Syksy on se aika vuodesta, jolloin EA:n urheilupelien uusimmat painokset ilmestyvät markkinoille. Näistä urheilupeleistä ensimmäisenä Suomeen rantautui virtuaalisen jenkkifutiskokemuksen tarjoava Madden NFL 2003. Suomessa amerikkalainen jalkapallo, saati sitten amerikkalaiseen jalkapalloon keskittyvät pelit eivät ole saavuttaneet suuren yleisön suosiota, mutta Yhdysvalloissa jenkkifutis on yksi maan suurimmista urheilumuodoista. NFL-pelit ovat olleet aina EA:n urheilupelisarjan parhaimmistoa, ainakin konsoleilla, mutta NFL:n PC-versioon ei ole panostettu aivan konsoliversioiden tavoin. Tämänkään vuoden painos ei tee poikkeusta tästä trendistä. Vaikka peli on varsin laadukas paketti, on kuitenkin odotettavaa, että Suomessa Madden NFL 2003 löytää tiensä vain muutamille pelaajille, vaikka peli julkaistaan myös täällä Suomessa kaikille merkittävimmille alustoille PSOnea lukuun ottamatta.
Madden NFL 2003:n pelimuodoista ei löydy merkittäviä yllätyksiä. Mukana on mm. näytösotteluja, harjoituksia, yksittäinen kausi, uramoodi sekä tietysti moninpeli. Kuten niin monessa muussa pelissä, myös Madden NFL:ssä yksinpelaajien oljenkorsi on uramoodi, jossa pelaaja johtaa joukkuetta useiden kausien ajan vastaten mm. pelaajakaupoista sekä drafteista. Joukkue on myös pidettävä kilpailukykyisenä potkimalla hyödyttömiä pelaajia ulos joukkueesta ja värväämällä parempia pelaajia ulos potkittujen tilalle. Asetuksista riippuen joukkueille voi olla asetettuna myös palkkakatto, jonka ylitse joukkueen pelaajien yhteispalkka ei saa mennä. Tämä tuo joukkueen suunnittelijalle lisää päänvaivaa, mutta puhtaasti positiivisessa mielessä.
Viime vuoden Maddenin suurimpia ongelmia olivat moninpeliä vaivanneet bugit sekä lagiongelmat. Pelisarjan uusimmassa painoksessa suurimmasta osasta ongelmia on päästy eroon, mutta pieniä lagiongelmia on yhä edelleen. Moninpelin tunnelma paranee sitä mukaa mitä useampi pelaaja pelin äärestä löytyy. Parhaimmillaan jokaista kentällä häärivää pelaajaa voi ohjata ihminen. EA:n nettipelipalvelusta löytyi ihan kiitettävästi peliseuraa, joten pelikavereidenkaan suhteen ei tule ongelmia. Yhdessäkään pelimuodossa ei kuitenkaan ole kovinkaan merkittävää vetovoimaa, ellei pelaaja tunne amerikkalaista jalkapalloa edes jollain tasolla. Tietysti harjoittelemalla oppii, mutta pelin tarjoamat harjoitusominaisuudet ovat sen verran ikävystyttäviä, että niiden kanssa touhuaminen ei ole kovinkaan innostavaa puuhaa.
Pelin kontrollit ovat varsin yksinkertaiset. Hyökkäyspelissä ohjataan aina palloa pitävää pelaajaa, jolla olisi tarkoitus päästä etenemään mahdollisimman monta jaardia. Aloituksesta voi yrittää rynnätä vastustajien läpi omien pelaajien suojellessa palloa pitävää pelaajaa, tai pallon voi syöttää eteenpäin säntäävälle joukkuetoverille. Toimintanapeista tehdään erilaisia harhautuksia ja syöttöpelissä vastaanottavien pelaajien ylle ilmestyy toimintanapin kirjain, jota painamalla pallo lähtee oikealle pelaajalle. Hyökkäyspelin tavoitteena on saada pallo maalialueelle ja tehdä touchdown. Onnistuneen hyökkäyksen jälkeen pelaaja saa vielä mahdollisuuden lisäpisteiden tekoon. Puolustuksessa tekoäly hoitaa suurimman osan tehtävistä ja pelaajalle jää yleensä vain avustajan rooli.
Syöttöpeliä painotetaan valitettavan paljon. Vastustajan puolustuksen läpi rynnivä pelaaja kaatuu usein ensimetreille, sillä oma puolustus ei vain tunnu osaavan putsata tietä pallolliselle pelaajalle. Syötöt puolestaan napsahtelevat perille erittäin tarkasti. Hyvin harvassa ovat tilanteet, joissa tekoälyn ohjastama joukkue saa napattua syötön itselleen. Vaikeustason kasvaessa juoksupeli käy yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Kun peliä pelataan vaikeimmalla tasolla, on puolustuksen läpi juokseminen käytännöllisesti katsoen mahdotonta.
Amerikkalainen jalkapallo on yllättävän taktinen laji, vaikkei se siltä näytä. Ennen jokaista hyökkäystä tai puolustusta on valittava oma taktiikka monista tarjolla olevista vaihtoehdoista, joilla voi olla suurikin merkitys pelin etenemisen kannalta. Pahimmillaan väärin valittu puolustus saattaa johtaa peräti vastustajan pelaajan esteettömään juoksuun touchdownin tekoon. Halutessaan pelaaja voi pyytää koneelta vinkkiä seuraavaa hyökkäys- tai puolustusstrategiaa varten.
Ei liene suuri yllätys, että Madden NFL 2003 on pelisarjan graafisesti upein paketti tähän päivään mennessä. Pelaajat on animoitu hyvin aina kasvojen liikkeitä myöten, kentän valot heijastuvat pelaajien kypäristä ja stadionit ovat todella upean näköisiä. Sade-efekteistäkin tulee pelkkää plussaa. Märällä kentällä pelaajien jaloista jää jopa jalanjäljet. Graafinen ilotulitus vaatii luonnollisesti paljon konetehoja, mutta paljon tätäkin raskaampia pelejä on nähty. Peliä selostavat Pat Summerall ja John Madden. Aluksi heidän höpinät kuulostavat ihan hyviltä, mutta tarkemmin kuunneltuna heidän kommenteissa ei ole minkäänlaista tunnetta, eivätkä peli tapahtumat tunnu juurikaan vaikuttavan heidän sanomisiinsa. Toistoakin esiintyy jonkin verran, joten ensimmäisten pelituntien jälkeen selostajien vaimentaminen voisi olla ihan hyvä idea.
PC:n Madden NFL 2003 ei siis ole mikään huippupeli. Ongelmia löytyy ja heittopeliä painotetaan liikaa, mutta pelin suurin ongelma täällä Suomessa lienee kohderyhmän vähäisyys. Ne, jotka jenkkifutiksesta pitävät, saavat tästäkin ihan kunnon viihdettä. Mikäli kotoa löytyy PS2, GameCube tai Xbox, kannattaa peli hankkia mieluummin niille, sillä Madden NFL 2003:n konsoliversiot ovat selvästi tietokonepainosta parempia.
