Fantasiasimulaattori Majesty oli raikas poikkeus reaaliaikanaksuttelujen joukossa ilmestyessään yhdeksän vuotta sitten. Toisin kuin useimmissa taktikointipeleissä, Majestyssa pelaaja ei ohjannut joukkoja tai johtanut taisteluita. Pelaajan rooli oli rakentaa fantasiavaltiotaan tehtävä kerrallaan, ja toimenkuvaan kuului rakennusten rakentelua ja itsenäisesti liikkuvien alaisten motivointia rahapalkkioilla.
Vaikka edellisestä osasta onkin jo aikaa, peli erottuu edelleen edukseen. Pelaajan tehtävät kuninkaana pitävät sisällään kaupungin laajentamista, palveluiden rakentamista ja sankareiden palkkaamista. Sotilaiden tai sankareiden tekemisiin kuningas ei kuitenkaan puutu. He toimivat itsenäisinä yksikköinä, joihin voi vaikuttaa vain välillisesti.
Sankareita voi auttaa pysymään hengissä hankkimalla torille taikajuomia, antamalla rosvojen killan myrkyttää aseita maksusta ja teettämällä sepällä parempia panssareita – tai opettamalla sankarit kulkemaan seikkailijaryhminä. Kun sankarit saavat kokemustasoja, hengissäkin pysyy paremmin. Tehtävän päättyessä onnistuneesti yhden sankarin voi tallettaa ruhtinaaksi jonka varusteet ja taidot kehittyvät tehtävästä toiseen.
Valtakunnan rakentaminen on jaettu yksinpelissä kuuteentoista tehtävään. Niitä on yksilöity valmiiden tapahtumien ja tarinanpätkien kautta. Tehtävien yksinkertaiset tavoitteet johtavat helposti erilaisille sivupoluille. Jos tehtävänä on surmata lohikäärme, pelaajan täytyy keksiä, miten turvaisi kaupunkinsa lohikäärmeen tuhoisilta hyökkäyksiltä ja pienempien lohikäärmeiden tulvalta. Ikävä kyllä tehtävät perustuvat useimmiten liian yksittäisiin jippoihin, eikä niitä jaksa montaa kertaa jauhaa.
Vaikka budjetin pienuus paistaakin välillä grafiikasta ja äänistä, Majesty 2 on enimmäkseen miellyttävän näköinen ja kuuloinen. Edelliseen osaan verrattuna edistystä on tapahtunut: peli on kolmiulotteinen ja pelaaja voi zoomailla ja käännellä karttaa sydämensä kyllyydestä.
Pelin suurin miinus on ykkösosasta tutun vapaamuotoisen pelimallin puute. Yksinpeli onnistuu vain tahkoamalla kampanjaa tai yksittäisiä tehtäviä. Pelastuksena on moninpeli, jossa pelaaja voi ottaa mittaa enintään kolmen ihmisvastustajan kanssa. Ikävä kyllä yhteistyön tekeminen ei moninpelissä toistaiseksi onnistu. Ei haittaisi, jos sellainen mahdollisuus peliin myöhemmin lisättäisiin.
Majesty 2 on puutteistaan huolimatta hauska ja omalaatuinen peli, jonka perusajatuksen viehätys on säilynyt ykkösosasta ennallaan. Mahdollisten korjausten ja päivitysten avulla peli voi hyvinkin nousta kulttiklassikoksi.
PÄÄSTÖTODISTUS
Hauskaa mutta nopeasti itseään toistavaa fantasiavaltakunnan rakentelua
ARVOSTELIJA
Mika Loponen