Metroid: Other M

01.10.2010

Metroid-pelisarja on saanut todellisen kasvojenkohotuksen uudessa osassa Other M. Gamecuben Metroid Prime -pelit tehnyt Retro Studios on vaihtunut Ninja Gaideneista tuttuun pelistudioon Team Ninja. Uusi pelimekaniikka lainailee paljon ninjahyppelyistä. Pelin sankaritar, palkkionmetsästäjä Samus Aran, loikkii ja kirmailee huoneesta toiseen vauhdikkaasti.

Toiminta eroaa merkittävästi aikaisemmista Prime-peleistä, jotka olivat käytännössä ensimmäisen persoonan räiskintöjä. Other M muistuttaa enemmän vanhoja kaksiuloitteisia Metroideja, kuten SNESin Super Metroidia. Samuksen ohjaamiseen käytetään vain Wii-kapulaa: suurin osa ajasta ohjain pidetään vaakatasossa. Silloin juostaan ja taistellaan. Kun kapulan kääntää osoittamaan televisiota, siirtyy kuvakulma ensimmäiseen persoonaan. Tällöin on mahdollista tarkastella ympäristöä ja ampua raketteja.

Pakotetut ensimmäisen persoonan kohtaukset ovat ärsyttäviä. Välillä on pakko löytää
ympäristöstä vihje ennen kuin peliä pääsee jatkamaan. Näissä kohdissa ei ole juuri ole tolkkua: etsittävä kohde voi olla parin pikselin kokoinen, joskus taas nenän eteen asetettu valtava möhkäle. Kamera siirtyy ajoittain myös Samuksen taakse. Silloin joutuu laahustamaan seuraavaan määränpäähänsä erittäin hitaasti.

Vihollisten kaataminen tuntuu aluksi mukavalta, mutta todellisia uudistuksia siihen ei ole luvassa. Ase ladataan tappiinsa ja energia-ammus laukaistaan pahiksen naamaan. Vaihtelua ilmenee vain silloin kun hirviön kaatamiseen tarvitaan raketteja. Erilaisia pikkuvihollisia saisi olla rutkasti enemmän, sillä samojen mörköjen lahtaaminen pelin alusta loppuun kyllästyttää. Pomotaistelut ovat mukavan nopeatempoisia ja näyttävät lopetusliikkeet kruunaavat kokemuksen.

Esineiden kerääminen on aina ollut Metroid-peleissä merkittävässä roolissa, mutta Other M:ssä etsintäinto vesittyy. Uusia kykyjä ei enää löydetä, vaan Samuksen komentaja jakelee lupia uusien ominaisuuksien käyttöön. Tutkimusmatkailu ei silti jää unholaan sillä kerättävää pikkusälää on kiitettävän paljon.

Other M:ssä pyritään kehittämään Samukselle persoona. Aikaisemmissa peleissä Samus ei puhua pukahtanut, mutta nyt pelin aikana tarkastellaan sankarittaren sielunelämää liiankin kanssa. Samuksen luonneuudistus on aiheuttanut närää fanien keskuudessa, mutta onneksi juoni ja dialogi on sentään keskivertoa vetävämpää. Puolen välin jälkeen sci-fi -kliseitä alkaa tosin olla vähän turhan paljon.

Uusin Metroid ei ehkä ole yhtä vapaa kuin edeltäjänsä, mutta kelpo toimintapläjäys silti. Peli on myös Wiin ehdottomasti näyttävimmästä päästä. Pelimekaniikka on piristävää vaihtelua nykypeleille, pienistä ongelmista huolimatta. Toivottavasti Team Ninja ottaa oppia ja pukkaa vielä joskus viimeistellymmänkin jatko-osan markkinoille.

ARVOSTELIJA
KALLE ESKELINEN

PÄÄSTÖTODISTUS
Kelpo toimintaseikkailu, vaikkei ihan parasta Metroidia kuitenkaan