Michael Jacksonin tanssin ja laulun ympärille rakennettu pelikokemus Michael Jackson:
The Experience ei juuri kohauttanut ilmestyessään Wiille. Nyt peli yrittää uutta tulemista Xboxin Kinect-ohjaimen ympärille rakennettuna pakettina. Asetelma on lupaava, sillä Jackon tanssiliikkeet ja Kinectin kyky hahmottaa pelaajan koko kehon heilunta tuntuvat kuin luoduilta toisilleen.
Ensivaikutelma pelistä on kuitenkin hieman sekava. Mitään varsinaista uramoodia tai muuta pitkäjänteisempää kampanjaa ei ole tarjolla. Sen sijaan pelaajalle annetaan mahdollisuus esittää joku Jacksonin hitti tai opetella maestron tanssiliikkeitä videovalikoiman kanssa.
Tarjolla on kohtuullinen valikoima Jacksonin kappaleita ja, mikä ilahduttavinta, monia on tanssimisen lisäksi mahdollista myös laulaa, kiitos Kinectin mikrofonin. Vaikeus- ja pelitapavalinta on kuitenkin hämmentävä. Valittavissa on joko tanssi, tanssin ja laulun yhdistelmä, tai se sama yhdistelmä, mutta vaikeampana.
Kun alun sekavuus on ohitettu, pääsee peli – tai ennemminkin Kinect-ohjain – oikeuksiinsa. Pelaajan liikkeet pelottavankin hyvin hahmottava kamera on kuin luotu tanssipelejä varten. Koko kehoa hyödyntävät liikkeet ovat hauskaa puuhaa, ja samalla tulee kuin huomaamattaan harrastaneeksi yllättävän tehokasta liikuntaa.
Ruudulla pelaajalle näytetään oman nassun lisäksi taustatanssijoita, joiden tekemisiä pitäisi matkia, sekä pieni inforuutu, joka varoittelee tulevista liikkeistä. Inforuutujen ohjeilla liikkeitä ei kuitenkaan vielä hahmota, joten kappaletta täytyy kokeilla monta kertaa ennen kun se alkaa sujua. Harjoitteluvaihekin voi olla yllättävän hauska – ainakin vieressä tikahtuville sivustakatsojille. Aivan prikulleen liikkeitä ei tietenkään tarvitse toistaa – hyvä ja oikea-aikainen yritys kyllä yleensä palkitaan pistellä.
Bilepelaamiseenkin löytyy lajityypille tavalliseen tapaan vaihtoehtoja, mutta ärsyttävästi pelaajat joutuvat ketkuttamaan lanteitaan toistensa jälkeen. Toisaalta Kinectin kanssa pelaaminen vaatii joka tapauksessa niin runsaasti tilaa, että useamman pelaajan
samanaikainen suorittaminen onnistuisi vain kookkaassa hallissa.
Michael Jackson: The Experience tarjoaa tanssittavaksi ja laulettavaksi vaikuttavan listan Jacksonin hittejä ja muutamia vähemmän tunnettuja helmiä. Näin ollen pelaaminen ei takuulla lopu kesken ainakaan innokkaalta popin kuninkaan fanilta. Jäsennellympi tapa käydä läpi kappaleita ja ehkä niiden tekijän elämääkin lisäisi pelin innostavuutta niiden parissa, jotka eivät ole superfaneja.
PÄÄSTÖTODISTUS
Kinect mahdollistaa astumisen popin kuninkaan saappaisiin.
ARVOSTELIJA
HENRI HAKKARAINEN