Master of Illusion

19.03.2008

Master of Illusion ei oikeastaan ole peli. Se on ohjelma, joka opettaa ja avustaa taikatemppujen tekemisessä. Temppuja tehdään ja opetellaan kosketusnäytön avustuksella ja joskus käytetään jopa DS:n mikrofonia. Pelin mukana pelaaja saa korttipakan, jonka avulla opittuja temppuja voi esitellä kavereille.

Aluksi temppuja ei ole saatavilla kovinkaan montaa, mutta temppuja harjoitellessa pelaajaa palkitaan taikapisteillä. Taikapisteitä keräämällä pelaaja saa harjoiteltavakseen uusia temppuja. Osa tempuista on tarkoitettu tehtäväksi DS:llä, mutta osan pelaaja vain opiskelee pelin avulla, minkä jälkeen niitä voi esittää ilman konsolia. Temput, joissa peli hoitaa taikomisen ja pelaaja seuraa vierestä, jäävät yhden kerran kokeiluiksi.

Taikatemppujen lisäksi mukana on muutamia pikkupelejä. Näistä kiinnostavimpia ovat esimerkiksi Monte Carlo -korttipeli sekä peli, jossa pelaaja piirtää yläruudulla näkyvät kirjaimet ja numerot peilikuvana alaruutuun. Pikkupelit ovat mukava lisä aiheeltaan muuten suppeaan peliin, mutta eivät kuitenkaan jaksa pitää mielenkiintoa yllä kovin kauaa.

Käyttöliittymä on tarpeeksi selkeä, eikä pelaaja joudu kikkailemaan turhan monimutkaisten asetuksien kanssa. Omia suorituksiaan ja esityskertoja voi seurata listalta, joka suoritusten lukumäärän lisäksi näyttää myös pelaajan taikatason.

Hienoista pikkukikoista huolimatta taustalla varjostaa kuitenkin paketin turhuus. Kovinkaan moni ei jaksa innostua taikatemppujen tekemisestä – varsinkaan kun temput pitää tehdä DS:n avulla ja esittää pieneltä ruudulta yleisölle.

Grafiikka koostuu piirrettyjen taustojen lisäksi värikkäästä pikseligrafiikasta ja satunnaisista 3D-efekteistä. Tämä ei ole huono asia, ja visuaalinen puoli onkin pelin parhaita osia. Taustalla soi rento musiikki, joka on kuitenkin junnaavaa, varsinkin valikoissa.

Kun kaikki temput ja pelit on saatu avatuksi, jää käteen suhteellisen mitäänsanomaton taikapakki, josta hupi on imetty kuiviin. Paperilla Master of Illusion vaikuttaa hyvältä idealta. Huono toteutus ja nopeasti tylsäksi käyvä sisältö pilaavat kuitenkin tämän taikasetin illuusion. Taikatempuista innostuneet ostakoot taikakirjan.

PÄÄSTÖTODISTUS
Tylsä taikalaatikko