(Kuva: Rockstar Games / Max Payne 3)
Suomalainen pelistudio Remedy harppasi aikoinaan pelintekijöiden ykköskaartiin elokuvamaisella räiskinnällä Max Payne. Sittemmin pelisarjan oikeudet myytiin Rockstar Gamesille ja Remedy siirtyi tekemään Alan Wakea. Yksi pelistudion vaihtumisen seurauksista on, ettei päähenkilö Maxilla enää ole Remedyn Sami Järven kasvonpiirteitä.
Max Payne 3:ssa Max on juoppo entinen poliisi, joka tappaa itseään ryyppäämällä. Hän on päätynyt Brasilian Sao Paoloon henkivartijaksi paikalliselle varakkaalle Brancon perheelle. Brancot eivät kykene astumaan ovesta ulos ilman, että joku yrittäisi murhata heitä, joten Maxilla riittää ammuttavaa.
Peli on puhdas räiskintä. Tarinassa on paljon muista Rockstar-peleistä tuttuja elementtejä rikollisista narkkaamiseen, ja myös pelin ammuskelu tuntuu samalta kuin Grand Theft Auto -peleissä.
Max Payne 3:ssa on kolme suurta ongelmaa. Pahin niistä on se, että ampuminen on tylsää. Se on ankeaa suojassa kykkimistä, jossa ei juuri nähdä pelin kuluessa vaihtelua. Sitä on koetettu piristää pelisarjan perinteisillä hidastuksilla ja Matrix-efekteillä, mutta kova vaikeustaso on suorassa ristiriidassa näiden toimintojen kanssa. Max voi loikata suojasta esiin ja ampua hidastuksen aikana kaikkia vihollisia. Hidastuksen loppuessa Max mätkähtää maahan ja viholliset ampuvat hänet, sillä ne ovat niin sitkeitä että ainoastaan täydellisten pääosumien sarja saisi ne hengiltä.
Räiskintöjen mekanismeja on viety hienosti eteenpäin peleissä kuten Red Faction: Guerrilla, Bulletstorm ja Ghost Recon: Future Soldier. Näihin peleihin verrattuna Max Payne 3:n ampuminen on vanhanaikaista peruspullaa.
Toinen ongelma on se, että pelin tarina on päämäärätön kuvaus alati valittavasta amerikkalaisesta miehestä, joka ampuu kolmannen maailman asukkaita. Peli huomioi tämän itsekin, mutta se ei pelasta tilannetta. Maxilla on muutama hauska sutkaus, mutta anonyymit pahikset ja monotoninen henkilökuvaus varmistavat, että hänen ongelmistaan ei juuri jaksa kiinnostua.
Kolmas ongelma liittyy myös pelin tarinaan. Max Payne 3 on visuaalisesti tyylikäs peli. Sao Paolo on vaikuttavan yksityiskohtainen ja eloisa. Elokuvamainen kerronta on kehittynyt valtavasti eteenpäin GTA IV:n ajoista. Suorastaan niin paljon, että räiskintäpelien kliseet aiheuttavat ankaraa narratiivista dissonanssia. Vähemmän elokuvamaisessa pelissä tämä ei haittaisi, mutta Max Payne 3 on viety niin lähelle uskottavaa narratiivia, että pelaaja alkaa ihmetellä mistä näitä ammuttavia tyyppejä aina löytyy. Mikseivät ne koskaan juokse pakoon?
Max Payne 3 osoittaa, että pelisarjan olennaiset osat olivat sittenkin 1 ja 2.
PLUSSAT
TYYLIKÄS
SAO PAOLO
MIINUKSET
TYLSÄÄ AMPUMISTA
PÄÄMÄÄRÄTÖN TARINA
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Suureen tyyliin tehty peli on sisältä ontto.