Maximo: Ghosts to Gloryn harteille on kasattu melkoisen raskaita ennakko-odotuksia, onhan peliä sentään tituleerattu klassisen Ghosts ’n Goblinsin manttelinperijäksi. Menneisyydestä haettuja vaikutteita ei olekaan kovin vaikea huomata, sillä tälläkin kerralla sankari päätyy taistelemaan epäkuolleita ja erittäin korkeaa vaikeusastetta vastaan pelkissä boksereissa. Jotakin alkuperäisten Ghosts ’n Goblins -pelien charmista on kuitenkin jäänyt 80-luvulle. Playstation 2:lle julkaistava Maximo on hyvää toiminnallista tasoloikka-viihdettä, mutta erinomaiseksi peliksi sitä ei voi mennä sanomaan.
Pelin päähenkilönä toimii gladiaattorimaiseen haarniskaan pukeutunut Maximo. Tarina alkaa, kun paha kuningas Achille kaappaa sankarin viehättävän morsiamen Sophian. Pelastusoperaatio olisi siis tiedossa, mutta heti ensimetreillä vastaan tulee kiusallinen pikku ongelma: Maximo kuolee. Limbossa leijuessaan sankarimme tapaa kuitenkin itse Viikatemiehen, jonka Achille on onnistunut suututtamaan pakottamalla kuolleiden sielut jäämään ihmisten maailmaan. Ilman sieluja Kuolema jää työttömäksi, joten hän tekee Maximon kanssa sopimuksen. Viikatemies palauttaa soturin takaisin elävien kirjoihin ja odottaa tämän vastapalvelukseksi tekevän selvää Achillen kieroista suunnitelmista.
Achillen kukistaminen ja Sophian pelastaminen ei kuitenkaan ole mikään vähäpätöinen tehtävä. Siinä onnistuakseen Maximon on selvitettävä tiensä läpi 25 erilaisen tason ja kukistettava matkalla kunnioitettava määrä epäkuolleita, merirosvoja ja muita epäsosiaalisia elämänmuotoja. Taistelemisen lisäksi sankarin on hypittävä paikasta toiseen kaikkien tasoloikka-perinteiden mukaisesti sekä keräiltävä kuolleiden sieluja ja kultakolikoita. Sieluja vastaan Viikatemies suostuu palauttamaan Maximon henkiin yhä uudestaan ja uudestaan. Kolikoilla puolestaan ostetaan mm. tallennusmahdollisuuksia sekä erilaisia lisävarusteita vastaan tulevista mystisistä aurinkokelloista.
Vastaan horjuvien vihollisten kukistaminen hoidetaan suhteellisen yksinkertaisen taistelusysteemin avulla. Pelaajalla on käytössään kolme erilaista hyökkäystä, joiden lisäksi Maximo osaa tarvittaessa puolustaa itseään kilvellään. Vihollisten käpälöintiä vastaan sankari on suojautunut haarniskalla, jonka jokainen osa kestää neljä iskua. Kun haarniskan kappaleen kestävyys loppuu, se putoaa pois ja jättää Maximon entistä suojattomammaksi. Lopulta sankari viipottaa vihollisten keskellä pelkissä sydänkuviollisissa boksereissa ja joutuu varsin pian Viikatemiehen juttusille, mikäli uusia varusteita ei kentästä löydy.
Monipuolisuutta taisteluihin ja koko peliin muutenkin tuovat erilaiset erikoiskyvyt, joita on saatu mukaan varsin kattava valikoima. Perustavaraa ovat erilaiset ase- ja kilpiparannukset, jotka lisäävät Maximon taistelukykyä väliaikaisesti. Mielenkiintoisemmalta osastolta löytyykin sitten huomattavasti persoonallisempia taitoja. Seikkailunsa aikana Maximo oppii esimerkiksi heittämään kilpeään ja ampumaan erilaisia maagisia ammuksia, jotka kuluttavat asebonusten rajoitettua latausta. Pelin rentoa otetta kuvastaa hyvin se, että lisäesineiden joukosta löytyy myös erilaisia boksereita, joiden avulla voi muuttaa Maximon alusvaate-tyyliä oman makunsa mukaiseksi. Esteettistä iloa lukuun ottamatta kalsareiden vaihtamisella ei ole pelin kannalta mitään merkitystä.
Runsaat bonukset antavatkin Maximolle selvästi lisää elinikää, sillä pohjimmiltaan peli edustaa varsin suorasukaista tasoloikka-linjaa. Hyppimisen ja erilaisten ansojen väistelemisen lisäksi tämä valitettavasti tarkoittaa myös ikäviä äkkikuolemia ja samojen kohtien pelaamista moneen otteeseen. Tätä taipumusta vahvistaa entisestään pelin suhteellisen korkea vaikeusaste. Myöhemmillä tasoilla se pakottaa pelaajan sekä yrittämään samoja kenttiä useamman kerran että pelaamaan välillä helpompia tasoja uudelleen saadakseen täydennettyä energia- ja kolikkovarastonsa. Pelin alkuvaiheessa tämä ei ihmeemmin häiritse, mutta viimeisten kenttien tahkoaminen alkaa tuntua jo työltä. Hieman vaihtelevampi tasosuunnittelu olisi voinut auttaa tilannetta, sillä nykyiset kentät toistavat pidemmän päälle pahasti itseään.
Keräilystä kiinnostuneille Maximo sen sijaan tarjoaa paljon. Jokaiseen kenttään on piilotettu runsaasti erilaisia bonuksia, joiden etsiminen on oleellinen osa pelin viehätystä. Sataprosenttisen suorituksen eteen saakin yleensä nähdä melkoisen paljon vaivaa, sillä piilotettujen esineiden joukossa on mm. arkkuja, jotka tulevat esiin ainoastaan, jos Maximo lähestyy tiettyä paikkaa oikeasta suunnasta.
Pelimoottorinsa puolesta Maximo on varsin keskinkertainen tapaus. Graafisesti peli vaikuttaa komealta ja yksityiskohtaiselta, mutta sortuu etenkin veden ja tulen kaltaisten erikoistehosteiden kohdalla varsin persoonattomaan toteutukseen. Monien muiden 3d-tasoloikkien tapaan peli kärsii myös pahoista kameraongelmista. Sankarin takana leijuva kamera ei nimittäin oikein pysy nopeiden käännösten mukana ja pelaaja joutuukin jatkuvasti korjailemaan kuvakulmaa omatoimisesti. Eikä tämäkään aina takaa parasta mahdollista näkymää ympäristöstä. Myös ääni- ja CG-puolelle olisi kaivattu hieman laadukkaampaa jälkeä, sillä niiden suhteen Maximo jää keskinkertaisten PS2-pelien tasolle.
Pelinä Maximo: Ghosts to Glory on taidolla tehty paketti, jota kiusaavat muutamat ikävät ongelmat. Itseään toistavat kentät ja kamerapulmat tekevätkin potentiaalisesti erinomaisesta pelistä vain hyvän toiminnallisen tasohyppelyn, jota on vahvistettu runsailla erikoisominaisuuksilla, sopivalla huumorilla ja korkealla vaikeusasteella. Jatkuvaa etenemistä kaipaaville Maximo voi olla liian puuduttava kokemus, mutta piilotettujen esineiden keräilystä ja haastavista tasoloikista pitäville peli tarjoaa paljon mainiota pelattavaa.