan se niin, että oikeissa peleissä donkkeja tulee silloin tällöin, mutta NBA 2002:ssa donkkeja tulee pelissä kymmenittäin ja varsinkin moninpelissä donkkeja haetaan aivan olan takaa, sillä donkki on varmin tapa tehdä kori.

Pidemmän päälle tietokonetta vastaan pelaaminen muodostuu puuduttavaksi, mutta NBA Live 2002:n elinikä kasvaa huomattavasti jos kaveripiiristä löytyy muitakin virtuaalikoriksen ystäviä

Graafisesti EA:n NBA:t ovat aina olleet todella näyttäviä. Tälläkään kertaa odotuksia ei petetä ja NBA Live 2002 on jälleen himpun verran edeltäjäänsä tyylikkäämpi. Animaatioissakaan ei ole valittamisen aihetta ja varsinkin donkkianimaatiot ovat todella hyvin upeita. Minkäänlaista nykimistäkään ei esiintynyt missään vaiheessa. Perinteitä kunnioitetaan myös äänimaailman osalta, joka edelleen kahlaa melkoisessa hangessa. Kommentaattorit ovat turhan hiljaisia eivätkä ne vähän höpinät ainakaan nosta tunnelmaa, vaan lähinnä päinvastoin. Samaa rataa jatketaan muunkin äänentoiston osalta. Koko äänimaailma on suurimmaksi osaksi ala-arvoista ja parhaimmillaankin vain keskivertoa.

NBA Live 2002 on jälleen niitä pelejä, jotka aiheuttavat sekä raivon, että rakkauden tunteita. Kun mietitään pelin tarjontaa ensikertalaisen näkökulmasta, ei voi kiistää etteikö NBA:n uusin painos olisi markkinoiden paras korispeli. Sarjan aiempia pelejä pelanneelle uusimmasta NBA:sta jää karvas rahastuksen maku, sillä merkittäviä uudistuksia ei ole juuri nimeksikään. Mikäli pelivalikoimista puuttuu kunnon korispeli, on NBA Live 2002 tämän hetken ykkösvalinta, mutta vähänkään uudemman korispelin omistajalle NBA Live 2002 ei tuo mitään niin merkittävää uudistusta, jonka takia peli kannattaisi hankkia.