NBA Live 09

12.10.2008

Koripallo on maailman nopein joukkuelaji, ja heti jalkapallon jälkeen maailman suosituin urheilulaji. Etenkin jenkkilässä käsittämättömän suosittua lajia on kuitenkin vaikea simuloida konsoleille, mutta siitä arvion lopussa enemmän. NBA Live 09 on hyvä askel parempaan suuntaan, mutta siinäkin on yhä puutteensa.

Viime vuoden NBA Live oli huomattavasti parempi kuin sitä edeltänyt versio, mutta vasta tänä vuonna pelisarja astuu harppauksen eteenpäin. Etenkin puolustuspeliä on parannettu. Nyt puolustava pelaaja iskeytyy automaattisesti kiinni hyökkäävään pelaajaan, ja tämä tekee puolustuksesta huomattavasti hauskempaa.

Myös hyökkäyspeliä on paranneltu. Nyt on esimerkiksi mahdollista rakentaa skriini omalla pelaajallaan, jotta se kolmen pisteen rajan takaa nakutteleva heittokone saa heittää rauhassa puolustajilta. Myös pelaajien massa vaikuttaa pelaamiseen huomattavasti aiempaa enemmän, mikä tuo realistisuutta peliin.

Pelitilat ovat NBA Liven pelaajille vanhoja tuttuja. Be a pro -pelitilassa voi ottaa yhden pelaajan ohjaukseensa ja katsoa mihin rahkeet riittävät. Netissä be a prota voi pelata viisi viittä vastaan, jolloin hupi on taatusti moninkertainen. Yksinpelaavalle dynasty-pelimuoto on silti yhä se kirsikka kakussa, ja oman joukkueen hallinta on koukuttavaa puuhaa. Myös maajoukkueilla voi pelata, mutta valitettavasti hyvin lähiaikoina pelanneella Suomella ei voi haastaa vaikkapa Argentiinan pallotaitureita.

Vaikka peliä onkin paranneltu melkoisesti viime vuoteen verrattuna, jokin NBA Live 09:ssä kuitenkin mättää. Koripallo on nopea laji ja pistemäärät nousevat otteluissa usein yli sadan. Siinä missä jalkapallossa tai jääkiekossa maali on yleensä suhteellisen harvinainen onnistumisen hetki, tehdään koripallossa pistetä liukuhihnalta. Senpä takia se oudolla tavalla syökin konsolikoriksessa onnistumisen tunnetta – vähän kuin söisi jäätelöä aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi.

On kuitenkin myönnettävä, että onnistuneen kuvion jälkeen tunnelma NBA Live 09:ssä on mahtava. Koripallo on suurta showta, ja tämä tunne on saatu peliin ympättyä onnistuneesti. Kun pelaa all star -viikonloppua läpi kotikonsolillaan ja miettii seuraavaa heittoaan donkkikisassa, on hymy herkässä.

PÄÄSTÖTODISTUS
Koripalloa tosifaneille