Mario Kart. Siinä yhdellä sanalla mistä ModNation Racersissa on kyse, eikä peli sitä yritäkään peitellä. Radoilla mennään pikkuruisilla autoilla, hypitään tajuttomia hyppyjä ja heitellään pommeja sun muuta kilpakumppaneiden niskaan.
Sonyn versio klasissesta ajopelimallista on pidetty ajamisen osalta yksinkertaisena. Oikealla liipasimella kiihdytetään, L1-napilla käytetään liiraamisesta saatua turboa, ja neliöllä viskotaan kilpakumppaneiden niskaan häiriötä pommeista sähköisiin magneettikenttin. Vastustajien kurmottaminen on kivaa puuhaa, etenkin kun ihmispelaajia on enemmän: neljän pelaajan moninpeli on hulvattoman hauskaa.
Yksinpeli tarjoaa hetken hupia, mutta kuten aina tällaisissa peleissä, se käy pidemmän päälle tylsäksi, varsinkin kun mukana on vanha tuttu kuminauhatekoäly. Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin olla ykkösenä ja huomata kaikkien takanaolevien tekoälykisaajien keskittyvän yksinomaan oman ajon terrorisointiin. Myös pelin huumori on melkoisen kökköä.
ModNation Racersin erottaa Nintendon klassikosta sen yhteisöllisyys. Siinä missä Mario Kartissa vain ajettiin, ModNation Racersissa voi muunnella ajopeliään ja pelihahmoaan mielensä mukaan. Kaiken mitä hahmoilleen ja ajokeilleen voi tehdä, voi myös jakaa netin välityksellä muille pelaajille. Koska arvioversio oli kokeilussa viikkoja ennen pelin varsinaista julkaisua, mitään näistä jako-ominaisuuksista ei päästy käytännössä testaamaan.
Pelin pitkät latausajat syövät pahasti pelikokemuksen toimivuutta. Jo pelin lataaminen kestää kauan, ja kisaan siirtyminen kestää kymmeniä sekunteja. Tämä ei välttämättä tunnu pitkältä ajalta, mutta luulisi, että tuollaisesta olisi jo nykyaikana päästy eroon. Pelolla saa odotella, miten verkkopeliin pääseminen toimii.
Pelissä on mukana myös rataeditori, jonka käyttö on helppoa ja monipuolista. Tunneleita, mäkiä ja muuta kamaa on helppo tehdä, ja kone täyttää automaattisesti kiireisimmän pelaajan radan loppuun aina reunoilla olevista taloista lähtien, jos näin vain haluaa.
ModNation Racers on yksinpelinä hetken mukavaa ajanvietettä, mutta siihen kyllästyy nopeasti. Kimppapelinä kavereiden kanssa hubaa riittää pitkäksi aikaa, ja verkkopeli saattaa avata kaahailupelien Graalin maljan kaikille modausintoisille. Ratojen teko on niin helppoa ja hauskaa, ettei kunnon kisa-areenoista ainakaan tule olemaan puutetta.
PÄÄSTÖTODISTUS
Netti- ja bilepeliin keskittynyt kaahailu
– Jarkko Fräntilä