Madden NFL 09

05.10.2008

Amerikkalainen jalkapallo näyttää lajia ymmärtämättömälle idioottimaiselta rymyämiseltä, mutta se on kuitenkin kenties maailman taktisin joukkuelaji. Valmentajien pelikirjoissa on tuhansia eri variaatioita, ja jokaisella pelaajalla on oma tarkkaan harkittu roolinsa. Taktisuutensa ja katkonaisen pelitapansa vuoksi laji onkin kuin tehty konsoleillakin harrastettavaksi. Uusi Madden tulee markkinoille aina syksyisin muiden EA Sportsin pelien tapaan, eikä tämä vuosi tee poikkeusta.

Suurin uudistus pelissä on sen My Skill -ominaisuus. Pelin alussa pelaaja suorittaa muutamia erilaisia harjoitteita, joiden mukaan pelin vaikeustaso muodostuu, ja se muotoutuu lisää pelatessa. Tämä uudistus toimii yllättävän hyvin, ja tekee pelaamisesta entistä hauskempaa, sillä vaikeustaso muotoutuu pelaajan kykyjen mukaan, ei keinotekoisesti vaikeustasoa muuttamalla.

Toinen uutuus onkin sitten hieman kyseenalaisempi, sillä pelissä on mahdollista kelata pelikuvioitaan taaksepäin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun huomaa pelikuvionsa epäonnistuvan konetta vastaan pelatessa, sen voi ottaa uusiksi kelausnappia käyttäen. Tämä on vähän kuin huijaisi pasianssissa, mutta onneksi mahdollisuutta ei tietenkään ole pakko käyttää.

Madden NFL 09 näyttää loistavalta. Graafisesti peli on huippuluokkaa aina pelaajien animointia myöten. Uudet valaistusefektit ovat todella tyylikkäitä, ja muutenkin kaikkea on hieman kiilloiteltu. Myös äänipuoli toimii ähkäisyineen kaikkineen. Peli onkin tämän vuoden tyylikkäimpiä urheilupelejä.

Madden NFL 09 on paras jenkkifutispeli mitä markkinoilta löytyy. Siihen pätee kuitenkin sama kuin edellisiin Maddeneihin: mikäli laji on entuudestaan tuttu, se aiheuttaa pahemmanlaatuisen pakkomielteen. Lajia entuudestaan tuntemattomille siinä ei ole edelleenkään mitään järkeä. Vaikka aloittelijan urakkaa on tänä vuonna helpotettu, aloituskynnys on noviisille yhä korkea. Lisäksi on huomioitava, että peliajan on oltava todella pitkä, jotta pelin taktisista puolista saa kunnolla jotain irti. Maddenia ei kannata pelata hutiloiden ja lyhyissä pelijaksoissa, vaan siihen on todella syvennyttävä. Arvosana onkin keskiarvo turhautuneen aloittelijan ja Madden-veteraanin mahdollisista mielipiteistä.

PÄÄSTÖTODISTUS
Jenkkifutista lajin faneille