Naruto: The Broken Bond

03.01.2009

Lisenssipelit ovat usein puolihuolimattomasti tehtyjä räpellyksiä, joita vain alkuperäisen tuotteen fanit ihannoivat. Naruto-peleissä tämä kaava on toistunut kerta toisensa jälkeen. Broken Bond todistaa ettei lisenssipelin tarvitse olla täysin ala-arvoinen. Peli sekoittaa onnistuneesti perinteisiä taistelupelejä ja vapaata seikkailua.

Maastossa seikkailtaessa edetään käyttäen hyväksi hahmojen ninjakykyjä. Esimerkiksi Naruto voi monistaa itseään luomalla klooneistaan sillan. Kykyjen käyttäminen tosin toteutetaan hieman kömpelösti samoilla näppäinyhdistelmillä kuin taisteluiden erikoisiskut. Vaikka tehtävät ovat välillä typerää paikasta toiseen ravaamista, joukkoon mahtuu myös loistavia ninjamissioita.

Kamera on – yllätys yllätys – suurin ongelma. Maastossa juostessa saattaa samaan piikkiseinään törmätä useampaan otteeseen, ihan vain kuvakulmien temppuilun vuoksi. Oikealla tatilla kameraa voi korjata vapaasti, mutta ahtaissa paikoissa tämäkään ei auta. Muuten kontrollit ovat kunnossa, ja sankarit muun muassa juoksevat vetten päällä ja kiipeilevät puihin vaivatta. Lisäksi vastaan tulee yksinkertaisia minipelejä, kuten sortuvan sillan yli kirmaamista tai puissa loikkimista.

Taistelut on toteutettu edellisen The Rise of a Ninja -pelin hengessä, mutta järjestelmää on hiottu uusilla ominaisuuksilla. Tarinatilan alussa taisteluita pelaa mielellään, mutta pelin edetessä pikkuvihollisia kohdataan turhan tiuhaan tahtiin. Tärkeämpiä hahmoja vastaan taistellessa haastetta on enemmän ja mielenkiinto mätkimiseen säilyy. Vaikeustasoa voi kuitenkin valuttaa alaspäin, jos turpaan tulee liian helposti.

Tarinatilan lisäksi pelissä on moninpeli, jossa on pelattavana yhteensä 28 erilaista hahmoa. Laaja moninpelitila on tervetullut, sillä yksinpeli on lyhyehkö. Yhteensä neljä pelaajaa voi pelata samalla konsolilla ja Xbox-livessä. Mätkintätilaa jaksaa tahkota kavereita vastaan, eikä kyse ole pelkästään nappien tempomisesta summanmutikassa.

Täydellisyyttä peli ei pääse edes hipomaan. Virheitä löytyy sieltä täältä, mutta silti Broken Bond on moniin lisenssihuttuihin verrattuna timanttia. Naruto-sarja ei ole saanut arvoistaan peliä, mutta nyt ollaan jo paljon lähempänä tavoitetta. Tietysti fanit nauttivat pelistä vielä enemmän, sillä tarina seuraa uskollisesti televisiosarjan juonta.

PÄÄSTÖTODISTUS
Ninjakoululaisten paras seikkailu

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja