Mario ja kumppanit ovat perinteisesti vetäneet uuden konsolisukupolven tullessa urheilukamat niskaansa. Alkuperäisellä Switchillä päästiin golfaamaan, pelaamaan tennistä sekä mittelemään jalkapallon saralla. Nyt kun Nintendo on loikannut konsolisukupolvesta toiselle, on aika palautella mieliin klassikkosarjojen jippoja. Ensimmäisenä alttarille marssivat tennistähdet, kun Mario Tennis Fever vie Sienimaailman ikoniset hahmot klassisen pallopelin äärelle.
Switchille julkaistu Mario Tennis Aces oli monin tavoin askel oikeaan suuntaan, sillä Wii U:lle ilmestynyt Mario Tennis: Ultra Smash ei jättänyt kuin pahan mielen. Tällä kertaa lajiniilot joutuvat ottamaan hieman vähemmän pesäeroa tosimaailman palloralleiluun, sillä enää matsit eivät pääty mailojen rikkoutumiseen. Käpälissä olevat pelivälineet ovat kuitenkin sen verran isossa osassa, että Tennis World Tour 2:n kaltaisista autenttisista kokemuksista kiinnostuneet voivat suosiolla pysyä kaukana Switchinsä ääreltä.
Mario Tennis Feverin tärkein valtti on sen tarinatila. Noin nelituntinen kampanja on nopeasti läpäisty, eikä se rytmityksellisestikään onnistu ykkössyötön veroisesti. Kun Mario, Luigi, Peach, Wario ja Waluigi muuttuvat epäonnisissa olosuhteissa vauvaversioiksi, vaatii tilanteen korjaaminen jonkin vähemmän loogisen syyn takia tennisakatemiassa opiskelua. Koulun penkillä omaksutaan erilaiset lyönnit sekä mekaniikat, mutta tämä parituntinen pätkä on teoksen tylsintä antia. Jokaista oppituntia, visaa sekä tehtävää varten on kipitettävä pienen opinahjon polkuja pitkin lyhyttä treenipyrähdystä varten, minkä jälkeen nokka käännetään kohti seuraavaa luennoitsijaa.
Kun tennisammattilaisen diplomi on viimein kourassa, aukeaa koluttavaksi maailma täynnä värikkäitä sekä persoonallisia alueita. Näissä tennistaitoja mitataan vaihtelevissa ympäristöissä, joissa esimerkiksi sammutellaan tulipaloja, nujerretaan isoja pomovihollisia, kaadetaan kiviröykkiöitä tai ihan vain laitetaan Wario sekä Waluigi ojennukseen. Tarinankerronnallisempi ehtoopuoli on oikeasti hauskaa koluttavaa, mutta siihen pääseminen vaatii pitkää pinnaa. Näitä alueita olisi mielellään kolunnut vielä muutaman lisätunninkin ajan.
Lue myös: Hyppiä ikä kaikki – arvostelussa Rayman 30th Anniversary Edition
Tarinatila opettaa keskeisimmät mekaniikat, joiden avulla menestyminen muissa pelitiloissa on helpompaa. Kykyjään voi mitellä muun muassa kaksin- ja nelinpeliturnauksissa, haastetornissa sekä verkkopuolella. Viihtyipä näistä minkä tahansa parissa, käyttöön avautuu ripeällä vauhdilla erilaisia mailoja, uusia hahmoja, haastavampia vaikeusasteita sekä muuta tilpehööriä. Erilaista saavutettavaa piisaa niin paljon, että kaiken nappaamisessa saa kulumaan helposti useamman kymmentuntisen.
Mario Tennis Feverin erikoisuutena ovat Fever-lyönnit. Lähes jokaisella mailalla on oma erikoiskykynsä, joka latautuneen voimalyönnin jälkeen tuo peliin omia erikoismausteitaan. Tulimaila jättää kentän palamaan, jäisellä pelivälineellä luodaan liukkaampia alueita ja niin edelleen. Systeemi on voittokamppailussa tärkeä, sillä palautuksen ohjaaminen maastopaloalueelle tekee vastustajan elämästä erittäin hankalaa. Onneksi kampanja sekä sattumanvaraiset nettimatsit kääntyvät osaavalla pelaajalla voitoksi ilman uutuusmekaniikkaa. Lisäksi ne saa halutessaan kytkettyä kokonaan pois, jolloin matsit ovat perinteisempää, joskin hieman turhan simppeliä tennistä.
Pallorallattelu itsessään on kampanjassa sekä perusvaikeusasteilla turhan helppoa. Tarinatilassa ja ensimmäisissä turnausmatseissa ottelut kääntyvät pelaajan eduksi ilman ensimmäistäkään otsalle valahtavaa hikikarpaloa. Orastavakin ymmärrys tenniksen saloista riittää jo pitkälle, jolloin verkolle putoavat kuoletukset, kentän halkaisevat kämmenlyönnit sekä takarajaa hipovat säähavaintopallot iskostuvat oikeisiin hetkiin. Toisin kuin monessa ehdassa tennispelissä, tässä tapauksessa kenttärajat ovat lähinnä kuriositeetti. Noin kymmenen pelatun tunnin jälkeenkään en saanut ensimmäistäkään lyöntiä viivojen väärälle puolelle. Tekoälyn puolesta näin kävi kerran, ja sekin Petey Piranhan alati muuttuvalla tantereella.
Lienee turvallista olettaa, että kukaan ei osta Mario Tennis Feveriä saadakseen autenttista ja realistista virtuaalitennistä. Teos tarjoaa oman kepeän ja humoristisen näkemyksensä klassisesta lajista, jonka parissa viihtyminen vaatii pelaajalta rentoa suhtautumista. Haastetta voisi olla hiukan enemmän, ja kampanja saisi olla laadukkaalta sisällöltään venytetympi, mutta nykyiselläänkin tekemistä piisaa runsain mitoin. Kun audiovisuaalinen toteutus on näyttävää ja sulavaa, on valittamisen aihetta vaikea keksiä. Verkkopelikin nimittäin toimi toivotulla tavalla – sekä teknisesti että voittorekordin osalta siis.
Jos Marion sekä kumppaneiden sporttihupailut ovat aiemmin maistuneet, Mario Tennis Feveriä on helppo suositella. Se on rennonrempseä kokonaisuus, joka tarjoaa lupsakkaa palloralleilua yksin- sekä moninpelaajille. Kaverin kanssa meno on tietenkin parhaimmillaan, mutta ei nettimatsienkaan tapauksessa tarvinnut huokailla kellon suuntaan. Pelin parissa viihtyy mukavasti ja jopa yllättävän pitkiä aikoja kerrallaan. Vaikka Wimbledonin voittoa ei tällä kertaa saavuteta, kyllä teokselle roima potti ATP-rankingiin vaikuttavia pisteitä kolisee.
Saatavilla: Nintendo Switch 2
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐
Mario Tennis Fever on tuttu ja turvallinen Sienimaailman urheilupeli, jossa kepeä ote sekä hauska tarina vievät mukanaan. Uratila olisi voinut silti olla paremmin rytmitetty, sillä nyt laadukas sisältö jää taka-alalle.
Lue myös: Nostalgia kannattelee nippanappa yskähtelyjen yli – arvostelussa Pokémon Legends: Z-A (Switch 2)
Lue myös: Puistopartiolle töitä – arvostelussa Jurassic World Evolution 3
Lue myös: Kaiken mullistavat klikit – arvostelussa Logitech PRO X2 SUPERSTRIKE
Lue myös: Yö taas saapuu painajaisineen – arvostelussa Little Nightmares III